Kathmandu, Nepal

Täytyy sanoa, että kaikkeen sitä ihminen sanoo ”kyllä” työpaikallaan. Tällä kertaa kysyttiin, haluanko lähteä Kathmanduun opettamaan nepalilaisia opettajia hyvästä valaistuksesta ja sen vaikutuksista. Kun pesti on ollut 8 vuotta pätkää pätkän perään, on pitänyt opetella nauttimaan luontaiseduista, kuten matkustelusta ja tietystä tutkijan vapaudesta, ja olla miettimättä liikaa jatkuvaa epävarmuutta. Mutta nyt siis Nepalin maisemiin ja tunnelmiin, olkaa hyvät!



Pidimme Kathmandussa paikallisten yliopistojen ja koulujen opettajille 2-päiväisen koulutuksen valaistuksesta ja valaistussuunnittelusta. Koska seminaarin aikataulu oli sovitettu ranskalaisen professorin tiukan aikataulun mukaan, jouduimme vähän sumplimaan omien lentojemme kanssa. Kävin opetusmatkalla Nepalissa 2015 (LINKKI), jolloin pystyn valita lennot vain yhdellä välilaskulla Delhissä. Nyt kun aikataulu oli tiukka, ainoa vaihtoehto oli ensin lentää Saksaan, sitten Delhiin ja edelleen Kathmanduun. Matkustimme kollegani kanssa, saman, jonka kanssa olimme elokuussa Tansaniassa (LINKKI), ja nytkin pääsimme nauttimaan lentokentillä loungeista ja useimmiten myös nopeammasta koneeseen pääsystä kollegani Gold-kortin ansiosta. Hänellä kun noita lentokilometreja riittää kansainvälisten projektien ansiosta. Itsehän en edes ilman rahaa pääsisi Finnairin loungeen, koska olen vasta silver-tasolla…

Frankfurtin kentällä minulle selvisi, miksi on niin tärkeää, että turvatarkastuksessa manuaalisen tarkastuksen tekee samaa sukupuolta oleva henkilö. Olisi nimittäin ollut ”#metoo”-ryhmään liittymisen paikka, jos kopeloija olisi ollut mies. Ymmärrän, että turvallisuus lentoliikenteessä on ensiarvoisen tärkeää, mutta jotain rajaa sentään… Nimittäin manuaalinen tarkastus oli tarkin ikinä. No, muistuttipa se minulle, että lennolle ei kannata laittaa kenkiä, joissa on metallisoljet. Ikinä. Koskaan. Jatkossa otinkin ne pois jalasta ennen skanneriin astumista. Frankfurtissa kysyin kengistä, että pitääkö ottaa pois. Ei kuulemma tarvitse. Hah, olisi kannattanut… No, kokemus se tuokin. Vähän naurattaa verrata tätä Frankfurtin tarkastusta niihin muutamaan taputukseen olalle ja selkään, mitä niin monille kentillä tehdään ”tarkistuksessa”.

Lennoista vielä sen verran, että menomatkalla pitkä lento Frankfurtista Delhiin lennettiin Airbusin A380:lla, jota täytyy vähän kehua. Istuimme koneen yläkerroksessa, joskin economy-luokassa, mutta koska economy-osasto oli pieni, tarjoilut hoituivat nopeasti ja yleistä hälyä oli merkittävästi vähemmän kuin normaalisti ”sikaosastolla”. Lisäksi istuin ikkunan vieressä, jossa ikkunan ja penkin välissä oli oma iso säilytyslokero läppärille yms. Kerrankin kaikki tavarat pysyivät ojennuksessa ja tallessa lentomatkan ajan, kun ne pystyi kaikki sujauttamaan lokeroon. Vain kengät pyörivät lattialla. Että jos lentokoneeksi osuu A380, suosittelen yläkerroksen economyä, jos ei parempiin luokkiin ole mahdollisuutta.


