Osakan akvaario Kaiyukan

Kävin Osakan akvaariossa viimeisenä päivänäni Japanissa. Kerrassaan hieno paikka, mutta ehkä lauantai puolipäivä ei ollut se otollisin aika vierailulle – siellä oli nimittäin muutama muukin. Pituudesta oli jonkin verran hyötyä mutta älypuhelimen kameralla kuvaaminen oli hankalaa. Hitaasti uiskentelevista otuksista oli helpompi ottaa kuvaa mutta esimerkiksi hylkeiden leikit ja delfiinien loikat jäävät melko epäselviksi.

Etukäteen vähän jännitin juna- ja metromatkoja hotellilta akvaarioon mutta hyvin löysin oikeat junat ja lippuautomaatit. Ainoa iso erheen paikka oli oikeiden lippujen hankinta, mutta olin netistä tarkistanut etukäteen hinnat. Hinnat kun pitää tietää ennen kuin automaatilta lippua ostaa. Lippu ostetaan hinnan perusteella ja nuo lipunmyyntiautomaattien yllä olevat kartat ovat hiukan kähäräisiä. Nopeammin selviää kun tietää lipun hinnan jo valmiiksi.

Meduusoja

Yksi hylkeistä retkotti pyrstö kohti taivaita. Tiedä sitten, mitä oli tekemässä mutta yleisöä huvitti.

Tarkemmin katsottuna noilla rauskuilla on kärsät?

Laulukuoro takavasemmallani. Näillä lienee saalistustapa tuollainen ”suu auki ja odotellaan, että syötävä istuu kielelle” –tyyppinen ratkaisu. Ne todella pötköttivät vain pohjalla haavi auki. Ehdin ottaa monta kuvaa ja aina vain oli "kiihkeä" saalistus menossa.

Sardiineja ja anjoviksia

Ainoa stillikuva hylkeestä. Niitä tärähtäneitä otoksia poistin varmaan 20 50.

Valashai

Möhkäkala

Pinnan alla kuhisee.

Hitaasti kiiruhtavasta kalasta sai hyvän kuvan.

Hurjan suloisia pingviinejä

Se, että tässä nyt näkyy ihan kohtalaisia kuvia, johtuu siitä, että otin varmaan kymmenkertaisen määrän kuvia vähän hakuammunnalla ja poistelin sitten ne suttuiset kuvat. Älypuhelimen kamera ei oikein pysy vilkasliikkeisten otusten perässä, ei vaikka asetuksia koitinkin muuttaa.

Tosi monipuolinen oli kyllä akvaario. Että jos tuonnepäin on joskus asiaa, niin mielenkiintoinen puolen päivän kohde kyllä on.

Lisävinkkinä myös, että viereiseltä satamalaiturilta olisi lähtenyt Santa Maria –laivan replika risteilylle satama-alueelle. Itse jätin sen väliin, koska ilma oli sen verran kuuma ja kostea, että 20 cm x 20 cm hikipyyhkeeni ei olisi riittänyt sen hikimäärän kanssa mihinkään. Kylpypyyhe olisi pitänyt olla.

Majapaikkani – Staff Residence House

Vähiin käy ennen kuin loppuu, sano.

Täällä sitä on punkattu jo reilut 3 viikkoa. Asumus on ihan perussiisti ja ilmastointikin löytyy. On kyllä ihan luksusta, kun aina kämpille töistä palattua on sänky pedattu, pyyhkeet vaihdettu kylppäriin ja roskat viety. Tämä on eräänlainen opiskelija-asuntolan ja hotellin välimuoto: puitteet muistuttavat opiskelija-asuntolaa mutta palvelu on hotellitasoa. Hintakin jäi alle 500 euroon kuussa.

Olen nukkunut täällä kerrassaan loistavasti alun aikaerorasituksen jälkeen ja erityisesti sen jälkeen, kun opin käyttämään huoneen ilmastointilaitetta (google pelastaa aina). Ei se joka yö rallata, mutta nihkeimmillä keleillä kyllä. Punkka on reilun levyinen ja patja riittävän jämäkkä. Tyynyn saa muotoiltua sopivan korkuiseksi, koska arvelen sen olevan täynnä kuivattuja herneitä, papuja, puuhelmiä, kumin paloja tai jotain muuta sellaista. Kuulostaa varmaan pahemmalle kuin onkaan. Itseasiassa yllättävän mukava.

