Osakan akvaario Kaiyukan

Kävin Osakan akvaariossa viimeisenä päivänäni Japanissa. Kerrassaan hieno paikka, mutta ehkä lauantai puolipäivä ei ollut se otollisin aika vierailulle – siellä oli nimittäin muutama muukin. Pituudesta oli jonkin verran hyötyä mutta älypuhelimen kameralla kuvaaminen oli hankalaa. Hitaasti uiskentelevista otuksista oli helpompi ottaa kuvaa mutta esimerkiksi hylkeiden leikit ja delfiinien loikat jäävät melko epäselviksi.

Etukäteen vähän jännitin juna- ja metromatkoja hotellilta akvaarioon mutta hyvin löysin oikeat junat ja lippuautomaatit. Ainoa iso erheen paikka oli oikeiden lippujen hankinta, mutta olin netistä tarkistanut etukäteen hinnat. Hinnat kun pitää tietää ennen kuin automaatilta lippua ostaa. Lippu ostetaan hinnan perusteella ja nuo lipunmyyntiautomaattien yllä olevat kartat ovat hiukan kähäräisiä. Nopeammin selviää kun tietää lipun hinnan jo valmiiksi.

Meduusoja

Yksi hylkeistä retkotti pyrstö kohti taivaita. Tiedä sitten, mitä oli tekemässä mutta yleisöä huvitti.

Tarkemmin katsottuna noilla rauskuilla on kärsät?

Laulukuoro takavasemmallani. Näillä lienee saalistustapa tuollainen ”suu auki ja odotellaan, että syötävä istuu kielelle” –tyyppinen ratkaisu. Ne todella pötköttivät vain pohjalla haavi auki. Ehdin ottaa monta kuvaa ja aina vain oli "kiihkeä" saalistus menossa.

Sardiineja ja anjoviksia

Ainoa stillikuva hylkeestä. Niitä tärähtäneitä otoksia poistin varmaan 20 50.

Valashai

Möhkäkala

Pinnan alla kuhisee.

Hitaasti kiiruhtavasta kalasta sai hyvän kuvan.

Hurjan suloisia pingviinejä

Se, että tässä nyt näkyy ihan kohtalaisia kuvia, johtuu siitä, että otin varmaan kymmenkertaisen määrän kuvia vähän hakuammunnalla ja poistelin sitten ne suttuiset kuvat. Älypuhelimen kamera ei oikein pysy vilkasliikkeisten otusten perässä, ei vaikka asetuksia koitinkin muuttaa.

Tosi monipuolinen oli kyllä akvaario. Että jos tuonnepäin on joskus asiaa, niin mielenkiintoinen puolen päivän kohde kyllä on.

Lisävinkkinä myös, että viereiseltä satamalaiturilta olisi lähtenyt Santa Maria –laivan replika risteilylle satama-alueelle. Itse jätin sen väliin, koska ilma oli sen verran kuuma ja kostea, että 20 cm x 20 cm hikipyyhkeeni ei olisi riittänyt sen hikimäärän kanssa mihinkään. Kylpypyyhe olisi pitänyt olla.

Japanilaista fiinimpää lounasta

Maanantain yritysvierailuilla toinen firmoista halusi tarjota meille lounaan. Etukäteen he olivat jo kyselleet ruokarajoitteista, johon tuumasin, ettei ole mitään rajoitteita paitsi ehkä tonnikalaa en isosti syö elohopean vuoksi. Että antaa mennä vaan, kaikki käy. Kerrankos sitä Japanissa...

Lounaana oli iso tarjottimellinen kaikenlaista murkinaa pikkukipoissa.

Ylärivi vasemmalta:
- kurpitsaa, herneitä ja katkarapuja
- kanaa
- soijapapu- ja kalatempuraa (herkkua!)

Keskirivi vasemmalta:
- höyrytettyä mustekalaa marinoitujen kurkkuviipaleiden kera (mustekalan imukupit vähän etoi mutta maku oli mieto ja koostumus jännän napakka; kurkut muistuttivat lähinnä tillikurkkuja ilman tilliä)
- keskellä tyypillistä kiotolaista tofua, kasvisraastetta ja wasabia (keskellä olisi ei-kiotolaisittain ollut tyypillisesti sashimia wasabin kera)
- matcha-suolaa eli matchaa ja suolaa sekaisin (matcha on hyvin hienoksi jauhettua vihreää teetä; tähän oli tarkoitus dipata tempuraa)

Alarivi vasemmalta:
- puukannen alla riisiä (taitaa kuulua jokaiseen ateriaan täällä)
- jotain kurkun, melonin tai kurpitsan tyypistä kasvista (paikallisetkaan eivät oikein tienneet englanniksi)
- soijakastiketta (tofulle)

Lisäksi tyhjään nurkkaan tuli kupillinen misokeittoa ja juomaksi vihreää teetä.

