Cougnac ja Cougnacin luolat

Oli aika valtavan mukavaa olla 2 päivää Cougnacissa keskellä maaseutua. Seutu on vanhaa ja ihan proffan naapurista löytyy kaksi luolaa (Les Grottes de Cougnac), jossa voi käydä. Alueelta löytyy useita muitakin luolia, mutta niihin ei pääse. Vieraille avoinna olevat luolat on jo joskus 60-luvulla pilattu mm. tupakansavulla (sisällä sai tupakoida!) ja ajan myötä myös ilmansaasteilla, joten niihin voi ihan hyvin päästää vierailijoita vieläkin. Uusia koskemattomampia luolia tuskin avataan enää.



Ensimmäisessä pääsi katsomaan stalagmiitteja ja stalaktiitteja ja kuvatakin sai. Ei sillä että kännykän kameralla kummoisia kuvia olisi hämärässä saanut, mutta yritinpä sentään. Tämä luola ei ollut esihistoriallisena aikana käytössä.



Toinen luola sen sijaan on esihistoriallinen. Siellä pääsi katsomaan – vaan ei kuvaamaan – esihistoriallisia luolamaalauksia. Opas kertoi niiden historiasta ja mitä ne esittävät. Osasta ei osata varmaksi sanoa, mitä eläintä tai ylipäätään mitä ne esittävät, mutta osa on hyvin selkeitä eläinhahmoja. Seuraavat kuvat linkitin netistä:



Sen lisäksi, että olin puolentoista tunnin opaskierroksella luolissa, parin päivän aikana keskusteltiin työasioista Georgesin kanssa, mutta myös käveltiin tilan ympäristössä, syötiin mm. nokkoskeittoa, ja kierrettiin vähän Gourdonissa mutta sitäkin enemmän Sarlatissa. Siitä taidan kirjoittaa erikseen myöhemmin.

Maisemia Cougnacissa:





Niin ja menomatkalla poikettiin Cahorsissa liikelounaalla ravintolalaivassa. Suunnitteilla on yhteistyötä eri koulujen ja kaupunkien kesken, mutta se ei varsinaisesti liity minuun. Kunhan olin mukana ja sujuvasti kuuntelin. Cahorsissa en ollut ennen käynyt ja nytkin vain pikaisesti. Voisihan tuolla poiketa toistekin, jos tännepäin vielä tulen joskus.



Täällä vietin 2 päivää.



Proffa on muuten auttamattomasti akkavallan alla. Hänellä on vaimonsa kanssa 3 tytärtä ja anoppi asuu naapurissa. Siinä sitten parhaimmillaan istuttiin ruokapöydässä Georges ja 6 naista. Niin ja perheen kissakin on tyttö!

Ranskassa mikään ei toimi mutta kaikki hoituu. Suomessa kaikki toimii mutta mikään ei hoidu.

Tällaisen sananparren kuulin hiljattain. Paljon mahdollista, että pitää paikkansa.

Tiedä sitten oliko tutkijakoulun sihteerillä hyvä päivä vai osaanko jo kohdella itseriittoisia, tärkeileviä ja arrogantteja ranskalaisia oikealla tavalla, mutta hommat hoituivat sihteerin kanssa jokseenkin sujuvasti. Jos en jotain ymmärtänyt, hän kyllä selitti uudestaan selvemmin. Ehkä se on se oma suhtautuminen ja että on itse tietyssä mielentilassa, niin asiat hoituvat helpommin.

Vielä en voi täysin huokaista helpotuksesta. Toulousessa väitöskirjan hyväksyttäminen on paljolti erilainen prosessi kuin Suomessa. Ensimmäisessä vaiheessa ei lähetetä väitöskirjaa vaan tehdään vain alustava esitys esitarkastajista, listataan ohjaavat professorit ja toimitetaan väitöskirjan nimi ja yhden sivun tiivistelmät ranskaksi ja englanniksi.