"Kotikatu"

Sitten itse asiaan, eli Kathmanduun. Viimeksi näin Nepalissa vain Kathmandun lentokentän ja pikkukaupungin, Dhulikhelin. Tällä kertaa olin 4 päivää vain ja ainoastaan Kathmandussa ja nimenomaan aivan keskustassa, turistialueen, Thamelin, lähellä. Tällä kertaa olin myös paremmin varautunut liikenteeseen, lämmityksen puutteeseen ja saasteisiin.


Näkymä hotellilta, kun savusumu ei vielä peittänyt kaikkea.

Majoituin Hoten Encounter Nepaliin, joka sijaitsee aivan Thamelin vieressä. Kollegani ei majoittunut samassa hotellissa, koska hän on alkujaan itsekin Nepalista ja hänen vanhempansa asuvat Kathmandussa, joten hän yöpyi heidän luonaan. Hotelli oli ihan siisti, lämmityslaitteenkin sain toimimaan, ja lämmintä vettäkin tuli, ainakin välillä, sen verran, että parit suihkut pystyi ottamaan. En lähtenyt kuitenkaan urheilemaan sillä, että olisin pessyt hiuksiani, koska pitkien hiusten pesuun todellakin tarvitsee varmasti paljon lämmintä vettä. (Toisekseen olen alkanut pestä hiuksiani kananmunan keltuaisella, joka on pidentänyt pesuväliä monella päivällä, mutta se ei nyt liity tähän. Joskin se on kätevää matkoillakin, kun hiukset on helppohoitoiset.)


Herkullinen kesviscurry: ei liian tulinen kunhan riisiä on riittävästi.

Hotellilla toimi ravintolakin, joskin se sijaitsi ulkona, eli kaikki ruuat aamiainen mukaan luettuna syötiin ulkona. Kun ulkolämpötila on aamukahdeksalta nippa nappa +5 astetta, oli hyvä varautua untuvatakilla, pitkillä kalsareilla ja pipolla. Söin joka aamu munakkaan joko ilman täytettä tai omelette masalan, joka tarkoitti vihreällä paprikalla, tomaatilla ja sipulilla täytettyä munakasta. Maukasta, kypsää ja sillä nälkä pysyi poissa monta tuntia.

Hotellilla oli ihan ”normaali” wc pönttöineen kaikkineen, mutta osasin jo edellisen Nepalin matkan perusteella ennustaa, ettei näin ole joka paikassa. Seminaaripäivät menivätkin sitten juomia vältellen, koska koulun wc-tilat olivat melkoisen karmeat: 3 reikää rivissä lattialla, ei ovia eikä paperia, vain matalat väliseinät. Sama toistui muuten hienosti rakennetussa Chandragiri-näköalapaikalla, mutta siitä myöhemmin lisää. Vaikuttaa siltä, että vain harvoissa laadukkaissa ravintoloissa ja hotelleissa on wc-tilat järkevällä tasolla. Muuten julkisten tilojen wc:t ovat yksinkertaisesti karmeita.



Nepalilainen liikennekulttuuri on sitten viime kerran edistynyt desibelitason suhteen. Jos viimeksi matka lentokentältä Dhulikheliin oli jatkuvaa tööttämistä, niin että kulkupelit tuntuivat käyvän jatkuvaa keskustelua keskenään, tällä kertaa riikkaria painettiin vain oikeasti tarvittaessa. Ehkä siksi, tai ehkä sen takia, että tiesin jo mitä odottaa, liikenne ei tuntunut ollenkaan niin kaoottiselta kuin viimeksi. Toisaalta kävelimme joka ilta muutaman tunnin Thamelin alueella, ja siellä on vain yksinkertaisesti totuttava siihen, että autoja, mopoja, riksoja, polkupyöriä ja kävelijöitä vilahtelee joka puolella molempiin suuntiin kapeilla kujilla. Näennäisestä kaaoksesta huolimatta emme nähneet yhtä ainoaa onnettomuutta koko aikana. Ranskalainen proffa summasi, että täällä ei yritetä tappaa ketään, täällä koitetaan vain päästä eteenpäin.



