Vietin viime lauantaiaamupäivän kierrellen Matsuyamaa jalan. Lähdin kämpiltä itään Dogo Onsen –kylpylaitosta kohti, mutten mennyt kylpemään vaan jatkoin katettua ostoskatua pitkin Dogo-puistoon.
Dogo-puisto oli ihanan vehreä ja tykkäsin vesiaiheista ihan hirveästi. Mikä määrä lumpeita!
Puistosta jatkoin edelleen jalan Ishite-ji-temppeliä kohti. Opasteet eivät olleet aivan huikaisevat, mutta pääsin perille. Ishite-ji on yksi Shikokun saaren pyhiinvaellusreitin varrella olevista temppeleistä. Saarella on kaikkiaan 88 temppeliä.
Temppelin alueella oli paljon erilaisia rakennuksia eikä minulle ihan selvinnyt, mitä virkaa mikäkin rakennus toimitti. Löytyi jänniä pikkupatsaita, joille oli puettu essuja. Löytyi myös iso kongi, jota sai kumauttaa isolla tukilla. En mennyt kumauttamaan. Tiedä häntä, jos olisi ollut soveliasta. Jotain kolikoita moni vierailija heitteli kippoon jos toiseenkin.
Olen huomannut, että jos täällä paistaa aurinko, se paistaa todella voimakkaasti ja on hiivatin kuuma. Jos taas on pilvisempi päivä tai kävelee varjossa, on heti paljon miellyttävämpi olo. Paikalliset naiset kanniskelevat usein päivänvarjoa. Ikään kuin voisin mitenkään täällä metriheikkinä ja ”blondina” soluttautua joukkoon, mutta sateenvarjoa olen alkanut käyttää päivänvarjona. Toimii! Siinä perinteisessä merkityksessä en ole sateenvarjoa vielä joutunutkaan käyttämään. Olen säätiedotuslukutaitoinen ja ajoitan kaupungilla kiertelyni mieluummin poudalle. Satoi tai paistoi, varjo kulkee mukana.
Väliaikainen reissublogi kotimaan ja kotimaahan jääneiden ihmisten kaipuuseen. Sisältää kuvauksia ja kuvia erinäisiltä ulkomaanmatkoilta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sääilmiö. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. kesäkuuta 2015
maanantai 25. toukokuuta 2015
Hommia
Lienen jokseenkin työorientoitunut ihminen, kun podin jonkinlaista ahdistusta sen takia, etten oikein tiennyt, tuleeko tästä hommasta täällä mitään, vai meneekö haahuiluksi. Muutaman päivän lorviminen ja aikaerorasitus ei varsinaisesti auttanut asiaa. Ei sillä, että tässä nyt olisi yhdessä työpäivässä ihmeitä tapahtunut, mutta ainakin toinen täkäläisistä proffista on nyt kartalla siitä, mitä olimme toisen proffan kanssa alustavasti ajatelleet tehtävän ja mitä minä olin asiasta jatkokehitellyt päässäni. Ehkä tästä tulee jotain.
Kuukausi on kuitenkin työn kannalta tosi lyhyt aika, vaikka aika täysipäiväisesti pystynkin keskittymään aiheeseen. Aikataulun takia olemme rajanneet tutkimusaihetta aika rankasti. Ainakin minun tavoitteenani on saada tästä yhteinen artikkeli, mikä ei onnistu, jos ei heti alkuun keskustele asiasta ja päätetä miten edetään. Nähtäväksi jää, miten yhteystyö onnistuu ja saadaanko aiheesta artikkeli, mutta jos se minusta kiinni on, niin arvaatte varmaan lopputuloksen.
Ehimen yliopiston pohjoisportti
Pääportti
Faculty of Engineering –rakennus a.k.a. työpaikkani
En ihan hirveästi viitsisi kitistä sinne koti-Suomeen, että onpa kuuma, mutta kun on! Huikeaa ilmastointia ei toimistolla ole, joten lämmössä riittää. Tai ehkä täällä ei ole vielä laitettu kylmästöintiä päälle, kun ei ole vielä kesä. Joka tapauksessa, seuraan kauhulla sääennusteita. +25 näyttää tässä kosteudessa olevan kipurajalla tottumattomalle finskille. Aamut vielä menettee ja iltapäivästäkin viiden aikaan on jo ihan siedettävää, mutta keskipäivä, klo 11-15 on aika tuskaa. Läski hikoo, sano.