Se jäi vielä vähän epäselväksi, että kuka lähettää väitöskirjan esitarkastajille, missä vaiheessa ja missä muodossa. Uskokaa, kun sanon, että lähettäminen voi aivan hyvin tapahtua paperiversiona, ei sähköisesti. Mutta kaikki selviää kyllä. Jos minulla on sihteeri ja proffa puolellani, kaikki hoituu!

Luojan kiitos yhteisvalvotun väitöskirjan sopimuksessa on alun alkaen mainittu millä kielellä kirja ja tiivistelmät tehdään. Muuten olisi tullut ongelmia. Tai siis mitään ongelmia vaan pieni haaste: kirjoittaa koko väitöskirja ranskaksi. Non merci! Laaja tiivistelmä riittää. Siinäkin oli ihan tarpeeksi…

Nyt voin siis hengähtää vähän ja odotella esitarkastajien kommentteja. Sillä välin on yksi projekti Aallossa, johon otan osaa ja yksi artikkelin ryökäle, joka on jäänyt roikkumaan. Konferenssit taitavat jäädä tältä vuodelta, kun olen keskittynyt väitöskirjaan. Deadlinet konferensseihin, joihin olin menossa Georgesin suosituksesta, ovat paukkuneet, kun ei vain ehdi. Olen oppinut priorisoimaan. Konferenssit voi odottaa.

Niin ja terveisiä ranskalaiselta maaseudulta, Cougnacista. Olen täällä proffan perheen vieraana keskellä maaseutua. Ihana kevät, sireenit kukkii, leuto keli. Ja yllättäen netti toimii! Toimii tosin ensimmäistä päivää tänään, on ollut ongelmia kuulemma... Huomenna mennään joko katsomaan luolamaalauksia, stalagmiitteja tai Sarlatin kaupunkiin. Kuvia tullee myöhemmin. Nyt keskityn vain nauttimaan. :D

Aika lentää

Nyt kun työkuvioista pääsee vähän hengähtämään, luulisi olevan aikaa myös blogata. Ja pah!



Jos joskus 2 vuotta sitten, kun Toulouseen ensimmäisen kerran tulin puoleksi vuodeksi, koin hetkittäin yksinäisyyttä ja blogaaminen oli silloin tervetullutta ajanvietettä. Niin, ajanvietettä tarvitsinkin, kun ei ollut telkkaria, netin toimiminen oli vähän niin ja näin, suomalainen netti-tv ei usein näy ulkomailla, enkä raahannut mukanani dvd:tä, kirjoja tai edes juuri musiikkia tai leffoja tietokoneellani. Koska netti pyki usein (pykii edelleen…), oli vapaa-ajalla hyvin aikaa käydä lenkillä tai jumpata kämpillä. Ei ollut tekosyitä ettei ehdi tai jaksa. :D Ja töitä vasta tulikin tehtyä, jännästi ilman niska-hartia-jumia tai burnouttia, toisin kuin Suomessa. Liekö se ollut tämä lämpimämpi ilmanala vai mikä.

Blogaten tuli samalla pidettyä yhteyttä perheeseen ja ystäviin, jotka blogia seurasivat. Sai yhteyden ulkomaailmaan, siihen järkevään maailmaan, jossa asiat hoituvat eikä viini ole puoli-ilmaista. Jälkikäteen on ollut mukava lukea vanhaa blogia ja palata niihin hetkiin, usein haikeudella ja kaiholla, mutta tyytyväisenä siihen, miten asiat ovat lopulta menneet. Mieleeni tulee niin usein proffan kommentti ”don’t worry, we make it work” vahvalla kreikkalaisaksentilla. Ja ainakin tähän asti asiat ovat hoituneet.