Thamel on Kathmandun turistialue, josta löytyy paljon turisteille suunnattuja kauppoja ja ravintoloita. Hinnat on myös sen mukaisia ja tuotteet tuskin ovat aitoja. Paljon mainostettiin ”aitoja” cashmir- ja pashmina-huiveja ja koruja, mutta tiesin jo entuudestaan, että ne tuskin aitoja ovat. Sen sijaan valitsin tuliaiset sen perusteella, että ne miellyttivät omaa silmää. Kas kun kyllä se joku sekoitehuivikin asiansa ajaa ja korvikset korvissa pysyvät, vaikkei ne nyt juuri olisikaan vuohen pehmeää alakarvaa tai aitoa hopeaa. Teetä löytyi myös, monesti kauniisti kaiverrettuun puurasiaan pakattuna. Oma teevarasto pullistelee tällä hetkellä yli äyräittensä, mutta tuliaiseksihan teerasiat olivat mukavia.





Thamel on hyvin suosittu ilta-aikaan, jolloin valot ja lippunauhat rajaavat näkyvyyden vähän tällaiseksi putkimaiseksi. Viimeisenä aamuna meillä oli ranskalaisen proffan kanssa aikaa käydä kaksin Thamelissa vielä kierroksella ja päivänvalossa alue näyttikin aivan erilaiselta. Rakennusten yläkerroksetkin tulivat näkyviin. Lisäksi tiistai-iltana tuntui monessa ravintolassa ja baarissa olevan livemusiikkia, ehkä jonkinlainen ”kymppitiistai” sielläkin, tiedä häntä. Ehkä siksi keskiviikkoaamuna Thamelin kadut olivat paljon tyhjemmät emmekä nähneet yhden yhtä turistinnäköistä ihmistä, vain paikallisia kiirehtimässä töihin.


Hammaslääkärillekin olisi päässyt...

Kävimme myös Durbar-aukiolla, jossa osa rakennuksista on sortunut, osaa korjataan vielä kevään 2015 maanjäristyksen jäljiltä ja osa on säilynyt ilman suurempia näkyviä tuhoja. Tuolla aukiolla on kuninkaallinen palatsi, johon emme kuitenkaan pyrkineet sisälle. Tiedä sitten olisiko sinne päässyt, mutta oviaukolla olevat miehet armeijan varusteissaan eivät luoneet kovin houkuttelevaa kuvaa.





Palatsissa asuu elävä jumalatar, "living goddess", eli noin 4-vuotias tyttö, joka on valittu tehtävään. Emme häntä nähneet, koska emme osuneet paikalle päivittäisten näyttäytymisten aikaan. Muulloin tyttö viettää aikansa yksinään lähinnä itseään varjellen. Tyttö valitaan tehtävään sen perusteella, että hän on virheetön: suorat hampaat, ei haavoja, sileä iho jne. Pestiä riittää siihen asti, kunnes "ensimmäinen veripisara poistuu hänen kehosta", kuten taksikuski minua asiasta valaisi, eli siis joko jos sattuu tulemaan haava tai kuukautiset alkavat. Johan on kriteerit pestin saamiseen, ainakin näin länsimaalaisen vinkkelistä!









Koska tästä tuli nyt jo itsessään tällainen maratonpostaus, jätän matkan upeimmat palat, eli Chandragiri-vuorten maisemat seuraavaan kertaan. Silloin voi unohtaa pölystä sakean ilman ja kaoottisen liikenteen ja vain nautiskella maisemista. Mutta niistä myöhemmin.

San Francisco

Pääsin konferenssireissulla piipahtamaan ”matkan varrella” San Franciscossa tapaamassa yhteistyöprojektin ihmisiä, tai jos tarkkoja ollaan, Sausalitossa. Lähdin aamulennolla Lontoon kautta San Franciscoon. Olisin mielelläni ottanut suoran lennon HEL-SFO, mutta Finnair ei valitettavasti lennä reittiä ihan joka päivä, eikä oma matkan tarve tietenkään osunut juuri oikealle päivälle. Höh.