Kalaruuan ystävänä olisi ollut kiva saada sashimia, mutta ehkä se olisi sitten ollut sitä tonnikalaa, josta en raakana muutenkaan niin välitä. Lohi olisi kyllä mennyt alta aikayksikön, mutta ehkä he ajattelivat, että raaka kala voi olla vähän liikaa ulkomaalaiselle, tiedä häntä.

Kaikki tuli syötyä ja hyvää oli. Kalatempura oli herkkua, misokeitto odotetusti maistuvaa, kana ihan ok, tofu jännää ja mustekala - noh, tulipa testattua.

Osaka vol. 1

Maanantaina vierailimme professorin kanssa Osakassa kahden japanilaisfirman valaistusosastoilla. Visiitit oli tosi mielenkiintoisia ja hyödyllisiäkin, vaikka ensimmäisen yrityksen showroomissa ei englantia puhuttu pätkääkään. Onneksi iltapäivän vierailulla toimi isäntänä toisen firman edustaja, joka oli asunut muutaman vuoden jenkeissä ja englanti oli onnekseni sen mukainen. Aamupäivällä istuessani kuuntelemassa proffan ja ekan firman edustajan jutustelua meinasin vallan tylsistyä, mutta onneksi heidän showroomissaan oli paljon mielenkiintoista katseltavaa.

Perhonen kahvilassa? Tästä olisi pitänyt ottaa video.

Se täytyy kyllä molempien firmojen esittelyiden perusteella sanoa, että kylläpähän osaavat tehdä silmälle miellyttäviä ledivalaisimia. Yhtään ei häikäissyt ja valaisevat pinnat oli hyvin tasaisia. Suomessa kun valomessuilla käy, niin silmät sikkaralla sieltä pois tulee. Että kehitettävää on häikäisyn osalta ainakin verrattuna japanilaisiin.

Onneksi professori osasi hyvin kulkea Osakassa. Niin monta kertaa vaihdoimme junasta metroon ja takaisin, että paluumatkalla nauroinkin, että jos olisin saman reitin yksin joutunut julkisilla kulkemaan, olisi siihen pitänyt varata ainakin 3 päivää yhden sijaan... Sain edes vähän jotain käsitystä juna- ja metrolinjoista ja miten liput ostetaan ja porteista kuljetaan, ennen lauantain kiertelyä Osakassa yksin.

Osaka on kyllä ihan järjettömän kokoinen kaupunki. Siis sitä riitti ihan silmänkatamattomiin ja ihmisiä oli juna- ja metroasemilla miljaardi. Tännehän yksi pieni tutkija hukkuu!

Päivä oli sen verran työn täyteinen ja kiireinen, etten montaa kuvaa ehtinyt ottaa, saati että näiden yritysten showroomeissa tai tiloissa olisi saanut valokuvata. Paluumatkalla sain lentokenttäbussissa napattua muutaman kuvan. Bussin ikkunaa tuijotellessani muistan olleeni vain äärimmäisen onnellinen siitä, että pitkä päivä on ohi ja suuntaamme kohti väliaikaista kotia. Kyllä Matsuyamaan palaaminen ihan kotiinpaluulta tuntui, kun pääsi taas tuttuun ympäristöön.

Japanilainen työaika

Kokemukseni perustuvat vain yhden yliopiston työntekijöihin ja opiskelijoihin, joten tätä ei nyt mitenkään minään yleistyksenä japanilaisesta työkulttuurista voi ottaa. Mutta kirjoitanpahan kumminkin huomioitani.

Niin proffa, muu henkilökunta kuin opiskelijatkin viettävät pitkän päivän yliopistolla. Päivä alkaa aamu yhdeksän aikaan ja jatkuu iltamyöhään. Professori sanoi työskentelevänsä yhdeksästä yhdeksään, enkä mitenkään epäile hänen sanojaan. Tai tarkemmin ottaen hän sanoi tulevansa työpaikalle klo 9 ja lähtevänsä klo 21. Työskentelemisen ja työpaikalla olemisen välillä on vissi ero.

Proffa sanoi itsekin, ettei se kovin tehokasta ole. Täällä nyt vain on tapana viettää aikaa työpaikalla. Opiskelijat ainakin tämän oleskelun taitavat.