Nyt kun Toulouse on tuttu (eikä niin uusi ja ihmeellinen), täällä on muutakin tekemistä kuin käydä töissä ja kierrellä kaupungilla. On tutut työkaverit, joiden kanssa tulee vietettyä aikaa muutenkin kuin töissä. Ystäväpiiri täällä on toki kutistunut, osa on lähtenyt pois. Mutta ne jotka ovat jäljellä, pitävät huolen, ettei vapaa-ajalla ehdi tylsistyä (tai blogata). Saati laihtua. Viime viikolla poikettiin teesalongissa, jonka porkkanakakunpalassa oli makua ja kokoa, muttei juuri hintaa! Yhdistetty lounas ja päivällinen...



Huomenna suunta on proffan kanssa hänen kakkoskotiinsa maaseudulle, sinne samaan, jossa kävin viime keväänä pikaisesti. Keskustellaan mm. siitä, miten väitöskirjaprosessi täällä etenee (siis miten sen pitäisi edetä ja miten se oikeasti minun tapauksessani etenee ;) ) ja mitä valmistumisen jälkeen. Tälle viikolle on muuten ihan vaan pikkuhommaa, väitöskirjaprosessin aloittaminen täällä virallisesti ja papereitten pyörittelyä. Katsotaan millä tuulella tutkijakoulun sihteeri on tällä kertaa. Toivottavasti ei tarvitse uudelleen opettaa kirosanoja suomeksi. :) Pitäkää peukkuja!

Yötyöläinen Toulousessa

Terkut vaan Toulousesta! On ollut ihanaa tulla tänne takaisin, nyt kun pääsee noukkimaan parhaat päältä, eli asumaan keskustassa, tuntee ihmisiä ja tietää miten homma toimii! Aurinko paistaa ja lämpö huitelee kohta kolmessakympissä. Voi pojat!

Tai siis ihanaa se oli maanantai-iltapäivään asti, kun sain netin toimimaan eduroamin kautta toimistolla ja pääsin lukemaan sähköpostini. Siellä odotti viesti, jossa kerrottiin laajan ranskankielisen tiivistelmän tarvittavan myös Aalto-yliopiston väitöskirjan ensimmäiseen hyväksyttämisprosessin vaiheeseen. Jätte kiva, kun hyväksyttämiskokous on jo tämän viikon torstaina ja seuraava joskus kuukauden päästä.

Kelataan vähän taaksepäin, että pysytte kärryillä. Yhteisvalvotun väitöskirjani sopimuksessa todetaan, että jos kirjan kieli ei ole ranska, siihen pitää liittää ”substantial summary in French”. Se, mitä tämä käytännössä tarkoittaa, on, että väitöskirjan pitää sisältää noin 10-20 sivua työn kuvausta ranskankielellä. Sivumäärä vaihtelee riippuen keneltä sitä olen kysynyt (Miten ei yllätä enää…?). Tämä on siis Toulousen yliopiston vaatimus, ei Aallon. Kuitenkin Aallossa hyväksytettävän väitöskirjan tulee olla ns. täydellinen jo heti hyväksyttämisprosessin alusta lähtien, eli ei voi lisäillä tiivistelmää jälkikäteen, olkoon kieli mikä hyvänsä. Ihan kuin esitarkastajat kauheasti siitä välittäisivät eikä ranskankielentaidosta ole takeita, mutta näin lautakunta vaatii, niin sen se myös saa.

Selvittelin asiaa jo etukäteen ja ennen kuin matkaan lähdin olin siinä luulossa, että tuo tiivistelmä voidaan lisätä seuraavassa vaiheessa. Sillä välin olisin ehtinyt olla pari viikkoa kätevästi Ranskassa saamassa kielipuolisapua kollegoilta. Mutta ei. Ilmoitetaan 3 päivää ennen kokousta, että se tiivistelmä muuten pitää ollakin jo nyt. Että siitä sitten vaan kirjoittamaan. Kerrankos sitä raivon partaalle joutuu, mutta harvinaisempaa se on jatko-opintojeni yhteydessä ollut Suomen päästä aiheutettuna (paitsi nyt se uhka, kun piti ilman palkkaa lähteä Ranskaan 3 kuukaudeksi).