Vaikka kyseessä on miljoonakaupunki, rakennukset ovat suurelta osin hyvin matalia. Toki aivan ydinkeskustassa (Financial district ja sielläpäin) on pilvenpiirtäjiä, mutta muuten kaupunki on pitkälti täynnä matalaa 2-4 –kerroksista rakennusta. Ja design on usein tasakattoista. En nyt tiedä voiko näitä kauniiksi sanoa, mutta ovathan nämä nyt erilaisia kuin monessa muussa paikassa. Ehkä korkeampia ei saa rakentaa, koska on maanjäristysriskialuetta? Todennäköisesti syynä on kuitenkin rakennusrajoitukset, joilla halutaan säilyttää omintakeinen tyyli. Ja olisihan se tylsää, jos kaikkialla olisi samanlaista arkkitehtuuria, eikö?

Toinen yllätys oli se, että aivan kaupungin vierestä, tai oikeastaan voisi sanoa, että kaupungista löytyy vehreyttä. Tähän käsitykseeni toki saattaa vaikuttaa se, että asuin Marina districtissä, jonka vieressä on laaja viheralue, Presidio. Ja jopa San Franciscon mittapuulla laaja. Se on entistä armeijan aluetta ja siksi säilynyt pitkälti suuremmin rakentamatta.

Kolmas asia, jota en ollut ajatellut etukäteen, oli se, että Alcatrazin vankilasaari on aivan San Franciscon edustalla San Franciscon lahdella. Joo, muistelin, että se on jossain länsirannikolla, mutta tarkkaa paikkaa en olisi tiennyt, jos joku olisi kysynyt. Nyt tiedän. Sinne olisi järjestetty kaikenlaisia turistilta-rahat-pois-risteilyjä ja kierroksia, mutta jätin ne aikataulusyistä väliin. Mieluummin juoksentelin pitkin rantaa ja nautiskelin näkymästä Golden Gate –sillalle. Hiukset hulmuten!

Golden Gatesta puheen ollen, kun varasin majoitusta San Franciscosta, huomasin, että hotellien hinnat on todella korkeita. Pyysin etukäteen vinkkiä paikallisilta projektin ihmisiltä, mutta ne hotellit ja alueet, joita he suosittelivat, olivat yksiselitteisesti minkään järkevän budjetin ulkopuolella. Että 300 dollaria per yö? Tutkijan budjetilla? Are you kidding me? Etsin aikani ja löysin ihan kohtalaiselta vaikuttavan hotellin, Alpha Inn and Suitesin. Kun on jossain vain yhden yön, sijainti on paree olla hyvä. Ja tämä oli: lähellä rantaa ja ulkoilureittejä. Ikkunasta näkyi Golden Gate! Ko. hotelli paljastui lopulta lähinnä motellitasoiseksi, mikä on hieman jännää, ottaen huomioon, että yö maksoi kuitenkin pitkälti yli 150 dollaria, eikä hintaa kuulunut edes aamupala! Mutta netti toimi, pointsit siitä. Positiivisen kautta! Klikkaa kuvaa suuremmaksi, punainen silta näkyy horisontissa.

Kun kerran Marina districtillä olin, satamassa oli todella mukava käydä kävelemässä ja hölkkäilemässä ja koittamassa tahdistaa omaa vuorokausirytmiään jenkkimalliin valoa tankaten.

Se mikä ei yllättänyt oli se, että kaupunki todella on aivan niin mäkistä ja mäet niin korkeita kuin kaikissa San Franciscoon sijoittuvissa elokuvissa näkyy. Eikä Golden Gatekään varsinaisesti yllättänyt, kuin ehkä kokonsa puolesta. Ihan järjettömän kokoinen. Sitä pitkin karautin Sausalitoon, mutta siitä myöhemmin.

Terveisin,
Aamuvirkku San Franciscossa

Majapaikkani – Staff Residence House

Vähiin käy ennen kuin loppuu, sano.

