Palasia Ameriikan matkalta

Tässä kokoelma erinäisiä havaintoja reissun varrelta.

1) Amerikkalainen vessapaperi. Kyllä. Listan ensimmäiseksi kelpaa vessapaperi. Se on ehkä yksi tärkeimmistä nykyihmisen hyödykkeistä. Se joka muuta väittää, saa ihan rauhassa pyyhkiä kädellään. Minä pyyhin paperilla. Tai yritän ainakin… Amerikkalainen vessapaperi on nimittäin ihan onnetonta! Rullaa saa pyörittää kierroksen jos toisenkin, koska paperi on ohuen ohutta yksinkertaista paperia. Raivostuttavaa! 8 kerrosta riittää nippanappa, 10+ on paree. Ja auta armias, jos rulla ei pyöri kunnolla telineessään tai repeilee telineen reunaan! Silloin ei hyvä heilu. Mutta minkäs siinä teet, kun niin sanotusti ”hätä kädessä”?

2) Olen kaiketi amerikkalaisen oloinen/näköinen. Viikon matkan aikana kahteen kertaan joku paikallinen luuli minua joksikin toiseksi henkilöksi. RPI:n kampuksella olin joku Kelly. Bostonilaisessa hotellissa tervehti minua ”oh my god, it’s Julia!” Vähän menin hämilleni. American woman!

3) Suhtautuminen julkiseen liikenteeseen on jenkeissä vähän outo. Kun Troyssä kerroin konferenssin jälkeen hyppääväni Albanyssä Greyhoundiin, moni ihmetteli ja toivotti onnea. Siis hetkinen. Onko siinä joku juttu, ettei vaikka ilmastointi toimi (+35C:ssä aika ehdoton) vai kiertääkö se kaikki kinttupolut ja pikkukylät Albanyn ja Bostonin välillä? Tiedä sitten mihin jenkkien ennakkoluulo perustuu, mutta pääsin mukavasti matkaten, yhdellä ainoalla pysähdyksellä perille. Weird.

4) Albany on New Yorkin osavaltion pääkaupunki. Siis Albany, ei New York. Albany, josta kukaan (minä) ole koskaan kuullutkaan. Aina sitä oppii uutta.

5) Täkäläisillä tuntuu monella olevan kiinnekohtia Suomeen, niin hassulta kuin se kuulostaakin. Eräs myyjätär kertoi poikaystävänsä olevan Turusta. Toinen kassapoika innostui, kun kuuli minun (ja visakorttini) olevan Suomesta. Opetinpa sitten kiitos, hyvää päivää ja mitä kuuluu turbaanipäiselle 7-elevenin myyjälle. Lentokentän passintarkastaja tiesi Amorphiksen! Maailma on pieni!

6) Amerikkalaisilla naisilla on sitten komeet tukat. Pitkät, hyväkuntoiset ja suorat. Harmi vain, että tarkemmin tarkasteltuina kaikki paljastuivat hiuspidennyksiksi vaikkakin usein todella hyvin laitetuiksi. Oih, kaipaan niin omaa pitkää fledaa. Ei olisi pidennys, hähää.

7) Olut. Juu, olutta on. Tässä kohtaa ne lokia lukevat henkilöt, joiden suu napsaa oluen suuntaan, saavat varmaan hermoromahduksen, mutta menköön. En välitä oluista sitten niin yhtään. Zero. Nada. Siltä osin tämä reissu meni osaltani hukkaan. Troyssä nimittäin istuttiin harva se ilta paikallisen panimon baarissa, Brown’s Breweryssä. Paikan kaikki kaksi siiderilaatua (Strongbow ja Chipmunk) tuli testattua kyllä, samoin suppea viinilista. Konferenssin loppua kohden tunnelma oli jo rentoutunut, ja torstai-iltana naurettiin jo kippurassa kun tilasin ”menage à trois”-nimistä viiniä.