No eihän siinä sitten muuta kuin hihat heilumaan, pari pitkää päivää töissä ja yksi yökin. Vähän juoksua ja purtavaa välillä ja taas jaksaa. Lähdinhän sentään 2 viikon työmatkalle, mutten tiennyt, että työt olisi yhteen putkeen…

Onneksi oli sentään jo jonkinnäköinen englanninkielinen versio pohjilla ja siitä sitten kääntämään ensin termejä, sitten kääntämään varsinaista tekstiä, ja sitten luetuttaa kahdella ranskalaisella kollegalla. Ihan ei 100 %:sti kielitarkistus ehtinyt, mutta syynätyissä osissa ei isoja ongelmia ollut. Pieniä muutoksia pitäisi voida tehdä seuraavassa vaiheessa mutta sisältöön ei, elleivät esitarkastajat ole sitä kommentoineet. Printatut versiotkin sain etänä toimitettua sihteerimme avustuksella Aallon päässä. Täytynee tuoda ylimääräinen viinipullo kiitokseksi.

Jotenkin siitä selvisin, temppuilevan nettiyhteyden, kaatuvan wordin ja kiukuttelevan pdf-konvertterin keskellä. But I made it!

Että nyt sitten ne viinipullot auki ja rantsuun! :D

Eikä ku… Ai niin, huomenna on tutkijakoulun ”tieteen päivä”, jossa esitän tutkimukseni. Ei ole ehtinyt sitä juuri ajatella stressata.

A plus!

Long time, no see

Tervehdys! Blogi on viettänyt hiljaiseloa, mikä ei toki tarkoita, että ihan ilman matkustelua olisi talveni viettänyt. Sanan säilä ei juuri säihky, kun väitöskirjan kirjoittaminen (ja sen tuskailu) on vienyt käytännössä kaiken energian. Talven mittaan on tullut kuitenkin piipahdettua kahdesti Brysselissä työmatkalla, Pariisissa konferenssissa ja kai nyt pitää mainita kotimaanmatkailusta visiitit Rovaniemelle ja Sonkajärvelle. Ensimmäistä kertaa sentään Vaasan pohjoispuolelle!



Sonkajärven perämetsissä, pakkasta riittävästi.



Brysselin matkat ovat molemmat olleet pikaisia päiväpyrähdyksiä: aamulennolla mennään ja iltalennolla palataan. Brysselin lennoilla voikin sitten bongata pääministerin ja muita poliitikkoja. Paikan päällä ei juuri ehdi kulkea kuin lentokenttäbussin pysäkiltä kokouspaikkaan ja takaisin. Marraskuussa sentään ehdin läheiseen puistoon nauttimaan auringonpaisteesta tai päivänvalosta ylipäätään.



Tammikuussa Brysselissä näyttikin puolestaan hyvin samalta kuin Helsingissä samaan aikaan: lunta ihan mukavasti ja rapsakka -8 astetta. Puolipitkä untuvatakkini sai kehuja ja kateellisia katseita.



Pariisissa osallistuin marraskuussa ForumLED-konferenssiin. Konferenssipaikka oli aivan eri suunnalla kuin missä olen Pariisissa edellisillä kerroilla käynyt, joten tulipa sekin seutu tutummaksi. Se oli ehkä enemmän sellaista ei-niin-kuvankaunista-kaupungin-keskustaa vaan urbaanimpaa seutua. Kuvia sieltä ei nyt tähän hätään ole, kun alkaa olla kuva-arsenaali levällään kuin ne entisen miehen kuuluisat eväät. On kuvia omalla läppärillä, työläppärillä, kameran kortilla ja älypuhelimessa. Catastrophe!

