Irvine, CA

Joskus sanoin, että Suomessa kaikki toimii mutta mikään ei hoidu, ja Ranskassa mikään ei toimi mutta kaikki hoituu. Lause kuvaa mielestäni kulttuurillisia eroja vähän kaikessa Suomessa ja Ranskassa, mutta entäs Yhdysvalloissa? Tyhjentävää vastausta ei tietenkään lyhyiden matkojen perusteella voi antaa, mutta tässä omia havaintojani syksyn konferenssimatkalta.

Irvinessä, Los Angelesissa, kaikki oli vähän vaikeaa eikä mikään tahtonut hoitua. Kaikki periaatteessa toimii mutta mikään ei oikein hoitunut, ei niin kuin oli etukäteen luvattu.

Lentokenttäkuljetus hotellille lähti nenän alta, koska ”se lähtee muutaman minuutin päästä, se ei ole tämä”. Hotellilta piti olla jatkuva kuljetus kampusalueelle, mutta eipä ollut. Kun sitten kampuskyyti oli etukäteen varattu ja tilattu, se ei lähtenytkään hotellin edestä eikä se ollutkaan musta mersun pakettiauto vaan ihan tavallinen taksi. Ihmiset olivat hirvittävän avuliaita, mutta vähemmälläkin auttamisinnolla voisi pärjätä. On mielestäni parempi olla antamatta mitään tietoa kuin väärää tietoa.







Meinaan unohtaa tippaamisen ulkomailla usein muuten paitsi ravintolassa. Yhdysvalloissa pitäisi muistaa tipata vähän siellä ja täällä. Nyt oli ensimmäinen kerta kun tajusin tipata hotellisiivoojaa, koska onhan se nyt vaan kivempi ajatella, että tipin saadessaan siivooja ei ehkä pese hammasharjallani vessanpönttöä ja huoneessa riittää puhtaita pyyhkeitä. Mutta ei se vielä tippausta sujuvaksi tee, vaikka yritys oli hyvä.

Ärsytti kyllä joka aamuinen tarjoilija aamupalalla, joka tuli norkoilemaan pöydän lähelle niin teeskennellyn hymyn kanssa, että huh huh. Jos aamupala toimii täysin itsepalveluna ja siinäkin valikoima oli vähän niukkaa (hedelmiä, munakokkeli, kahvi/tee, leivonnaisia), jätin tippaamisen väliin. Tippaaminen kun tapahtuu palvelusta, ei hymyilystä. No service, no tip. Eri asia olisi ollut, jos olisin tilannut jotain, jonka tarjoilija olisi minulle tuonut. Itse oli haettava lautaset, aterimet, juomat, ruuat. Ehkä olin epäkohtelias?



Ironista sinänsä, että osallistuin energiatehokkuuskonferenssiin, joka järjestettiin Irvinen kampuksella, mutta konferenssisaleissa oli kerrassaan ky-ly-mä. Hyistä. Tytityti. Hrrrr. Ekana päivänä olin aivan kohmeessa mekossa, sukkiksissa ja jakussa, vaikka koitin kääriä itseni isoon huiviin. Toisena päivänä laitoin suosiolla pitkät housut, paksumman jakun ja 2 toppia päällekkäin. Kovasti kehuivat, miten on tehty energiatehokkuustoimenpiteitä kampuksella. Sisälämpötilaa ei kuitenkaan tarvitsisi asettaa alle +18 celsiukseen tiloissa, joissa pääasiassa istutaan.



Tuli jenkeissä vastaan paljon hyvääkin. Se, mistä pidin erityisesti koko Kalifornian reissun aikana, oli tietynlainen tervehenkisyys mainstreamina eli että terveellisyys ja terveet elintavat ovat normaalia, ei mitään erikoista. San Franciscossa hain aamupalaksi läheisestä ravintolasta salaatin falafel-pullilla, iduilla ja cashew-tahnalla.

San Franciscon lentokentällä lähtevien puolella silmiini osui joogahuone. Siis että mitä? Joogahuone lentokentällä? Enpä ole aikaisemmin nähnyt, mutta kerrassaan loistava idea. Yleensä lennän mukavissa, joustavissa vaatteissa, jos ei ole suoraan kentältä menoa mihinkään. Toisaalta kentällä joutuu aina odottelemaan (paitsi kerran Berliinissä kun 45-minuutin taksimatkaan tuhraantui 2 tuntia, mutta ehdin sentään koneeseen). Mikäs sen parempi kropalle ja mielelle kuin mennä joogaamaan puoleksi tunniksi ennen lentoa. Matot ja palikat löytyi paikan päältä. Teki tosi hyvää reissun uuvuttamalle kropalle. Ei ehkä businessmatkalaisille kätevää, mutta kun reissaa mukavissa vaatteissa, voi niissä kyllä joogatakin.