Asunnon naapurissa on pyhäkkö - niitä täällä on vähän joka nurkalla

Asuntolan emäntä, sellainen vanhempi hurjan lyhyt ja ryppyinen japanilaisrouva, ei montaa sanaa puhu englantia eikä niitäkään ensikuulemalta englanniksi aina erota, mutta hyvin ystävällinen hän on. Ja jotenkin kummasti sitä tullaan toimeen kohteliaisuudella ja elekielellä puolin ja toisin.

Oma operaationsa oli se, kun jouduin ensimmäisen viikon jälkeen siirtymään huoneestani tuplabuukkauksen vuoksi yläkerran huoneeseen yhdeksi yöksi ja sieltä edelleen kolmanteen huoneeseen alakertaan, mutta jotenkin sekin saatiin selvitettyä kalenteria ja käsimerkkejä apuna käyttäen. Samoin laskun maksaminen kuitteineen kaikkineen on onnistunut ilman yhteistä kieltä. Täällä kielitaidon puute ei tunnu olevan suurikaan ongelma, kun ovat rehellistä ja kohteliasta porukkaa. Tykkään.

Japanilaista fiinimpää lounasta

Maanantain yritysvierailuilla toinen firmoista halusi tarjota meille lounaan. Etukäteen he olivat jo kyselleet ruokarajoitteista, johon tuumasin, ettei ole mitään rajoitteita paitsi ehkä tonnikalaa en isosti syö elohopean vuoksi. Että antaa mennä vaan, kaikki käy. Kerrankos sitä Japanissa...

Lounaana oli iso tarjottimellinen kaikenlaista murkinaa pikkukipoissa.

Ylärivi vasemmalta:
- kurpitsaa, herneitä ja katkarapuja
- kanaa
- soijapapu- ja kalatempuraa (herkkua!)

Keskirivi vasemmalta:
- höyrytettyä mustekalaa marinoitujen kurkkuviipaleiden kera (mustekalan imukupit vähän etoi mutta maku oli mieto ja koostumus jännän napakka; kurkut muistuttivat lähinnä tillikurkkuja ilman tilliä)
- keskellä tyypillistä kiotolaista tofua, kasvisraastetta ja wasabia (keskellä olisi ei-kiotolaisittain ollut tyypillisesti sashimia wasabin kera)
- matcha-suolaa eli matchaa ja suolaa sekaisin (matcha on hyvin hienoksi jauhettua vihreää teetä; tähän oli tarkoitus dipata tempuraa)

Alarivi vasemmalta:
- puukannen alla riisiä (taitaa kuulua jokaiseen ateriaan täällä)
- jotain kurkun, melonin tai kurpitsan tyypistä kasvista (paikallisetkaan eivät oikein tienneet englanniksi)
- soijakastiketta (tofulle)

Lisäksi tyhjään nurkkaan tuli kupillinen misokeittoa ja juomaksi vihreää teetä.

Kalaruuan ystävänä olisi ollut kiva saada sashimia, mutta ehkä se olisi sitten ollut sitä tonnikalaa, josta en raakana muutenkaan niin välitä. Lohi olisi kyllä mennyt alta aikayksikön, mutta ehkä he ajattelivat, että raaka kala voi olla vähän liikaa ulkomaalaiselle, tiedä häntä.

Kaikki tuli syötyä ja hyvää oli. Kalatempura oli herkkua, misokeitto odotetusti maistuvaa, kana ihan ok, tofu jännää ja mustekala - noh, tulipa testattua.

Osaka vol. 1

Maanantaina vierailimme professorin kanssa Osakassa kahden japanilaisfirman valaistusosastoilla. Visiitit oli tosi mielenkiintoisia ja hyödyllisiäkin, vaikka ensimmäisen yrityksen showroomissa ei englantia puhuttu pätkääkään. Onneksi iltapäivän vierailulla toimi isäntänä toisen firman edustaja, joka oli asunut muutaman vuoden jenkeissä ja englanti oli onnekseni sen mukainen. Aamupäivällä istuessani kuuntelemassa proffan ja ekan firman edustajan jutustelua meinasin vallan tylsistyä, mutta onneksi heidän showroomissaan oli paljon mielenkiintoista katseltavaa.

Perhonen kahvilassa? Tästä olisi pitänyt ottaa video.

Se täytyy kyllä molempien firmojen esittelyiden perusteella sanoa, että kylläpähän osaavat tehdä silmälle miellyttäviä ledivalaisimia. Yhtään ei häikäissyt ja valaisevat pinnat oli hyvin tasaisia. Suomessa kun valomessuilla käy, niin silmät sikkaralla sieltä pois tulee. Että kehitettävää on häikäisyn osalta ainakin verrattuna japanilaisiin.