Pienellä tuurilla osui Garbagen keikka samalle viikolle konferenssin kanssa ja vielä vapaaillalle (ei konferenssiohjelmaa). Mikäs siinä, kun konserttipaikalle on ehkä puoli kilometriä kävellen eikä siis tarvetta metrosysteemin sokkeloissa sekoilulle. Täytyy kyllä kehua ranskalaisten käyttäytymistä keikalla. Todella asiallista mutta hauskanpito sallittu!



Rovaniemelle lähdin italialaisen ystäväni Silvian kanssa. Tuli kierrettyä kaikki joulupukin kylät, napapiirit, poroajelut, Arktikumit, Alvar Aallon suunnittelema kirjasto, Ounasvaara, ym. Oli todella mukavaa, ja matkasta sai todella paljon irti, vaikka olenkin ihan suomalainen eikä siinä mielessä Lapin eksotiikka ole niin outoa. Silvia tykkäsi kovasti.



Rovaniemeltä tultiin Helsinkiin, jossa kierrettiin keskustaa joulutoreineen ja kauniine kirkkoineen, kirjastoineen, Olympia-stadioneineen ja kahviloineen. Lisämausteen saitsiinkiin toi kylmä tuuli ja lumipyry, mutta välillä sulateltiin itseämme glögimukillisen ääressä. Niin ja totta kai saunassa maalla Nurmijärvellä! Se se vasta kokemus olikin. First sauna lesson passed!

Ehti tässä jo tämän vuoden puolella olla ehkä viikon verran sellainen tilanne, ettei ole yhtään lentoa varattuna. Ja mikä paniikki meinasi iskeä! Herrajjestas, sitähän ollaan tähän aikaan tammikuusta oltu jo talvehtimassa Toulousen auringon alla kahtena edellisenä vuonna. On kyllä ollut mukavaa nauttia Suomen talvesta ja pakkasesta. Hiihtoladut kulkevat melkein kotipihasta, aurinko paistaa ja lumi narskuu. Enkä ollenkaan muistanut, miten ihanaa se on, kun päivä pitenee. Taitaa tämä valaistustutkija olla aurinkovoimakäyttöinen!

Vaikka valoa riittääkin, on kyllä aika mukavaa päästä Toulouseen viikon päästä. Reissu kestää 2 viikkoa, jonka aikana pitää esittää oma väitöskirjatutkimuksensa sikäläisen tutkijakoulun tieteen päivillä ja tuunata noin 15 sivua ranskankielistä tiivistelmää väitöskirjaan. Ihan lorvimaan ei siis joudu. Ihanaa päästä takaisin Toulouseen, vaikkakin se saattaa olla viimeisiä kertoja, ellei jopa viimeinen näin työn/opintojen puitteissa. Vaan eihän sitä koskaan tiedä… Georgesilla, ranskalaisella professorillani, tuntuu olevan jänniä suunnitelmia, mutta niistä sitten enemmän, jos ne tulevat ajankohtaisiksi.

À bientôt, Toulouse!

PS. Suunnitteilla on osallistua 2 viikon valaistuskurssille Kreikassa kesä-heinäkuussa, mutta mikään ei ole niin epävarmaa kuin ilmoittautua ranskalaiselle kurssille, joka pidetään Kreikassa!

Refuge de Rulhe

Lauantaipäivä ja päiväpatikka Rulhen mökille. Ai hitsi, mikä reissu!

Aamu starttasi harmaasta Toulousesta ja ajomatkalla satoi vettä. Ehdin jo ajatella, että hei, come on, eka patikka Pyreneillä, se ei voi sataa. Mutta kun patikan alkupisteelle Laparanin padolle päästiin, taivas oli selkeä. Lämpötila oli vain 10 astetta mutta äkkiä lämpeni, sekä lämpötila, että patikoijat, kun ylöspäin lähdettiin kapuamaan.