Matkalla tuli kyllä muutenkin huolehdittua liikkumisesta, koska kävelin ja juoksin ympäriinsä, eikä tarvinnut miettiä ruuanlaittoa, pyykkäämistä tai lastenhoitoa. Voi vaan juosta, joogata ja jumpata. Varsinkin Irvinen hotellin kuntosali oli erittäin hyvä ellei erinomainen. Harvoin, josko koskaan(?) olen päässyt noin hyvään hotellin salille. Paljon laitteita, juoksumattoja ja vapaita painoja. Eri painoyksikkö teki hieman hankalaksi arpoa sopivia painoja. Ensin en meinannut osata laittaa riittävästi painoa ja sitten laitoin liikaa, eli ehkä se keskimäärin oli sopiva.

Sama hankaluus oli lämpötilojen kanssa. En osaa kääntää lämpötilaa fahrenheiteiksi ulkoa, mutta onneksi hotellihuoneessa ilmastoinnin pystyi kääntämään myös celsiuksiksi, pisteet siitä!



Pitänee palata vielä neljännen kerran rapakontakaiseen reissuun. Irvinessä ollessamme kävin ranskalaisen kollegani kanssa kasvitieteellisessä puutarhassa. Pascal on hortonomiharrastaja ja tiesi paikan. Paikka oli pieni mutta upea, todella paljon nähtävää. Aika paljon oli Suomessakin tuttuja huonekasveja, mutta voi sitä lajikkeiden ja varioaatioiden määrää!
Ah, vieläkin tunnen sen lämmön ja kosteuden nahoissani. Ja aallot Tyynenmeren rannalla! Mutta sitä ennen taas uuteen reissuun, ciao ciao!

Golden Gate & Sausalito

Helsingin talven pimeydessä on hyvä kaivella vuoden matkakuvasatoa ja muistiinpanoja reissuista. Tuntuu kyllä, että näistä maisemista on iäisyys.

Ollessani San Fransiscossa työmatkalla pääsin sikäläisen kollegan kyydissä hotellilta Sausalitoon. Pysähdyimme Golden Gate -sillan jälkeen Vista Pointissa, josta on aika mahtavat maisemat sillalle ja yli kaupungin.

Varsinainen agenda Sausalitossa oli melko vapaamuotoinen kokous. Kävimme projektin pomon ja assistentin kanssa kävelyllä ja he näyttivät minulle läheisiä asuntolaivoja. Ei voi ymmärtää, miten jotkut asuvat ympäri vuoden mukavassa sopivan lämpöisessä ilmastossa ja tuollaisessa paatissa. Ihan uskomatonta! Ehkä hivenen viherryin kateudesta, vaikka pidänkin Suomesta ja kaikista 4 vuodenajasta, mutta silti. Ah! Tuntui vähän epäreilulta. Tuntui jo silloin epäreilulta viileän kesän jälkeen, mutta nyt nämä muistelot tuntuvat lähinnä utopialta.

Mutta on noilla kuulemma hintaakin. Pelkkä ”tontti” tai siis pikemminkin laituripaikka, johon asumus kiinnitetään, maksaa jotain puoli miljoonaa jenkkidollaria. Ettei ehkä ihan seuraavasta palkasta. Mutta uskomattomat maisemat!

Kokouksen jälkeen lähdin jalan kiertelemään Sausalitossa. Sen verran turistina siellä tuli rampattua, että unohdin päiväkävelyltä aurinkorasvan. Kylmän kesän jäljiltä kalpeat olkapäät olivat otollinen maasto auringon säteille ja nahka vähän kärähti. Sen siitä saa, kun ei ajattele...

Jotain aika tuttuakin sieltä löytyi. Hortonomi oli tunnistavinaan kävelytien varrella kasvamassa villinä tilliä(?) ja hukkakauraa(?). Tilli saattoi olla kyllä ehkä anista...



Kävin lounaalla Sausalitossa rantaravintolassa. Ei ehkä sieltä halvimmasta päästä, mutta kun kerran on ison veden takana, tohtiiko sitä nyt niin pihistellä? Lounaan kuitti näytti 45 dollaria, mikä on aika paljon yhdeltä hengeltä, mutta puolustukseksi voi sanoa, että yli puolet siitä kului, köh köh, viiniin. Kokonaista 2 pientä lasillista viiniä, à 13 dollaria. Jessus. Olisi pitänyt vilkaista hintoja vähän tarkemmin. No kerrankos sitä ulkomailla töppäilee, muistin sentään tipata!

Muuten olen tyytyväinen ravintolavalintaan ja erityisesti ajoitukseen. Kun aloittelin lounasta, näkymä oli kerrassaan upea. Horisontissa näkyi koko San Franciscon siluetti ja Alcatraz-saari. Ihastelin tätä onnellisena, ja hyvä niin, koska lounaani loppuun mennessä sama näkymä oli hieman muuttunut. Mihin se miljoonakaupunki katosi?

Toinen pieni ohilaukaus hintatason kanssa oli tuliaissukat. En ihan ajatellut, minkä tasoiseen putiikkiin astelin. Ehkä sisustustakka liikkeessä olisi voinut antaa vinkkiä tai se, että sukat paketoitiin ehkä hienoimpaan lahjapakettiin ikinä. Mutta puolustaudun sillä, että design on ainakin osuva ja laadunkin kai pitäisi olla kohdallaan. Ja olivat ne nyt halvemmat kuin lounaani...

