Laskiaispullia

Tehtiin viikonloppuna laskiaispullia. Juu, tiedetään, että ollaan viikko myöhässä, mutta mikäs aikataulu täällä Ranskassa koskaan pitää paikkaansa, hä?

Leipurin uuni on temperamenttinen ja vähän ahdas (olen nähnyt isompia mikrojakin, mutta pieni uuni on parempi kuin ei uunia ollenkaan). Pullista ei tullut nättejä pyöreitä vaan enemmänkin neliskanttisia sisaruspullia, mutta ah, niin hyviä! Tiesittekö muuten, että mantelimassaa voi tehdä ihan hyvin itse? Tulee hurjan hyvää. Ja oletteko muuten huomanneet, että laskiaispulliin tulee pitkälti samoja aineita kuin Runebergin torttuihin? Melkein, että vaihda leivinjauhe hiivaan, ja that's it (no ei nyt ihan).

Pääkokki ja uunin omistaja. Mitä tekisinkään ilman?

Apukokkeina toimi myös kiinalais-ranskalainen söpö pari. <3

Mitähän me seuraavaksi keksitään leipoa...?

Kyldyyriä mahan täydeltä

Vai viihdettä, tiedä häntä. Kukas sen sanoo, missä raja kulttuurin ja viihteen välillä menee...?

Tällä viikolla olen käynyt katsomassa leffan The Artist. Loistava leffa! Erilainen. Oscar-ehdokas. Suosittelen.

Heti seuraavana ehtoona kaveri kutsui minut Toulousen klassisen musiikin orkesterin konserttiin. Sinne kuulemma pääsisi kokonaista viidellä eurolla sisään opiskelijakortilla. Paikan päällä selvisi, että olisi pitänyt olla alle 26-vuotias ja näyttää henkkareita, jotta olisi päässyt 5 eurolla eikä täydellä hinnalla (35e!). Koska meistä ei kumpikaan täyttänyt ikävaatimusta, saatiin käyttää vähän puhelahjoja, mutta loppuviimein hinnaksi jäi tuo 5e plus hymy. :D

Konsertin eka osa oli Dutilleux'n konsertto viululle, "L'arbre des songes", unelmien puu. Vähän ehkä turhan modernia, mutta ihan nautittavaa. Orkesterin esiintymistä oli kiva seurata. Mutta ehdottomasti Tsaikovskin sinfonia nro 6 h-molli op. 74 ("Pateettinen sinfonia") oli illan pääteos. Tosi jees nauttia ihan erilaisesta musiikkielämysestä kuin normaalisti.

Huomenna onkin sitten todennäköisesti leffa Good Will Hunting, ellei syödä itteämme ihan ähkyyn laskaispullia. Juu, tiedetään, laskiainen oli ja meni jo, mutta me laiskiaiset ei olla vielä leivottu... Parempi myöhään kuin ei silloinkaan... Ja eikös aina ole hyvä syy leipoa...?

Matkasuunnitelmia

Toulousessa on jo tosi keväistä, vaikka parina aamuna on ollut selkeästi vielä pakkasen puolella. Kevätaurinko lämmittää kuitenkin jo, varsinkin sellaisina päivinä kun ei tuule. Jos tuulee, en tiedä miten paljon sitä vaatetta pitäisi päällensä laittaa, ettei jäätyisi. Ollaanhan täällä lähempänä isoa vettä eikä välissä ole isoja vuoristoja, joten tuulta riittää ainakin näin keväisin. Hrr...

Keväinen fiilis on saanut myös tajuamaan, että apua, täähän loppuu kohta ja on vielä niin monta paikkaa näkemättä! Senpä vuoksi matkakalenteri on alkanut täyttyä.