Onneksi professori osasi hyvin kulkea Osakassa. Niin monta kertaa vaihdoimme junasta metroon ja takaisin, että paluumatkalla nauroinkin, että jos olisin saman reitin yksin joutunut julkisilla kulkemaan, olisi siihen pitänyt varata ainakin 3 päivää yhden sijaan... Sain edes vähän jotain käsitystä juna- ja metrolinjoista ja miten liput ostetaan ja porteista kuljetaan, ennen lauantain kiertelyä Osakassa yksin.

Osaka on kyllä ihan järjettömän kokoinen kaupunki. Siis sitä riitti ihan silmänkatamattomiin ja ihmisiä oli juna- ja metroasemilla miljaardi. Tännehän yksi pieni tutkija hukkuu!

Päivä oli sen verran työn täyteinen ja kiireinen, etten montaa kuvaa ehtinyt ottaa, saati että näiden yritysten showroomeissa tai tiloissa olisi saanut valokuvata. Paluumatkalla sain lentokenttäbussissa napattua muutaman kuvan. Bussin ikkunaa tuijotellessani muistan olleeni vain äärimmäisen onnellinen siitä, että pitkä päivä on ohi ja suuntaamme kohti väliaikaista kotia. Kyllä Matsuyamaan palaaminen ihan kotiinpaluulta tuntui, kun pääsi taas tuttuun ympäristöön.

Bansuiso

Kävin tänään Bansuisossa, ranskalaistyylisessä (!) kartanossa Matsuyamassa. Rakennus on kaunis, vaikkakin aika pieni ja sisältä melkoisen askeettinen. Vain arkkitehtuuri näyttäisi olevan ranskalaista, muut sisustus hyvin niukkaa japanilaistyyliin.

Jos rakennus olisi Ranskassa, se olis varmaankin täynnä kaikenlaista koristetta. Nyt koristuksia sai vähän etsimällä etsiä.

Huoletta oli istutettu palohälyttimet, ilmastoinnit ym. vanhaan kattoon.

Sen verran ymmärsin kökköenglannille käännetystä lehtisestä, että Bansuiso (tai Bansuisou) on rakennettu 1922 Sadakoto Hisamatsun taloksi. Syy, miksi rakennus on ranskalaisarkkitehtuuria, on se, että kyseinen herra kävi Saint Cyrin sotilasakatemian Ranskassa ja palattuaan Japaniin yleni kenraaliluutnantiksi asti. Sotaherran palatsi, siis.

Ehkä tämä on jännempi paikka japanilaisille turisteille, joille ranskalainen arkkitehtuuri on erikoista.

Lauantaikävelyllä ja kauppakeskuksessa ostoksilla

Kun kerran näin kaukana ollaan, pitäähän sitä täältä jotain tuliaisen tynkää tuoda ja muutenkin kaupoissa kierrellä. En niin hirveästi perusta erityisesti turisteille tarkoitetuista kaupoista, koska niissä tuotteet on usein vähän tekemällä tehtyjä ja ylihintaisia. Toisaalta niissä valikoima voi olla hyvä ja ainakin niistä saa kohtuullisen käsityksen siitä, mikä on alueelle tyypillistä.

Joka tapauksessa halusin käydä sellaisissa kaupoissa, joissa ihan tavan matsuyamalainen käy. Siksipä suunnistin kauppakeskukseen - tai oikeammin katettuun ostoskatuun - Okaidon aseman lähellä.

Paikallinen stokka

Aikaisemmin olen jo löytänyt supermarketin majapaikkani läheltä. Päivittäiset ruokaostokset käy sen sijaan tekemässä aivan kämpän lähellä olevissa pienemmissä ruokakaupoissa, sellaisissa huoltoaseman ruokapuolen kokoisissa myymälöissä tai meikäläisen s-marketin puolikkaassa. Niistä löytyy hyvin valmiita ruoka-annoksiakin. Minä kun edelleen keittelen kananmunat vedenkeittimellä, mutta nuudelikeitto on alkanut tökkiä ja pahasti. Sushille ei ole onneksi käynyt vielä samoin, mutta taidan yhtenä suurena riisipallona tulla takaisin... Maha ainakin tuntuu tykkäävän runsaasta riisistä ja salaatista ja vähemmästä lihasta.

Tykkään ostaa tuliaisiksi ihan tavallisia tuotteita, joita paikallisetkin ostavat. Toki koitan katsoa, että ne olisivat japanilaisia tai ainakin sellaisia, joita ei Suomesta ihan heti saa. Onneksi tulin tänne matkalaukku puolityhjänä niin on tilaa tuliaisille. Vähän on sellaista hamstrausefektiä havaittavissa, kun on ekaa kertaa Japanissa ja seuraavaa pitempää matkaa taidan saada odotella tovin.