Palatessa pääsin todistamaan tyypillistä San Franciscon säätä lähempää. Sumu on niin tiheää, ettei edes Golden Gaten pylväitä näy puoliväliin asti. Miettisin ehkä vielä toisenkin kerran ennen kuin muuttaisin näille main. Jalat suht tukevasti Suomen kamaralla toistaiseksi. San Fransiscosta lennähdin etelämmäs, Irvineen, Los Angelesiin, mutta siitä myöhemmin lisää. Ehkä jopa ennen seuraavaa uutta matkaa.

San Francisco

Pääsin konferenssireissulla piipahtamaan ”matkan varrella” San Franciscossa tapaamassa yhteistyöprojektin ihmisiä, tai jos tarkkoja ollaan, Sausalitossa. Lähdin aamulennolla Lontoon kautta San Franciscoon. Olisin mielelläni ottanut suoran lennon HEL-SFO, mutta Finnair ei valitettavasti lennä reittiä ihan joka päivä, eikä oma matkan tarve tietenkään osunut juuri oikealle päivälle. Höh.

Vaikka kyseessä on miljoonakaupunki, rakennukset ovat suurelta osin hyvin matalia. Toki aivan ydinkeskustassa (Financial district ja sielläpäin) on pilvenpiirtäjiä, mutta muuten kaupunki on pitkälti täynnä matalaa 2-4 –kerroksista rakennusta. Ja design on usein tasakattoista. En nyt tiedä voiko näitä kauniiksi sanoa, mutta ovathan nämä nyt erilaisia kuin monessa muussa paikassa. Ehkä korkeampia ei saa rakentaa, koska on maanjäristysriskialuetta? Todennäköisesti syynä on kuitenkin rakennusrajoitukset, joilla halutaan säilyttää omintakeinen tyyli. Ja olisihan se tylsää, jos kaikkialla olisi samanlaista arkkitehtuuria, eikö?

Toinen yllätys oli se, että aivan kaupungin vierestä, tai oikeastaan voisi sanoa, että kaupungista löytyy vehreyttä. Tähän käsitykseeni toki saattaa vaikuttaa se, että asuin Marina districtissä, jonka vieressä on laaja viheralue, Presidio. Ja jopa San Franciscon mittapuulla laaja. Se on entistä armeijan aluetta ja siksi säilynyt pitkälti suuremmin rakentamatta.

Kolmas asia, jota en ollut ajatellut etukäteen, oli se, että Alcatrazin vankilasaari on aivan San Franciscon edustalla San Franciscon lahdella. Joo, muistelin, että se on jossain länsirannikolla, mutta tarkkaa paikkaa en olisi tiennyt, jos joku olisi kysynyt. Nyt tiedän. Sinne olisi järjestetty kaikenlaisia turistilta-rahat-pois-risteilyjä ja kierroksia, mutta jätin ne aikataulusyistä väliin. Mieluummin juoksentelin pitkin rantaa ja nautiskelin näkymästä Golden Gate –sillalle. Hiukset hulmuten!

Golden Gatesta puheen ollen, kun varasin majoitusta San Franciscosta, huomasin, että hotellien hinnat on todella korkeita. Pyysin etukäteen vinkkiä paikallisilta projektin ihmisiltä, mutta ne hotellit ja alueet, joita he suosittelivat, olivat yksiselitteisesti minkään järkevän budjetin ulkopuolella. Että 300 dollaria per yö? Tutkijan budjetilla? Are you kidding me? Etsin aikani ja löysin ihan kohtalaiselta vaikuttavan hotellin, Alpha Inn and Suitesin. Kun on jossain vain yhden yön, sijainti on paree olla hyvä. Ja tämä oli: lähellä rantaa ja ulkoilureittejä. Ikkunasta näkyi Golden Gate! Ko. hotelli paljastui lopulta lähinnä motellitasoiseksi, mikä on hieman jännää, ottaen huomioon, että yö maksoi kuitenkin pitkälti yli 150 dollaria, eikä hintaa kuulunut edes aamupala! Mutta netti toimi, pointsit siitä. Positiivisen kautta! Klikkaa kuvaa suuremmaksi, punainen silta näkyy horisontissa.

Kun kerran Marina districtillä olin, satamassa oli todella mukava käydä kävelemässä ja hölkkäilemässä ja koittamassa tahdistaa omaa vuorokausirytmiään jenkkimalliin valoa tankaten.

Se mikä ei yllättänyt oli se, että kaupunki todella on aivan niin mäkistä ja mäet niin korkeita kuin kaikissa San Franciscoon sijoittuvissa elokuvissa näkyy. Eikä Golden Gatekään varsinaisesti yllättänyt, kuin ehkä kokonsa puolesta. Ihan järjettömän kokoinen. Sitä pitkin karautin Sausalitoon, mutta siitä myöhemmin.

Terveisin,
Aamuvirkku San Franciscossa