Täällä sitä on punkattu jo reilut 3 viikkoa. Asumus on ihan perussiisti ja ilmastointikin löytyy. On kyllä ihan luksusta, kun aina kämpille töistä palattua on sänky pedattu, pyyhkeet vaihdettu kylppäriin ja roskat viety. Tämä on eräänlainen opiskelija-asuntolan ja hotellin välimuoto: puitteet muistuttavat opiskelija-asuntolaa mutta palvelu on hotellitasoa. Hintakin jäi alle 500 euroon kuussa.

Olen nukkunut täällä kerrassaan loistavasti alun aikaerorasituksen jälkeen ja erityisesti sen jälkeen, kun opin käyttämään huoneen ilmastointilaitetta (google pelastaa aina). Ei se joka yö rallata, mutta nihkeimmillä keleillä kyllä. Punkka on reilun levyinen ja patja riittävän jämäkkä. Tyynyn saa muotoiltua sopivan korkuiseksi, koska arvelen sen olevan täynnä kuivattuja herneitä, papuja, puuhelmiä, kumin paloja tai jotain muuta sellaista. Kuulostaa varmaan pahemmalle kuin onkaan. Itseasiassa yllättävän mukava.

Asunnon naapurissa on pyhäkkö - niitä täällä on vähän joka nurkalla

Asuntolan emäntä, sellainen vanhempi hurjan lyhyt ja ryppyinen japanilaisrouva, ei montaa sanaa puhu englantia eikä niitäkään ensikuulemalta englanniksi aina erota, mutta hyvin ystävällinen hän on. Ja jotenkin kummasti sitä tullaan toimeen kohteliaisuudella ja elekielellä puolin ja toisin.

Oma operaationsa oli se, kun jouduin ensimmäisen viikon jälkeen siirtymään huoneestani tuplabuukkauksen vuoksi yläkerran huoneeseen yhdeksi yöksi ja sieltä edelleen kolmanteen huoneeseen alakertaan, mutta jotenkin sekin saatiin selvitettyä kalenteria ja käsimerkkejä apuna käyttäen. Samoin laskun maksaminen kuitteineen kaikkineen on onnistunut ilman yhteistä kieltä. Täällä kielitaidon puute ei tunnu olevan suurikaan ongelma, kun ovat rehellistä ja kohteliasta porukkaa. Tykkään.

Syvä huokaus...

Oih ja voih... Mietin, että kai sitä ihminen voisi helpommallakin päästä. On rahaongelmia. Tai ei vielä, mutta kohta. Ei mene rahoitus ihan putkeen kansainvälisessä tutkimusyhteistyössä siinä tapauksessa, jos yhteistyössä on tarkoitus tehdä yhteisvalvottu väitöskirja, eli yhdellä väitöskirjalla valmistua tohtoriksi sekä suomalaisesta että ulkomaalaisesta yliopistosta. Yhteisvalvotulla väitöskirjalla osoitetaan oikeasti mustaa valkoisella, että tutkimusyhteistyötä on tehty eikä vain vierailtu käsiä heiluttelemassa ulkomaisessa yliopistossa.

Systeemit näyttää niin tuskaiselta, että on jopa alkanut kaduttaa koko yhteisvalvotun väitöskirjan teko. Olisihan sitä ihan vain Suomessa tehdyssä väikkärissäkin tarpeeksi... Tai jättäisikö koko paskan tähän ja keksisi jotain oikeita töitä, josta maksettaisiin oikeaa palkkaa...?

Noh, tilanne on se, että tammikuun puolivälissä olen lähdössä takaisin Toulouseen tekemään tutkimusta 3 kuukaudeksi. Onneksi vain niin lyhyeksi aikaa. Tässä kohtaa kerään kaiken itsehillinnän ja poistan kaikki kirosanat tekstistä ja muutenkin koitan käyttäytyä blogaajana korrektisti. Mieli kyllä tekisi rummuttaa vähän värikkäämmin sanakääntein koko maailmalle, millaista kohtelua jatko-opiskelija saa kestää, mutta ehkä pitäydyn totuudenmukaisessa tyylissä.