Istun työpäiväni toimistolla usean opiskelijan kanssa samassa huoneessa. Mieleeni muistuu ajat Toulousessa keväällä 2011. Aamulla opiskelijat ovat luennoilla, mutta sen jälkeen oleskelevat huoneessa käytännössä koko päivän. Täällä jutellaan, katsellaan nettivideoita ja nauretaan niille, syödään nuudelikeittoa, jutellaan lisää, pelataan korttia, kuunnellaan musiikkia, ja jatketaan samaa rataa koko päivä. Vain harva opiskelija näyttää oikeasti tekevän koulujuttuja tai jotain muuta hyödyllistä. Muut höpöttelevät keskenään ja hetkittäin puhuvat niin paljon ja kovaa, että tekisi mieli tunkea mielenosoituksellisesti korvatulpat korviini. Hitto mitä ”työntekoa”.

Huoneessa istuu keskimäärin 10-15 opiskelijaa minun lisäkseni. Huone on insinööritieteiden osastolla ja huoneen opiskelijoista kokonaista yksi on tyttö. Sattumaa tai ei, tämä tyttö on yksi niistä harvoista, jotka edes näyttävät siltä, että tekevät jotain järkevää, kun istuvat tietokoneen ääressä. Enkä nyt siis puhu itsestäni.

Samalla lailla kuin Toulousessa aikoinaan olen oppinut täälläkin sulkemaan korvani. Täällä se on helpompaa, kun ei ole pelkoa, että puheesta jotain ymmärtäisi, vaikka kuinka korviaan höristäisi. Ja se, mikä yhdistää täkäläisiä ja toulouselaisia opiskelijoita, on nokkaunien ottaminen kesken päivän. On se niin rankkaa kun jutustelee koko päivän ja katselee nettivideoita.

Small in Japan

Japanissa moni asia on hyvin kohtuullista, jopa pientä. Enkä nyt puhu valtavista metropolikaupungeista valotauluineen vaan enemmänkin sellaisesta japanilaisen pienemmän kaupungin näkökulmasta. Tavallisen ihmisen tavallisen elämän vinkkelistä.

Shikokun saari on siitä kiva paikka, että tämä on sopivasti syrjässä. Maalainen viihtyy täällä. Ilma on raikasta, karmeita ruuhkia ei ole (ei sillä, että 10 minuutin kävelymatkani töihin häiriintyisi autoliikenteestä millään muotoa), kaupunki on jotenkin ihmisen kokoinen, saarella ei ole tulivuoria eikä saari ole kovin todennäköinen paikka suurelle maanjäristyksellekään. Shikokun maanjäristystilastoja kun tutkii, niin aika pian huomaa, että täällä maa järisee yleensä noin 4 magnitudin voimalla muutaman kerran vuodessa, ja muutenkin on rauhallista järinoiden suhteen. Että ihan vahingossa vaihtokohteenani on oikein miellyttävä paikka.

Moni ruokaan liittyvä asia on pientä, sopivaa.

Teekuppi ei ole älyttömän sangon kokoinen. Minulla on koti-Suomessa isompi teekuppi kuin kämpän varustukseen kuuluva teepannu. Ihan sen saman pari kupillista juon edelleen aamuisin, sillä erotuksella, että määrä vastaa nyt kahta desiä, ei reipasta puolta litraa.

Jogurttipikari on 75 g ja silti yksi pikari riittää.

Leikkeleitä myydään kätevissä 4 viipaleen rasioissa. Sopii matkalaiselle loistavasti. Pysyvät hyvin tuoreena jääkaapissa, kun ei avonaista pakettia tarvitse päivätolkulla säilöä.

Suklaata voi syödä helposti levyn, kun levy on alle 100 g, yleensä 50-60g. Tai sipsipussin, joka on sen 50 grammaa. Huono puoli tässä on se, että näitä tuleekin sitten ostettua useammin.

Viemärien kannetkin on koristeltu. Only in Japan.

En voi sille mitään, mutta päässäni soi usein Ismo Alangon Lokaa ja kuita -biisi: ... On katsottava tarkkaan ja kumarruttava, sillä kauneus on pientä ja matalaa...

Uchiko

Pääsin sunnuntaivisiitille Uchikoon, kaupunkiin reilun tunnin ajelun päässä Matsuyamasta. Tutustuin Couchsurfingin kautta paikalliseen Norikoon, joka ehdotti vierailua. Ja tietenkin suostuin, kun pääsisin oikein oppaan kanssa muuallekin kuin Matsuyamaan.