Reittinä oli numero 26, lähtö kartan yläosasta D:stä ja punaisella merkattu kierros tuli tehtyä.

Maisemat olivat upeat, niin kuin tuppaa noilla vuoristoseuduilla olemaan. Vai onko se kauneus sitten vain katsojan silmissä, mutta tämä katsoja on ainakin ihan onnesta soikeana näiden maisemien edessä.

Patikkaseurana ja hovikuskina toimi Miika. Matkan varrella meitä vastaan tuli niin hevosia, lampaita kuin lehmiäkin, kaikilla kellot kaulassa. Tässä Miika & meetvurstit.

Puolivälissä pysähdyimme Rulhen mökille lounastamaan. Pikkupysähdys jouduttiin tekemään jo aikaisemmin, kun eräältä tahtoi loppua energia. Oli turhan heikko aamupala ja edellisen päivän juoksu (lue: palautusjuoma viini) painoi reisissä.

Eväät tuttuun tapaan hyvin ranskalaisia: kuivaa kyrsää, patonkia, viiniä, suklaata...

Paluumatka kiersi Rulhen lammen vieritse ja vuoristopuroa mukaellen.

Loppumatka olikin sitten laskettelua mukavassa maastossa, poislukien aivan loppurytistys irtokivisen ja muutenkin minulle perkeleellisen serpentiinialamäen osalta. Ei siinä paljoa naurattanut, mutta onneksi sain edetä omaan tahtiin. Välillä kiroten, välillä vähän kovempaa...

Aivan superihana patikka! Posket taisivat vähän palaa, vai olikohan se punaviini niin vahvaa, että posket punottaa vielä 10 tuntia lounaan jälkeen...?

Ja huomenna nokka kohti Suomea haikein ja odottavin mielin. A bientôt!

Terkut Toulousesta

Läksin tänne hoitamaan opiskelijaksi rekisteröitymistä toiseksi (ja toivottavasti viimeiseksi) vuodeksi. Varasin hommiin varuiksi viikon, koska vuosi sitten rekisteröitymispapereitten täyttämiseen meni 4 työpäivää. Enemmänkin olisi silloin ehkä mennyt, ellen olisi puolessa viikkoa alkanut lyödä nyrkkiä pöytään (opettamaan suomalaisia kirosanoja) ja vaatinut asioiden hoitumista nopeammin, koska en asu Ranskassa ja olen vain viikon paikan päällä. Niin hommat hoituvat ”vain” 4 päivässä.

No joku on vuoden aikana muuttunut tai uudestaan rekisteröityminen on helpompaa, koska 2 työpäivän jälkeen kaikki tarvittavat paperit allekirjoituksineen ovat plakkarissa. Lopun ajastahan voin vaikka tehdä ihan oikeasti töitä (vai nautiskella hyvästä ruuasta ja juomasta ja kesäisestä kelistä…). Se tutkijakoulun sihteeri, joka oli vuosi sitten hyvin nihkeä ymmärtämään ranskaani tai tilannettani Suomen ja Ranskan yliopistojen välillä, kehui, että ranskankieleni on petraantunut ja paperit hoituivat 10 minuutissa. Varmaan ennätys! :D

Kokkasin eilen papereitten hoitamisen kunniaksi ihka ensimmäistä kertaa ankan filettä. Ja voin kertoa, että 10 euron kilohinta ei ollut ollenkaan liikaa tosi mureasta lihakimpaleesta, jonka kyytipojaksi oli aivan pakko ostaa paikallinen viinipullo. Voiko suomalainen viinisieppo yksinkertaisesti kieltäytyä, jos luomupunaviini maksaa 4 euroa pullolta? Tiedä sitten oliko syynä se, että punaviini oli luomua, vai se, että nautin sitä vain 3 lasia, mutta aamulla ei ollut minkäänlaista jomotusta tukanjuuressa.

