Refuge de Rulhe

Lauantaipäivä ja päiväpatikka Rulhen mökille. Ai hitsi, mikä reissu!

Aamu starttasi harmaasta Toulousesta ja ajomatkalla satoi vettä. Ehdin jo ajatella, että hei, come on, eka patikka Pyreneillä, se ei voi sataa. Mutta kun patikan alkupisteelle Laparanin padolle päästiin, taivas oli selkeä. Lämpötila oli vain 10 astetta mutta äkkiä lämpeni, sekä lämpötila, että patikoijat, kun ylöspäin lähdettiin kapuamaan.

Reittinä oli numero 26, lähtö kartan yläosasta D:stä ja punaisella merkattu kierros tuli tehtyä.

Maisemat olivat upeat, niin kuin tuppaa noilla vuoristoseuduilla olemaan. Vai onko se kauneus sitten vain katsojan silmissä, mutta tämä katsoja on ainakin ihan onnesta soikeana näiden maisemien edessä.

Patikkaseurana ja hovikuskina toimi Miika. Matkan varrella meitä vastaan tuli niin hevosia, lampaita kuin lehmiäkin, kaikilla kellot kaulassa. Tässä Miika & meetvurstit.

Puolivälissä pysähdyimme Rulhen mökille lounastamaan. Pikkupysähdys jouduttiin tekemään jo aikaisemmin, kun eräältä tahtoi loppua energia. Oli turhan heikko aamupala ja edellisen päivän juoksu (lue: palautusjuoma viini) painoi reisissä.

Eväät tuttuun tapaan hyvin ranskalaisia: kuivaa kyrsää, patonkia, viiniä, suklaata...

Paluumatka kiersi Rulhen lammen vieritse ja vuoristopuroa mukaellen.

Loppumatka olikin sitten laskettelua mukavassa maastossa, poislukien aivan loppurytistys irtokivisen ja muutenkin minulle perkeleellisen serpentiinialamäen osalta. Ei siinä paljoa naurattanut, mutta onneksi sain edetä omaan tahtiin. Välillä kiroten, välillä vähän kovempaa...

Aivan superihana patikka! Posket taisivat vähän palaa, vai olikohan se punaviini niin vahvaa, että posket punottaa vielä 10 tuntia lounaan jälkeen...?

Ja huomenna nokka kohti Suomea haikein ja odottavin mielin. A bientôt!

Reeniä, reeniä

Meikäläisen kuntokehitys olisi luultavasti ihan erilaista, jos olisin vakituiseen Grenoblessa. Viikonloppuisin tuntitolkulla patikkaa yläviistoon ja viikolla juoksua kovaa kollegoiden kanssa. Työkaverit on paremmassa kunnossa kuin minä, mutta ovatpa hyviä jäniksiä. Tulee ainakin tehtyä niitä koviakin lenkkejä. Kannikat huutaa kohta hoosiannaa, mutta sitä ehtii sitten vaikka Toulousessa huilata...

Tiedä sitten oliko syynä lauantainen patikka vai mikä, mutta sykkeet nousi tänään lenkillä taivaisiin jo heti alkulämmittelyssä. Ei nyt missään ylikunnossa pitäisi olla, mutta jotain outoa on tässä ilmanalassa. Aa, muta tämänhän pitikin olla 3 kuukauden etelän leiri länsiväyläjuoksua varten!

Bastille - Mont Rachais

Kun viettää työmatkalla viikonlopun Grenoblessa, on oikeastaan ihan pakko mennä patikoimaan vuorille. Minun ainakin! Tasamaan asukkia mahtavat vuorimaisemat houkuttelevat. Lauantaina suuntasin vähän korkeammalle kuin aikaisemmin täällä ollessa. Aikaa kului yhteensä noin 5 tuntia, matkan pituudesta ei ole hajua, mutta nousua tuli lähemmäs 1000 metriä (riippuen siitä miten korkealla merenpinnasta Grenoblen kaupunki sijaitsee).

Ilma oli utuinen, tai onko tuo nyt sitten mitä pienhiukkasta tahansa, mutta näkyvyys oli vähän niin ja näin. Nämä ovat Bastillesta.

Bastillesta olin ajatellut nousta Mont Jallalle reiluun 700 metriin, mutta koska se on jo niin nähty (ainakin 2 kertaa), lähdinkin suoraan koittamaan Mont Rachaisille ja yli tuhanteen metriin. Tiedä sitten onko ilma jo noissa korkeuksissa ohuempaa vai onko vaan patikkakunto olematon, mutta puuskutusta kuului koko nousun ajan, vaikken mitään mainittavaa vauhtia pitänyt. Alaspäin tullessa ehti kuuntelemaan jo peipposten laulua, kun ylösmennessä kaikki elollinen taisi kaikota pois tieltä.

Maasto oli vaihtelevaa, mutta kohtalaisen helppoa. Mukava puolipäiväpatikka, jonka voisin tehdä toistekin.

Vähän meinasi matkan varrella iskeä korkeanpaikankammoa, mutta siitäkin selvittiin. Tämän maiseman ja polun välissä kun ei ollut mitään paitsi muutaman kymmenen metrin suora pudotus alas ja polku ei ollut leveydellä pilattu. Mutta maisemat on komiat!

Matkaeväänä oli mm. jotain tosi suomalaista (ei maksettu mainos).

Jollekin ei riittänyt vuorien korkeus. Täytyi mennä vielä korkeammalle ilmaan...

Jossain tuolla on Mont Blanc, mutta eri asia on, näkyykö se kuvassa. Perhanan utu!

Todistusaineistoa Mont Rachais'n huipulta (1046 m). Oli jännä tunne nousta vuoren huipulle ja todeta, että suunta on vain alaspäin. Vähän tuli tunne, että tässäkö tämä nyt oli, eikö enää saa jatkaa ylöspäin? Yksi vuori valloitettu, ziljoona jäljellä! :D

Alas tulinkin sitten samaa reittiä, paitsi viimeiset 300 metriä laskeuduin telepheriquellä eli tuollaisella vaijerivaunulla.

Ahh, nyt jaksaakin sitten taas toisen intensiivisen työviikon. Mitä nyt persauksissa tuntuu eilinen nyppylän valloitus, mutta enhän minä perseelläni sitä väitöskirjaa tiettävästi kirjoita...