Palleroita, joiden sisällöstä ei tarkempaa tietoa, kuin että ehkä riisijauhoa ja jotain paputahnaa

Lounaalla kävin matkan varrelle osuneessa nepalilaisessa. Kyllähän täältä toki löytyy japanilaistakin ravintelia, mutta kun ei tuo kielitaito vielä oikein suju, ja toisaalta olen kohta syönyt itseni täyteen nuudelikeittoja, friteerattuja ruokia ja riisiä, joten kanakastike naan-leivällä oli mukavaa vaihtelua. Naan-leipä oli parasta, mitä olen tähän mennessä saanut. Piti ihan Jpaniin asti sitä lähteä sitten syömään...

Olihan siellä ravintolassa juomavalikoimaakin, vaikka tyydyinkin jääveteen. Istuin tiskillä ja nenäni eteen avautui tällainen sortimentti.

Paikan valitisin siksi, että tämä on tähän mennessä ensimmäinen ravintola, jossa lukee edes jotain menussa englanniksi. Muuten olen saanut arvailla kuvien perusteella...

Täällä ollessa on tullut varsinkin viikonloppuisin käveltyä aika paljon. Tänään kävin ennen ostoskatua kävelemässä läheisessä puistossa. Ei nyt mikään järisyttävän upea, mutta kivan vehreä ja varjoisa. Eilen illalla taas lähdin ihan muuten vain iltakävelylle, koska ilma oli viilennyt sopivasti. Päivällä on usein tuskaisen kuuman kostea, mutta illalla mukavan leutoa. Täällä kun seuraa Suomen säätiedotuksia, niin täytyy ottaa tästä lämmöstä kaikki irti!

Japanilainen työaika

Kokemukseni perustuvat vain yhden yliopiston työntekijöihin ja opiskelijoihin, joten tätä ei nyt mitenkään minään yleistyksenä japanilaisesta työkulttuurista voi ottaa. Mutta kirjoitanpahan kumminkin huomioitani.

Niin proffa, muu henkilökunta kuin opiskelijatkin viettävät pitkän päivän yliopistolla. Päivä alkaa aamu yhdeksän aikaan ja jatkuu iltamyöhään. Professori sanoi työskentelevänsä yhdeksästä yhdeksään, enkä mitenkään epäile hänen sanojaan. Tai tarkemmin ottaen hän sanoi tulevansa työpaikalle klo 9 ja lähtevänsä klo 21. Työskentelemisen ja työpaikalla olemisen välillä on vissi ero.

Proffa sanoi itsekin, ettei se kovin tehokasta ole. Täällä nyt vain on tapana viettää aikaa työpaikalla. Opiskelijat ainakin tämän oleskelun taitavat.

Istun työpäiväni toimistolla usean opiskelijan kanssa samassa huoneessa. Mieleeni muistuu ajat Toulousessa keväällä 2011. Aamulla opiskelijat ovat luennoilla, mutta sen jälkeen oleskelevat huoneessa käytännössä koko päivän. Täällä jutellaan, katsellaan nettivideoita ja nauretaan niille, syödään nuudelikeittoa, jutellaan lisää, pelataan korttia, kuunnellaan musiikkia, ja jatketaan samaa rataa koko päivä. Vain harva opiskelija näyttää oikeasti tekevän koulujuttuja tai jotain muuta hyödyllistä. Muut höpöttelevät keskenään ja hetkittäin puhuvat niin paljon ja kovaa, että tekisi mieli tunkea mielenosoituksellisesti korvatulpat korviini. Hitto mitä ”työntekoa”.

Huoneessa istuu keskimäärin 10-15 opiskelijaa minun lisäkseni. Huone on insinööritieteiden osastolla ja huoneen opiskelijoista kokonaista yksi on tyttö. Sattumaa tai ei, tämä tyttö on yksi niistä harvoista, jotka edes näyttävät siltä, että tekevät jotain järkevää, kun istuvat tietokoneen ääressä. Enkä nyt siis puhu itsestäni.

Samalla lailla kuin Toulousessa aikoinaan olen oppinut täälläkin sulkemaan korvani. Täällä se on helpompaa, kun ei ole pelkoa, että puheesta jotain ymmärtäisi, vaikka kuinka korviaan höristäisi. Ja se, mikä yhdistää täkäläisiä ja toulouselaisia opiskelijoita, on nokkaunien ottaminen kesken päivän. On se niin rankkaa kun jutustelee koko päivän ja katselee nettivideoita.

Magnolia

Ei täällä kaikki niin pientä ole.