Uchikossa on ihana vanha katu täynnä vanhoja rakennuksia. Kadun varrella oli kaikenlaista turistikauppaa ja -ravintolaa, mutta me pääasiassa ihailimme taloja ja puutarhoja ja kävimme pyhäkössä (nyt sain vähän käsitystä jo siitä, miten niissä toimitaan) ja kotimuseossa.

Uchikossa on myös kuuluisa teatteri, jossa esitetään mm. kabukia. Sisälle teatteriin ei nyt valitettavasti päässyt, koska siellä oli konsertti myöhemmin illalla.

Paluumatkalla pysähdyimme syömään ravointolaan udon-nuudelikeittoa. Nami! Tästä ei ole kuvaa - kukas sitä nyt ehtisi kuvata, kun nälkä kurnii suolissa? Mutta ravintolasta avautuvia maisemia ehdin lounaan jälkeen kuvata. Voi tätä vehreyttä ja vuoria!

Japanissa on muuten lahjojen antamis- ja saamiskulttuuri hyvin tärkeää. Ei lahjan tarvitse suuri tai kallis olla (oikeastaan päinvastoin), kunhan se on nätisti paketoitu ja ajatuksella annettu. Ennen reissua pähkäilin, mitä ihmettä ottaisin mukaani, kun oikein tiennyt (yliopiston vaihtokoordinaattorin lisäksi) minkälaisia ihmisiä tulisin tapaamaan ja olisivatko he ns. lahjan arvoisia. Miten voi keksiä lahjan tuntemattomalle? Kun ei tiedä, onko mies vai nainen, ja mistä pitäisi ja jotain mikä olisi suomalaista? Onneksi otin mukaani pari pakettia muumipurkkaa ja -nameja kauniisti Marimekon paperiin paketoituna, sillä tänään toiselle niistä tuli käyttöä.

Pyörä ja pyörä

Nyt on mittasuhteet sekasin...

Elämän pieniä iloja - Ruokakaupan saloja

Löysin kaupasta (vahingossa) maustamatonta jogurttia. Oi juhlaa! Vielä pakasteesta pensasmustikoita, niin melkein kuin kotona olisi. :)

Paitsi, että seuraavalla kerralla luulin ostavani sitä samaa jogurttia, mutta se olikin taas jotain makeutettua. Ihan samanlainen purkki! Olisi edes joku vaniljanmakuinen niin voisi olla vaniljan kuvaa purkin kyljessä mutta kun ei. Jatkoin yritys-erehdys-menetelmää, kunnes tajusin, että purkin kyljessähän on ravintoainetaulukko. Ei sillä, että ymmärtäisin tekstistä mitään, mutta numerot auttaa kummasti. Niitä lähes samanlaisia purkkeja vertaillessa, huomasin, että ilmeisesti se maustamaton on vähemmällä kalorimäärällä. Huomenaamulla sen taas tietää, onnistuinko.

Jonkinlaista tummaa leipääkin löytyy. Taisin tosin ostaa kaupan tyhjäksi tummista sämpylöistä kun niitä ei ole enää tällä viikolla näkynyt, mutta jotain vastaavaa löytyy.

Löysin kaupasta myös vihreää teetä! Olen koittanut opiskella netistä, mitkä ovat kirjoitusmerkit tavalliselle vihreälle teelle pusseissa (ei ole teesihtiä tms.), enkä halua matchaa, en mitään maustettua enkä irtoteetä. Vahingossa tulin ostaneeni sencha-teetä pusseissa, jee jee! On eräänlainen positiivinen ongelma, että teehyllyssä riittää valikoimaa.

Ja sitten niitä vähemmän kivoja juttuja matkan varrelta: Parhaan päivän saldo on ollut 3 hämähäkkiä makuuhuoneessani. Yööks! Onnekseni paikalliset hämähäkit ovat ilmeisen oppivaista porukkaa: Tuon 3 hämähäkin päivän jälkeen ei huoneessani ole näkynyt yhtään öttiäistä viikkoon. Koputtaa puuta...

Paikallista lounasta

Käyn yleensä lounaalla kampuksen ravintolassa. Alussa kävin paikallisen professorin kanssa, mutta nyt asioiminen sujuu jo yksinkin. Ruokaa on tarjolla kaikenlaista ja tarjonta vaihtelee päivittäin. Kana on chicken täälläkin ja muita saan tilattua osoittelemalla. Ei jää nälkäiseksi. Kustannustasokin on varsin kohtuullinen: lounaani ovat tähän menenssä maksaneet 470 ja 600 jenin välimaastossa, eli noin 3,40€ - 4,30 €.