Mutta siis, lähtöpäivä lähestyy ja asioiden soisi olevan hoidossa. Totuus on kuitenkin se, että käytännössä ainoa asia, mistä on mustaa valkoisella ja varmasti hoidossa, on lentoliput ja nekin varasin omalla visakortillani. Kas kun Toulousen yliopiston labran tilit ovat kiinni(!) vuodenvaihteen molemmin puolin eikä sieltä siis tilailla yhtään mitään. Erikoinen juttu, sanoisin.

Lentolippujen hinta pitäisi kuitenkin myöhemmin mennä Toulousen labran maksettavaksi (kunhan saavat tilit taas auki), mutta luultavimmin siinä menee usevempi kuukausi. Tästä on kokemusta huhtikuun konferenssimatkasta (päivärahat maksettiin syyskuussa) ja toukokuun Grenoblen vierailusta (kuitteja kyseltiin marraskuussa). Näistä osaan jo näin korkealla koulutuksella ja Ranskan kokemuksella laskea, että jos asumis- ja matkakustannuksia syntyy tammi-huhtikuussa, niistä voi odotella rahojaan takaisin ehkä ennen joulua. Samana vuonna. Optimistisesti ajatellen.

Majoitus lienee hoidossa. Majoitun samassa asuntolassa kuin viime keväänä, vaikka syksyllä jo ehdin vannoa, etten ikinä halua takaisin samaan paikkaan vaan lähemmäksi keskustaa. Keskustan kämpän saaminen noin lyhyeksi aikaa ja ulkomailta käsin on aika tuskan takana. Onhan asuntolassa hyviäkin puolia: se on tuttu, kohtuu lähellä koulua, rauhallinen, tuttujen lenkkimaastojen lähellä ja remonttikin on kaiketi saatu valmiiksi. Kivahan se keskustassa olisi olla, mutta otetaan nyt huomioon, että töihinhän mä sinne olen menossa. Tai niinhän mä kuvittelen.

Listassa seuraavana huolenaiheena on palkka. Koska teen yhteisvalvottua väitöskirjaa, pitäisi Suomessa työskennellessäni palkka tulla Suomen tutkijakoulusta ja vastavuoroisesti Ranskassa työskennellessäni Ranskasta. Mutteihän se niin mene. Ehei. Suomesta en kylläkään saa tuona 3 kuukautena palkkaa, koska olen "vapautettuna töistä/muu poissaolo", mutten saa sitä Ranskastakaan. Siellä jatko-opiskelija rinnastetaan enemmän opiskelijaksi. Minullahan ei ole (ja tuskin tuleekaan) työsopimusta Toulousen labraan, joten palkkaa ei makseta. Proffa vihjasi syksyllä noin tonnista kuussa, mutta viime viikolla kun nähtiin, oli summa pudonnut jonnekin 400 euroon. Jep, luitte ihan oikein. Ulkomaille tuolla rahalla töihin. Tooosi kannattavaa. Ei pahemmin houkuttele elää samalla kituvaihteella kuin perusopiskelijana, mutta siltä se näyttää. En kyllä kenellekään suosittele kansainvälisen väitöskirjan tekoa, ellei satu olemaan omassa kassassa ylimääräistä ja valmis maksamaan työntekonsa omasta pussista.

Koska rahoitus näyttää noin epävarmalta ja olemattomalta, olen kysellyt Suomesta lisärahoitusta, apurahoja ym. Tutkijakoulusta eikä yliopistosta ei tipu mitään, koska en ole töissä tuona aikana suomalaisessa yliopistossa ("vapautettu töistä", pah). Kas kun tutkijavaihto on nähtävästi eri asia kuin tehdä kahdessa koulussa tutkimusta. Kysyin tästä vielä proffaltani Suomessa ja hän oli vahvasti sitä mieltä, että kyllä ne Ranskasta saavat luvan hoitaa, ja että Suomen päästä ei tulla piiruakaan vastaan. Great. Jatko-opiskelijan kannalta kamalan kiva lähteä tyhjän päälle. Peukut pystyyn, että apurahoja ropsahtelisi, vaikkakin ne maksetaankin yleensä jälkikäteen. Olisipa sitten jotain, jolla maksaa visalaskut.