Loistava matka, loistava seura, loistava konferenssi, loistava fiilis.
Ja nyt se on loma!!! Kuvia latailen kunhan lomalainen saa aikaseksi. Lomallahan ei nimittäin ressata.

Rensselear Polytechnic Institute -kampus & LS13-konferenssi

Vaihteeksi enemmän kuvasaastetta, koska uupunut konferenssimatkalainen ei jaksa muodostaa kokonaisia lauseita. Puuh.

Ihan pähee pytinki, jossa konferenssi pidetään.

Valoa kansalle.

Grillibileet

Kampusalue on tosi kaunis puutarhoineen ja hauskannäköisine tiilirakennuksineen.

Banketti oli tänään, muttei kovin kummoinen. Rento meno, vaikka drinkkilipettejä oli tasan yksi per naama. Ruoka oli todellakin cross kitcheniä: sushia, kanasatay'ta, meksikolaisia alkupaloja, risottoa, pastaa, kalkkunavoileipiä jne. Suuta kuivasi, joten aikaisin suunnattiin keskustaan. Seurassani banketissa mm. itävaltalainen kaveri ja ranskalaisvahvistukset.

Terveisin,
Todella älykkään näköinen valopää :)

Terveisiä Ameriikasta!

Konferenssimatka on lennättänyt tutkijalintusen Amerikan Yhdysvaltojen itärannikolle.

Lento Bostoniin meni hyvin. Etukäteen vähän jännitin, että miten onnistun löytämään Bostonin lentokentältä ranskalaisen professorin, jonka lento laskeutui suunnilleen samaan aikaa kuin minun, ja lisäksi 3 ranskalaista kollegaani, jotka olivat tulleet jo etukäteen New Yorkiin ja josta heidän piti tulla vuokra-autolla noukkimaan meidät kentältä. Proffan bongasin jo passijonossa, mutta autokyyti olikin sitten kunnolla myöhässä. Selvisi, ettei ranskalaiskollegoitten matkapuhelimet toimi jenkeissä. Soita siinä nyt sitten... 1,5 tuntia odoteltiin terminaalissa ja mietittiin jo vaihtoehtoja. Proffa kyseli jo, että olikos minulla ajokortti mukana. Öö, on… Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut ajaa, sillä reippaasti 12 tunnin matkustuksen ja sisäisen kelloni vispatessa jo iltamyöhää, en ehkä olisi halunnut tutustua tietullimaksuihin, automaattivaihteiston käyttöön saati amerikantyyliin isoon autoon (ne on isoja!).

Kyyti saapui onneksi. Better late than never! Eilinen menikin sitten sekavissa tunnelmissa. Aamulla heräsin tikkana viideltä, mutta onneksi sain unenpäästä kiinni uudelleen.

Majoitumme Blitman-asuntolassa, eli pääsen jälleen tutustumaan opiskelija-asumisen iloihin. Puitteet ovat vaatimattomat. Huoneessa on suoraan sanottuna helevetin kylymä. Ilmastointilaite lienee ollut päällä hetken aikaa ja ihan liian kylmällä. Laite pois päältä (lämmitystoiminto ei toimi). Ikkunaa auki (illalla sekään ei auttanut). Yöksi sai silti kaivella pitkähihasta ja -lahkeista, jottei ihan jäädy. Peitto on yhtä tyhjän kanssa. No, eipä ole tuskaisen kuuma…

Tänään suuntasimme vuokra-autolla Lake Georgelle. Maisemat olivat ihanan vehreitä, vähän kuin Suomessa olisi.







Vesi oli lämmintä (itävaltalaisvahvistus, joka kävi uimassa, valitteli kyllä, ettei se nyt niin lämmintä ollut). Aurinko paistaa, vesi liplattaa, ei hyttysiä, oi onnea! Enpä muuten ajatellut matkalaukkuani pakatessa taas nokkaani pitemmälle. Uikkarit ja aurinkorasva jäivät koti-Suomeen. Mutta kuinka epäilyttävää se olisikaan tulla viikon konferenssimatkalta levänneenä ja ruskettuneena…?