Ensimmäiseksi olen menossa taas seuraavalle järjestetylle ekskursiolle ankkafarmille. Olin samalla reissulla vuosi sitten ja älyttömän kivaa oli. Sillä reissulla tutustuin mm. venäläiseen naiseen, jonka kanssa pidetään tiiviisti yhteyttä vieläkin. Päästään seuraamaan esitystä siitä, miten ankkoja pakkosyötetään, jotta niiden maksa rasvoittuisi 2 viikkoa ennen teurastusta. Näin tehdään ranskalaisten suurta herkkua, foie gras’ta, eli rasvamaksaa. Päiväreissulla on luvassa myös lounas ankkafarmilla, ja viinistä, ankanmaksasta tai muista ankanosista ei ole puutetta. Paastoan siis sinne asti. :)

Seuraavaksi on suunnitteilla viikonloppu Bordeaux’ssa syyrialaisen kaverin kanssa, joka ei puhu kuin ranskaa ja arabiaa. Koska minun arabiankielentaitoni on jokseenkin ruosteessa (ei ole), mennään reissu sitten ranskaksi. Ja mikäs siinä, ollaan tähänkin asti pysytty jutuissamme kartalla. Luvassa on hyvää ruokaa, shoppailua, nähtävyyksiä ja yöelämää Bordeaux’ssa. Ehkä törmäämme matkalla myös belgialaismieheen, jonka olen viimeksi nähnyt kesämökillä x-kymmentä kilometriä Laukaalta metsään päin. Maailma on pieni...

Kaikkein eniten odotan kuitenkin pääsiäistä. Silloin on luvassa kolmen suomalaisen ekskursio Korsikalle. Olen nähnyt todella upeita kuvia ja videoita saarelta. Toivottavasti kelit suosii. En jaksaisi millään odottaa sinne asti, mutta valitettavasti se reissu tarkoittaa samalla myös sitä, että aika Ranskassa alkaa olla lopussa. Pääsiäisestä kun ei ole kuin viikko, kun olen jo takaisin Suomessa. Miksi aika kuluu niin nopeasti, kun on kivaa ja hommat sujuu, mutta mataa hitaasti kun kaikki ottaa päähän ja mikään ei toimi?

Uskoisiko tätä ollenkaan...

Vaikka nettiyhteys on toiminut kämpillä luotettavasti, jatkuvasti ja siis niin kuin pitää nyt jo kolmatta päivää, en millään meinaa uskoa sitä. Kokoajan on ajatus, että kohta se hidastuu, katkeaa tai loppu kokonaan. Mutta ei, tää toimii! Koputan puu... päätä.

Jotta melkein kuukauden kestänyt vitutus/masennus/ärsytys ei tule takaisin, täytyy huolehtia myös riittävästä viinin nauttimisesta. Ehkäisevä toimenpide. :)

Kotilo

Luulisi, että -5 astetta on vähän turhan rapsakka kotiloiden kulkea, mutta näitä näkyi useampiakin. Ehkä olivat kuolleita, en kurkannut sisään.

Mittasuhteet

Jättiläiskaislaa vai miniatyyrisähkötolppia?

Suomalainen normaali talvisää = epänormaali arktinen sää Etelä-Ranskassa

Täällä on ollut pari viikkoa ihan totaalinen talvi. Osa lumesta ehti jo välillä sulaa, osa tamppautui jäiseksi iljanteeksi, ja nyt siihen päälle on satanut aimo kerros märkää loskaista lunta. Lenkkipoluista sai pari viikkoa vain haaveilla, koska kunnolla sulaa tai jäätöntä kävelytienpätkää ei ollut. Ja sitten kun vähän suli, tuli uutta lunta päälle. Onneksi uusi lumi oli sen verran märkää ja on ollut sen verran lämpöistä (lue: plussalla), että se on melkein sulattanut mukanaan kaiken lumen.

Toinen ulkoilua haittaava juttu on tuuli. Täällä tuulee usein aivan tolkuttomasti, ja kun siihen yhdistetään muutama pakkasaste, niin ei paljoa lenkkeily houkuta. Hyvä kun töihin ja kauppaan tarkenee kävellä. Jep, jopa näin suomalaisena täytyy todeta, että on s****nan kylymä Etelä-Ranskassa. Oi tätä ironiaa...

Vuosi sitten täällä ei tullut ollenkaan lunta ja lämpötila laski ehkä muutamana yönä nippa nappa nollan alapuolelle. En siis tajunnut ottaa kunnon talvivarustusta mukaan Suomesta. Vähän on saanut kekseliäisyyttään käyttää, ettei ihan pystyyn jäädy. Mutta konstit on monet, sano.