Small in Japan

Japanissa moni asia on hyvin kohtuullista, jopa pientä. Enkä nyt puhu valtavista metropolikaupungeista valotauluineen vaan enemmänkin sellaisesta japanilaisen pienemmän kaupungin näkökulmasta. Tavallisen ihmisen tavallisen elämän vinkkelistä.

Shikokun saari on siitä kiva paikka, että tämä on sopivasti syrjässä. Maalainen viihtyy täällä. Ilma on raikasta, karmeita ruuhkia ei ole (ei sillä, että 10 minuutin kävelymatkani töihin häiriintyisi autoliikenteestä millään muotoa), kaupunki on jotenkin ihmisen kokoinen, saarella ei ole tulivuoria eikä saari ole kovin todennäköinen paikka suurelle maanjäristyksellekään. Shikokun maanjäristystilastoja kun tutkii, niin aika pian huomaa, että täällä maa järisee yleensä noin 4 magnitudin voimalla muutaman kerran vuodessa, ja muutenkin on rauhallista järinoiden suhteen. Että ihan vahingossa vaihtokohteenani on oikein miellyttävä paikka.

Moni ruokaan liittyvä asia on pientä, sopivaa.

Teekuppi ei ole älyttömän sangon kokoinen. Minulla on koti-Suomessa isompi teekuppi kuin kämpän varustukseen kuuluva teepannu. Ihan sen saman pari kupillista juon edelleen aamuisin, sillä erotuksella, että määrä vastaa nyt kahta desiä, ei reipasta puolta litraa.

Jogurttipikari on 75 g ja silti yksi pikari riittää.

Leikkeleitä myydään kätevissä 4 viipaleen rasioissa. Sopii matkalaiselle loistavasti. Pysyvät hyvin tuoreena jääkaapissa, kun ei avonaista pakettia tarvitse päivätolkulla säilöä.

Suklaata voi syödä helposti levyn, kun levy on alle 100 g, yleensä 50-60g. Tai sipsipussin, joka on sen 50 grammaa. Huono puoli tässä on se, että näitä tuleekin sitten ostettua useammin.

Viemärien kannetkin on koristeltu. Only in Japan.

En voi sille mitään, mutta päässäni soi usein Ismo Alangon Lokaa ja kuita -biisi: ... On katsottava tarkkaan ja kumarruttava, sillä kauneus on pientä ja matalaa...

Uchiko

Pääsin sunnuntaivisiitille Uchikoon, kaupunkiin reilun tunnin ajelun päässä Matsuyamasta. Tutustuin Couchsurfingin kautta paikalliseen Norikoon, joka ehdotti vierailua. Ja tietenkin suostuin, kun pääsisin oikein oppaan kanssa muuallekin kuin Matsuyamaan.

Uchikossa on ihana vanha katu täynnä vanhoja rakennuksia. Kadun varrella oli kaikenlaista turistikauppaa ja -ravintolaa, mutta me pääasiassa ihailimme taloja ja puutarhoja ja kävimme pyhäkössä (nyt sain vähän käsitystä jo siitä, miten niissä toimitaan) ja kotimuseossa.

Uchikossa on myös kuuluisa teatteri, jossa esitetään mm. kabukia. Sisälle teatteriin ei nyt valitettavasti päässyt, koska siellä oli konsertti myöhemmin illalla.

Paluumatkalla pysähdyimme syömään ravointolaan udon-nuudelikeittoa. Nami! Tästä ei ole kuvaa - kukas sitä nyt ehtisi kuvata, kun nälkä kurnii suolissa? Mutta ravintolasta avautuvia maisemia ehdin lounaan jälkeen kuvata. Voi tätä vehreyttä ja vuoria!

Japanissa on muuten lahjojen antamis- ja saamiskulttuuri hyvin tärkeää. Ei lahjan tarvitse suuri tai kallis olla (oikeastaan päinvastoin), kunhan se on nätisti paketoitu ja ajatuksella annettu. Ennen reissua pähkäilin, mitä ihmettä ottaisin mukaani, kun oikein tiennyt (yliopiston vaihtokoordinaattorin lisäksi) minkälaisia ihmisiä tulisin tapaamaan ja olisivatko he ns. lahjan arvoisia. Miten voi keksiä lahjan tuntemattomalle? Kun ei tiedä, onko mies vai nainen, ja mistä pitäisi ja jotain mikä olisi suomalaista? Onneksi otin mukaani pari pakettia muumipurkkaa ja -nameja kauniisti Marimekon paperiin paketoituna, sillä tänään toiselle niistä tuli käyttöä.