Vaikka tunnen Toulousea ja ihmisiä täällä jo jonkun verran, tuntuu kaupunki tällä kertaa tyhjältä. Moni tutuistani ei ole täällä enää. Yksi muutti takaisin Suomeen, toinen taivaiseen valtakuntaan, kolmas on työreissulla. Ehkä sitä täytyy laajentaa tuttavapiiriä.

Asioiden hoitaminen ja kaikesta huolehtiminen on jokseenkin raskasta ja välillä tuntuu, että taistelen tuulimyllyjä vastaan, kun koitan sovittaa kahta täysin erilaista yliopistomaailmaa ja -systeemiä keskenään. Siitä huolimatta olen tosi tyytyväinen, että lähdin tähän koko hommaan. Olen saanut ihan mielettömiä tilaisuuksia urani kannalta, nähnyt paljon maailmaa, ja tutustunut tosi upeisiin tyyppeihin. Aika paljosta olisin jäänyt paitsi, jos olisin jättänyt kysymättä 2 vuotta sitten, että mitä tarkoittaa projektisuunnitelmassa tutkijavaihto Ranskaan. Se olikin jotain muutakin kuin vain kauniita sanoja.

First trip to Italy

Thanks to working in Grenoble in March, I had the opportunity to visit Italy. I met an Italian girl, Silvia, in Grenoble and she invited me to visit the mountains in northern Italy near the border to Austria. Magical mountains, I can add. I spent one amazingly wonderful week with her and her family. The view wasn't that bad either...

As we planned my visit to Italy, Silvia wisely suggested to go to the mountains. +38 C or even above +40 C in the cities with high humidity is intolerable for the Italians, so you can only imagine how does it feel for a Finn… High temperatures are much more tolerable in the mountains, and it wasn’t that hot.

We stayed the week in Rasun (di Sotto or di Sopra, I can’t remember). First day we walked in Valley of Fiscalina, saw Lake Braies and Lake Anterselva, and stopped by in City of Monguelfo.

Second day we spent in Austria in Kaiser-Franz-Josefs höhe to see Grossglockner and Pasterze. It’s a pity that the distances and sizes do not translate to the pictures.

The next day we rode a bike in Valley from Rasun to Anterselva. In the evening, I prepared some Finnish food: pulla, and Finnish-style meatballs with potato puré. Everybody ate, so it probably means that they liked.

The fourth day we woke up early to go to Tre Cime and did a hike around the three tops.

On the way back, we visited the city of San Candido, but it was way too hot to stay there for a long time. We ate dinner out, in a restaurant name of which I’ve forgotten. The end of the dinner, that’s unforgettable. There was a huge thunder storm with incessant lightning. We ran to the car in pouring rain and got soaked. But what a laugh in the car… :D

I miss the Italian sun already...

The next day, us ”three kids” went shopping and sightseeing in a town of Brunico. We took a train there. On the way back, the train was an old one and that was an experience... No air-conditioning and the window was jammed! I can’t understand how the Italians do that!

We headed also to Prato Piazza to see a view to the mountains.

Last day in the mountains, we headed to Lake Anterselva. We did a tour around it with a beautiful view.

I realised that even if I’d spoken and even thought in English for a week, but if I’m surprised or scared, my mind is still very much in Finnish. That’s why I cried ”hyi saatana” out loud when I saw a snake, probably a viper, on the walking path.

Last evening we returned to Bergamo, or actually to a small town nearby, Chiari. Late in the evening I got a tour in Bergamo with Silvia. Even at 23 o’clock the temperature was well above 30 C. I could manage with less...

After this week, I’m able to translate the recipe of pulla in Italian, but I can’t order anything in a restaurant. Not yet. I need to go back.

Words are not enough to describe my gratitude to Tullio, Roberta, Silvia and Enrico. All I can say is ”grazie mille”, and hope to see you again. And of course, it goes without saying that if you ever come to Finland, I’ll try to beat your hospitality.