En toki valita, mutta on tullut viime aikoina elettyä taas jonkinasteista matkalaukkuelämää viikkotolkulla. Pakkaa, purkaa, pyykkää, pakkaa, purkaa, pyykkää, pakkaa… Huomenna on lähtö Korsikalle enkä meinaa pysyä nahoissani ollenkaan! Tähän väliin kuvitelkaa minut hyppimässä tasajalkaa suupielet korvasta korvaan.
Jottei elämä liian ruusuiseksi reissuelämäksi menisi, on täällä tullut hoidettua kaikenlaista virallistakin juttua. Eilen aamulla kävin täkäläisessä verotoimistossa. Mutta kuten täällä niin useasti käy, ei sieltä paikasta, mihin ensimmäisenä menet, hoideta hommaa vaan homma delegoidaan jollekin toiselle. Sain yhteystiedot Ranskan verotoimiston jollekin tietylle osastolle, jonka pitäisi osata vastata kysymykseen, tarvitseeko minun maksaa veroja Ranskaan. Pitäkää nyt hyvät ihmiset kädet kyynärpäitä myöten ristissä, ettei tarvitsisi… Verotoimiston sähköpostiosoite ei toiminut, vaan piti tehdä salapoliisityötä sen oikean osoitteen löytämiseksi. Etanapostilla olisi varmaan jo perillä, mutta milläs lähetät kun printteri ei toimi…
Töissä on ”viimehetken” paniikki menossa. Aika samaa hommaahan se minulla on, tein sitä Suomessa tai Ranskassa, mutta jotenkin reilun viikon päästä häämöttävä Suomeen paluu saa työhommat luistamaan livakammin eikä tule haahuiltua muiden asioiden äärellä. Toisaalta, minulla on tällä hetkellä 2 artikkelia melko lailla viimeistelyä vaille valmiita, ja niiden saaminen sellaiseen kuntoon, että ne voisi lähettää eteenpäin, olisi ka-ma-lan kivaa. Niitten jälkeen tuleekin sitten vähän sellainen olo, että mitäs sitten seuraavaksi. Pöytä tyhjänä, ei artikkelin aihiota tai erityistä tutkimusaihetta tiedossa. Ei kai tässä pidä kohta oikeasti alkaa kirjoittaa väitöskirjaa?!? No, onneksi tässä on vielä parit konferenssit ja opintojen hyväksyttmisruljanssi Ranskassa häiritsemässä väitöskirjaan tarttumista. O mon dieu!
Koska matkustamista ei ilmeisesti ole vielä tarpeeksi (tiedossa on tälle vuodelle vielä 2 konferenssimatkaa ja joku viikko Toulousessakin), niin proffa kutsui minut kylään maaseutuasunnolleen ensi viikolla. Hän viettää lomaa ensi viikon, mutta koska on minun viimeinen viikko (tällä kertaa) Toulousessa, on Muhammet… tutkijan mentävä vuor… proffan luokse. Niinpä hyppään torstai-aamuna junaan, jään pois jossain keskellä-ei-mitään ja nautiskelen maaseudun rauhasta proffan kanssa turisten. Se on jonkin sortin farmi, jolla proffa asuu. Tai asuu ja asuu, onhan sillä kaupunkiasuntokin, mutta tuo on niin kuin vapaa-ajanasunto maaseudun rauhassa. Not bad.
Kettu kuittaa taas muutamaksi päiväksi ja jatkaa pakaasien pakkaamista. Corse, here I come!