Vaelluskengät ostin, ettei jalat jäädy ja lumessa on hyvä kahlata. Pitokin on ihan kohtalainen. Villatumput ovat olleet tarpeen, ja niiden alle nahkahanskat, ettei mene tuuli läpi. Tuplakerrosta käytän pipossakin (villa + windstopper), ja vielä pahimpina aamuina nokitan hiuspannalla. Muutenkin kerroksia saa kiskoa päälleen ihan urakalla, niin että näyttää michelin-ukolta... Mutta tarkeneepa ainakin!

Valoisampi olo

Viikonlopun jäljiltä olen selkeästi positiivisemmin mielin Ranskan ja ranskalaisen tyylin aiheuttamista huonoista hetkistä (lue: vitutuksesta). Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan oikein mukava:

- jumppaa niin että vatsalihakset soi (tästä ei ole kuvaa, kun ei ne näy)
- visiitti sairaalassa iloineen ja suruineen

- kalsarikännit kaverin luona (kamera ja punaviini ei sovi yhteen joten ei kuvia),

- kävelylenkki (ei edes puhaltaen) aurinkoisessa rapsakkaassa ilmassa. Bright light!

Viis siitä, että sunnuntai-iltana lenkin perästä suihkusta tuli vain jääkylmää vettä tai että pyykkiä on kertynyt nurkkiin aika kasa, kun pesutupa on hajalla. Ei yhtään haittaa.

Mitä opimme tästä? Se oli viinin vähyyttä se vitutus.

Sairaalaelämää

Minua ja elämäni vaiheita vähemmän tunteville kerrottakoon, että koti-Suomessa tuli viime kuukausina käytyä aika usein sairaalassa katsomassa isoäitiäni. Eihän se aina helppoa ollut, mutta siihen tottui ja toisaalta minun oli helpompi käydä katsomassa kuin jättää menemättä.

No miten sairaalassa vierailu liittyy Toulousen visiittiini? Isoäitiä en luonnollisestikaan pääse täältä käsin tapaamaan, mutta olen päässyt/joutunut tekemään tuttavuutta ensimmäistä kertaa ranskalaisiin sairaaloihin. Tuttuni, oikeastaan ystäväni, on joutunut sairaalaan. Hän on todennäköisesti sairaalassa pitkään ja olen käynyt useamman kerran katsomassa.

Lääkärit eivät tunnu olevan ihan täysin varmoja, mikä ystävääni vaivaa: diagnoosi on muuttunut 2 kertaa ja vieläkin on vähän epäilyksiä, itse potilaalla ainakin. Liekö se sitten kulttuurillisia eroja vai eivätkö saa testejä tehtyä, mene ja tiedä. Hoidon pitäisi olla kuitenkin hyvää.

Aika samat jutut ne täälläkin sairaalaelämässä on: tärkeintä on käydä ja viettää aikaa, ei niinkään mitkään tuomiset (tosin suomalainen suklaa ja Runebergin tortut kossuineen kaikkineen tekivät kauppansa sairasvuoteellakin).

Maa kuin maa, mutta minun sairaalassa visiteeraamiseni tuntuu olevan vakio. Muistuttaapa omasta kuolevaisuudesta.

Moissac

Nyt kun tuo netti taas toimii (ei tosin sitä kautta kuin sen pitäisi, vaan kaverin kaverin avulla), on hyvä latailla kuvia. Tällä kertaa kuvasaalista esittelen Moissacista, jossa kävin kohta 2 viikkoa sitten matkalla Montaubaniin.

Moissacissa on luostari, äärettömän kaunis sellainen huolimatta harmaasta päivästä.

Luostarialueen läpi kulkee rautatie. Itseasiassa sitä alunperin kaavailtiin menemään juuri tuon kauniin pihan läpi, mutta onneksi joku tajusi, että saattaisi olla itua säilyttää se jälkipolville...

Päivä oli harmaa, mutta tulihan se aurinkokin esiin sieltä.

Päivän aikana huomasin, että olen tainnut jollain tavalla tottua Ranskaan. Ei edes ranskalainen maaseutu saanut samanlaista kutinaa vatsanpohjaan tai innostunutta tuijotusta bussin ikkunasta kuin esimerkiksi viime keväänä. Toivotaan, ettei Grenoblen vuorimaisemat ole kokeneet samanlaista inflaatiota, jos ja kun sinne kevään aikana vielä pääsen.