Lyon, Ranska

Työkuvioden ansiosta pääsin viettämään maaliskuun ekan viikon Lyonissa. Asiaan liittyy epäselviä kuvioita siitä, miten yliopiston A työntekijä voi lähteä yliopiston B rahoittamana konsultoimaan viikoksi tutkimuslaitosta, jolla on yhteistyöprojekti yliopiston B kanssa muttei mitään kanssakäymistä yliopiston A kanssa. Selvittelin asiaa etukäteen ihan virallistakin reittiä. Viikon konsultointi työnantajani virallisten menettelytapojen ja paperienviilausten mukaan olisi ollut liian hankalaa eikä siis maksanut vaivaa. Että kyllä sitä Suomessakin osataan byrokratiaa pyörittää. Senpä takia olinkin tuon viikon "lomalla". Ei ehkä mene kaiken taiteen tieteen sääntöjen mukaan, mutta kai sitä ihminen saa lomallaan tehdä mitä lystää. Toisekseen työsuhteeni loppuu toukokuussa, joten ei liene tarvetta säästää kesälomia.



Eikä kevät ole kevät ilman matkaa Etelä-Ranskaan!

Maaliskuussa keväthän on Lyonissa jo pitkällä, ainakin Suomeen verrattuna. Odotin kieli pitkällä ihanaa keväistä ilmaa mutta, kuten tyypillistä Ranskan keväälle, keli oli vaihtelevaa. Alkuviikko oli ihan ok, mutta puolessa viikossa viileni ja tuuli yltyi eikä kevättakilla enää pärjännyt. Onneksi oli ihana, lämmin untuvatakki mukana.



Olen aikaisemmin vain piipahtanut Lyonissa pikaisesti, mutta nyt oli kokonainen viikko käytettävissä, ah, mahtavaa! Tai siis oli periaatteessa. Sen verran työntäyteinen viikko oli, että vasta lähtöä edeltävänä päivänä ehdin käydä kaupungilla valoisaan aikaan katsastamassa kaikki tärkeimmät kohteet. Muuten viikko meni töitä paiskiessa. Toisaalta, miksi pitäisi hinkata samaa kaupunkia koko viikko, kun voi nähdä tärkeimmät jutut yhdessä intensiivisessä iltapäivässä? Oli kyllä jalat muusia sen iltapäivän jälkeen, mutta ajattelin, että ehtiihän sitä huilata sitten koneessa seuraavana päivänä.



Heti ekana päivänä lähdin kävelylle Parc de la Tête d'Oriin, kultaisen pään puistoon. Puistoalue on iso, siellä on kasvitieteellinen puutarha ja eläintarha, joten näkemistä riittää, vaikkei se kaikkein rehevin sesonki olisikaan. Ja sieltä on tuo ensimmäinenkin kuva, "Only Lyon".









Olen toki ollut Ranskassa töissä tai työmatkalla ennenkin, mutta nyt oli eka kerta, kun käytin työkielenä ranskaa lähes täysin. Työpäivät tuntuivat ehkä senkin vuoksi pitkiltä, mutta samalla sain oikein hyvää kielen mieleen palauttamista. Olinkin jo ehtinyt vähän harmitella, että varsinkin puhutun ranskan taito meinaa unohtua käytön puutteessa. Nyt on kyllä nasaaliäänteet ja sanastot taas hallussa! Ja vielä pari päivää Suomeen paluun jälkeen huomasin hokevani mielessäni ranskan sanoja ja miettiväni, miten sanoisin minkäkin asian ranskaksi.



Töihin kuljin ratikalla ja bussilla eikä kulkemisessa ollut ensimmäisen päivän jälkeen minkäänlaisia ongelmia. Ekana päivänä pysäkit oli hakusessa (vastakkaiset pysäkit voivat olla eri puolilla risteystä) eikä lippuautomaatti ollut heti yhteistyökykyinen, mutta siitä se sitten lutviutui. Paikalliset metrot olivat muuten tutun oransseja. Linjoja ei kovin montaa ollut, joten liikkuminen onnistui ilman ongelmia. Toista on Pariisin metroverkostossa, joka levinnyttä lankakerää muistuttaa.