Ulkonäön perusteella tunnistaa riisin, salaatin ja vihreän teen. Loppu onkin sitten aina vähän yllätys.

Kuva-arvoitus

Seuraavat kuvat on otettu 3 minuutin sisällä toisistaan. Itse en liikkunut metriäkään kuvien ottojen välillä eikä juna poistunut asemalta. Mikä ero kuvissa on? Ja millä se selittyy?

Tulivuorista ja mannerlaatoista

Tokihan nyt jo koulun maantiedon tunneilta muistan, että Japani kuuluu seismisesti aktiivisiin alueisiin ja että täällä on maanjäristyksiä usein. Mutta silti on tullut vähän yllätyksenä, että samalle viikonlopulle osuu sekä tulivuoren purkaus että maanjäristys, jonka magnitudi oli 7.8.

Shikokun saarelle ei tulivuoren purkaus eikä maanjäristys aiheuttanut mitään vaikutuksia. Itse olin autuaan tietämätön kummastakin, joten tuurilla seilataan tämänkin suhteen.

Täältä löytyy listaa kaikista viimeaikaisista maanjäristyksistä karttoineen. Tsunameitakaan ei tarvinne Matsuyamassa kauheasti pelätä, koska kaupunki ei ole ns. ison veden äärellä eikä aivan merenpinnan tasolla.

Täältä puolestaan löytyy karttaa tulivuorista Japanissa, ja siitä näkyy myös, että Shikokun saari on tässä mielessä yksi rauhallisimmista. Se ei kuitenkaan tee saaresta immuunia tuhkapilven vaikutuksille, mutta viime viikkoinen purkaus ei näkynyt täällä mitenkään.

Täältä löytyy listaa ja karttakuvaa tulivuorista ja siitä miten aktiivisia ne ovat.

Mutta fakta on se, että kyllä täällä tuhkapilveä tuprahtaa ja maa tutisee jalkojen alla tämän tästä. Näihin ollaan kuitenkin sekä tottuneita että varautuneita. Paitsi minä. En ole edelleenkään kokeut maanjäristystä, mutta nyt jo sentään tiedän, mitä pitäisi tehdä isomman osuessa kohdalle. Ei sillä, että ehdoin tahdoin haluaisin kokea maanjäristyksen.

Dogo-puisto ja Ishite-ji-temppeli

Vietin viime lauantaiaamupäivän kierrellen Matsuyamaa jalan. Lähdin kämpiltä itään Dogo Onsen –kylpylaitosta kohti, mutten mennyt kylpemään vaan jatkoin katettua ostoskatua pitkin Dogo-puistoon.

Dogo-puisto oli ihanan vehreä ja tykkäsin vesiaiheista ihan hirveästi. Mikä määrä lumpeita!

Puistosta jatkoin edelleen jalan Ishite-ji-temppeliä kohti. Opasteet eivät olleet aivan huikaisevat, mutta pääsin perille. Ishite-ji on yksi Shikokun saaren pyhiinvaellusreitin varrella olevista temppeleistä. Saarella on kaikkiaan 88 temppeliä.

Temppelin alueella oli paljon erilaisia rakennuksia eikä minulle ihan selvinnyt, mitä virkaa mikäkin rakennus toimitti. Löytyi jänniä pikkupatsaita, joille oli puettu essuja. Löytyi myös iso kongi, jota sai kumauttaa isolla tukilla. En mennyt kumauttamaan. Tiedä häntä, jos olisi ollut soveliasta. Jotain kolikoita moni vierailija heitteli kippoon jos toiseenkin.

Olen huomannut, että jos täällä paistaa aurinko, se paistaa todella voimakkaasti ja on hiivatin kuuma. Jos taas on pilvisempi päivä tai kävelee varjossa, on heti paljon miellyttävämpi olo. Paikalliset naiset kanniskelevat usein päivänvarjoa. Ikään kuin voisin mitenkään täällä metriheikkinä ja ”blondina” soluttautua joukkoon, mutta sateenvarjoa olen alkanut käyttää päivänvarjona. Toimii! Siinä perinteisessä merkityksessä en ole sateenvarjoa vielä joutunutkaan käyttämään. Olen säätiedotuslukutaitoinen ja ajoitan kaupungilla kiertelyni mieluummin poudalle. Satoi tai paistoi, varjo kulkee mukana.