lauantai 5. toukokuuta 2012
Viluinen Suomessa
Sisäinen termostaattini on jäänyt Etelä-Ranskan asentoon, eli sopiva ulkolämpötila olisi +25 eikä +10. Kiskon lisää vaatetta päälle, enkä edes kuvittele luopuvani talvitakista. Näin kesäisestä menosta vain haaveilen.
Terveisin,
Perämetsien elovena
PS. Blogi jää jälleen telakalle, kunnes kesäkuun lopussa lähden jenkkeihin viikon työmatkalle. Tai niin pitäisi. Lentolippuja ei vielä ole, ja auki on vielä se, kuka maksaa. Työmatkoja omasta pussista? No thanks! :)

torstai 19. huhtikuuta 2012
sunnuntai 25. maaliskuuta 2012
Bastille - Mont Rachais
Kun viettää työmatkalla viikonlopun Grenoblessa, on oikeastaan ihan pakko mennä patikoimaan vuorille. Minun ainakin! Tasamaan asukkia mahtavat vuorimaisemat houkuttelevat. Lauantaina suuntasin vähän korkeammalle kuin aikaisemmin täällä ollessa. Aikaa kului yhteensä noin 5 tuntia, matkan pituudesta ei ole hajua, mutta nousua tuli lähemmäs 1000 metriä (riippuen siitä miten korkealla merenpinnasta Grenoblen kaupunki sijaitsee).
Ilma oli utuinen, tai onko tuo nyt sitten mitä pienhiukkasta tahansa, mutta näkyvyys oli vähän niin ja näin. Nämä ovat Bastillesta.
Bastillesta olin ajatellut nousta Mont Jallalle reiluun 700 metriin, mutta koska se on jo niin nähty (ainakin 2 kertaa), lähdinkin suoraan koittamaan Mont Rachaisille ja yli tuhanteen metriin. Tiedä sitten onko ilma jo noissa korkeuksissa ohuempaa vai onko vaan patikkakunto olematon, mutta puuskutusta kuului koko nousun ajan, vaikken mitään mainittavaa vauhtia pitänyt. Alaspäin tullessa ehti kuuntelemaan jo peipposten laulua, kun ylösmennessä kaikki elollinen taisi kaikota pois tieltä.
Maasto oli vaihtelevaa, mutta kohtalaisen helppoa. Mukava puolipäiväpatikka, jonka voisin tehdä toistekin.
Vähän meinasi matkan varrella iskeä korkeanpaikankammoa, mutta siitäkin selvittiin. Tämän maiseman ja polun välissä kun ei ollut mitään paitsi muutaman kymmenen metrin suora pudotus alas ja polku ei ollut leveydellä pilattu. Mutta maisemat on komiat!
Matkaeväänä oli mm. jotain tosi suomalaista (ei maksettu mainos).
Jollekin ei riittänyt vuorien korkeus. Täytyi mennä vielä korkeammalle ilmaan...
Jossain tuolla on Mont Blanc, mutta eri asia on, näkyykö se kuvassa. Perhanan utu!
Todistusaineistoa Mont Rachais'n huipulta (1046 m). Oli jännä tunne nousta vuoren huipulle ja todeta, että suunta on vain alaspäin. Vähän tuli tunne, että tässäkö tämä nyt oli, eikö enää saa jatkaa ylöspäin? Yksi vuori valloitettu, ziljoona jäljellä! :D
Alas tulinkin sitten samaa reittiä, paitsi viimeiset 300 metriä laskeuduin telepheriquellä eli tuollaisella vaijerivaunulla.
Ahh, nyt jaksaakin sitten taas toisen intensiivisen työviikon. Mitä nyt persauksissa tuntuu eilinen nyppylän valloitus, mutta enhän minä perseelläni sitä väitöskirjaa tiettävästi kirjoita...

tiistai 14. helmikuuta 2012
Suomalainen normaali talvisää = epänormaali arktinen sää Etelä-Ranskassa
Täällä on ollut pari viikkoa ihan totaalinen talvi. Osa lumesta ehti jo välillä sulaa, osa tamppautui jäiseksi iljanteeksi, ja nyt siihen päälle on satanut aimo kerros märkää loskaista lunta. Lenkkipoluista sai pari viikkoa vain haaveilla, koska kunnolla sulaa tai jäätöntä kävelytienpätkää ei ollut. Ja sitten kun vähän suli, tuli uutta lunta päälle. Onneksi uusi lumi oli sen verran märkää ja on ollut sen verran lämpöistä (lue: plussalla), että se on melkein sulattanut mukanaan kaiken lumen.
Toinen ulkoilua haittaava juttu on tuuli. Täällä tuulee usein aivan tolkuttomasti, ja kun siihen yhdistetään muutama pakkasaste, niin ei paljoa lenkkeily houkuta. Hyvä kun töihin ja kauppaan tarkenee kävellä. Jep, jopa näin suomalaisena täytyy todeta, että on s****nan kylymä Etelä-Ranskassa. Oi tätä ironiaa...
Vuosi sitten täällä ei tullut ollenkaan lunta ja lämpötila laski ehkä muutamana yönä nippa nappa nollan alapuolelle. En siis tajunnut ottaa kunnon talvivarustusta mukaan Suomesta. Vähän on saanut kekseliäisyyttään käyttää, ettei ihan pystyyn jäädy. Mutta konstit on monet, sano.
Vaelluskengät ostin, ettei jalat jäädy ja lumessa on hyvä kahlata. Pitokin on ihan kohtalainen. Villatumput ovat olleet tarpeen, ja niiden alle nahkahanskat, ettei mene tuuli läpi. Tuplakerrosta käytän pipossakin (villa + windstopper), ja vielä pahimpina aamuina nokitan hiuspannalla. Muutenkin kerroksia saa kiskoa päälleen ihan urakalla, niin että näyttää michelin-ukolta... Mutta tarkeneepa ainakin!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)