Hitusen ahdistaa (lue: kaamea paniikki ja vitutus), kun kolmen kuukauden aikana ei välttämättä ropsahda tilille lantin lanttia, mutta sieltä pitäisi maksaa vuokra Suomeen (onneksi on pieni kimppakämppä!), vuokra Toulouseen (luuletteko tosiaan, että Toulousen labra hoitaisi tämän suoraan?), ja elääkin pitäisi. Taitaa jäädä Bordeaux'n, Pariisin ja Pyreneitten viikonloppureissut väliin... Ilmankin saa pöyhiä alimmaisia!

Kaikesta huolimatta koitan ajatella asiaa positiivisesti. Mulla on sentään mahdollisuus (vaikkei rahoitusta) lähteä ulkomaille töihin. Siellä oli viime keväänä tosi hyvä työdraivi päällä ja toivon, että sama jatkuu. Siellä ei päätä särje, hartiat jumita tai muutenkaan vituta, vaan pystyn paremmin keskittymään tutkimiseen ja kirjoittamiseen, toisin kuin täällä koti-Suomen yliopiston perimmäisessä nurkassa pölyttymässä ja muumioitumassa tutkijankammiooni. Ja onhan siinä sekin, että jos saan "palkkaa" 400€ plus asumiskustannukset eli noin kolmanneksen normaalista tohtorikoulutettavan palkasta (joka on ihan naurettava verrattuna osaamiseen ja teollisuuden palkkoihin), teen sitten vain kolmanneksen töitä! Eiköstä juu? Juoksumaastot ja viinikellarit kutsuvat! :) In every cloud, there's a silver lining...

Lähtemätön vaikutus

Yövyn Grenoblessa samassa hotellissa kuin toukokuussa (ja maaliskuussa), hotelli Gambettassa. Kiva pikku hotelli, eikä ole mikään ketjuhotelli. Viimeksi sain paremman huoneen, koska tutkimuslaboratoriolla, jossa vierailen täällä, on jonkin sortin diili hotellin kanssa. No, nyt en tätä parempaa huonetta kuitenkaan saanut, vaikka ilmoitin huonetta varatessani olevani kyseisestä labrasta. Jonkun olisi pitänyt labrasta päin vahvistaa tämä hotellille ennen saapumistani. Lopputuloksena on huonen toisesta kerroksesta, jossa on ikkuna vilkkaalle kadulle päin, ja kooltaan tämä on reilunkokoinen koirankoppi. Itse asiassa en (enää) valita, vaikka sunnuntaina saapuessani pieni huone ei ainakaan lohduttanut. Silloin olikin kaikki vähän vaikeaa: matkalaukku kadoksissa ja ankean sateinen keli. Vettä vihmoi ja vitutti.

Nyt olen jo keksinyt tässä koirankopissa hyvänkin puolen: labra maksaa tietyn könttäsumman hotellilaskusta. Mitä pienempi huone, sitä pienempi lasku ja sitä vähemmän jää maksettavaksi itselle (tai yliopistolle, mutta siinä on taas jumalaton paperisota niin kuin aina). Lisäksi hintaan tulee ns. paljousalennus, koska olen täällä lähes 2 viikkoa. Jääköhän itselleni maksettavaksi juuri mitään...

Hotellin omistaja ei kuulemma yhtään tykännyt, kun kuuli, että minä, arvostetun tutkimuslabran vieraileva tähti (köh köh...), asun pienessä alakerroksen huoneessa. Mutta minua ei enää haittaa. Itse asiassa tämä on kivan kompakti ja kaikki tarvittava mahtuu. Ja ainahan voin vertailla Toulousen asuntolan murjuun, joten siihen verrattuna tämäkin on luksusta!

Muistivat muuten minut hotellilla ja sen, että katsoin jääkiekkofinaalia aulassa. :)