Majoituin Ibis Styles La Part Dieu -hotellissa juna-aseman vieressä, jonne pääsee kätevästi suoraan lentokentältä raiteita pitkin. Sen takia hotellin valitsinkin, vaikka kaupungin keskustaan ja vanhaan kaupunkiin on sieltä vähän matkaa. Sain huoneen ylimmästä kerroksesta ja maisemat olivat aikas mukavat. Tuolla korkeimpien rakennusten takana pilkistää vanhaa Lyonia ja "vastaranta", jonne loppumatkasta kapusin.



Hotelli oli siisti, toimiva ja ihan hyvällä sijainnilla julkisten liikennevälineiden pysäkkeihin nähden. Ruoka oli hyvää, joskin viikko ranskalaista aamupalaa oli vähän liikaa. Eihän niitä kroissantteja kukaan pakottanut syömään, mutta ei niitä voi vastustaa... Onneksi aamupalavalikoimasta löytyi muutakin. Onhan se niin kätevää kun saa vain kerätä valmiin aamiaisen lautaselleen ja asettua syömään.



Iltaisin olin niin väsynyt, etten jaksanut lähteä metsästämään päivällisravintolaa yhtään hotellin ravintolaa kauempaa. Viimeisenä iltana yritin, mutta kohtuuhintainen ja maittava ruoka hotellilla vei voiton. Lisäksi työkaveri kertoi, että parhaimmat lyonilaiset ravintolat avaavat illalla vasta iltakahdeksan aikaan. Silloin kyllä yksi nälkäinen ja väsynyt suomalainen tahtoo olla jo ruokapöydässä ja/tai suuntaamassa kohti hotellihuoneen punkkaa. Hotellin läheisyydessä kun ei niitä gourmet-paikkoja ollut tarjolla, vaan olisi pitänyt lähteä aivan keskustaan tai vanhan Lyonin puolelle, mistä olisi liian pitkä matka takaisin. Siihen aikaan. Maha täynnä. Väsyneenä. Non merci.







Viikolla ehdin yhtenä päivänä singahtaa ratikalla keskustaan, mutta aurinko oli jo laskenut eikä pimeässä kuvaaminen aina onnistu. Ei sillä, että täyden työpäivän jälkeen olisi kauaa jaksanutkaan kaupungilla kierrellä. Mutta kivan dramaattisen kuvan sain napattua Place Bellecourilla Ludvig XIV:n patsaasta iltataivasta vasten. Aukiolta näkyi myös Notre Dame de Fourvièren kirkko (basilika), jossa matkalla myöhemmin kävinkin. Tuo valotorni, vähän Eiffel-tornia muistuttava valaistu torni, on Métallique-torni. Sen käyttötarkoitus ei selvinnyt. Jos ranskalaisilta kysyy, niin varmaan yhtä turha kuin Eiffel-tornikin...





Viimeisenä iltapäivänä lähdin siis kiertämään "kaikki" tärkeimmät nähtävyydet. Reittini ei voinut välttää joen rantoja, koska Lyonin läpi kulkee sekä Saône- että Rhône-joet. Näyttää kovin lämpimältä, mutta todellisuudessa untuvatakki tuli todella tarpeeseen. Edes satojen rappusten kapuaminen ei saanut hikeä pintaan. Mutta kaunista oli kyllä.













Jokien varsilta kapusin rinnettä ylös. Matkalle osui muutama rappunen, mutta maisemat olivat sen arvoiset.







Matkalleni osui mm. oopperatalo...



...ja Palais de la Bourse.



Koska matkani liittyi tunneleiden rakentamiseen, sikäläiset työkaverit suosittelivat, että kävisin katsomassa Croix Roussen tunnelin. Croix Roussessa on vierekkän kaksi erillistä tunnelia, toinen autoille, toinen julkiselle ja kevyelle liikenteelle. Tunnelissa soitetaan musiikkia ja sen seinille heijastetaan kuvia, videoita ja kaikenlaista viihdykettä. Tunneli alittaa korkean harjun (sen jonka olin juuri kivunnut ylös ja alas) puolentoista kilometrin matkalta, joten se tekee etenkin pyöräilystä paljon mukavampaa.





Tunnelilta kävelin vanhaan Lyoniin, josta jatkoin julkiseen liikenteeseen kuuluvalla köysiratasysteemillä ylös Fourvièreen. Ylhäällä odotti Notre Dame de la Fourvièren kirkko ja sen vierestä avautuvat maisemat koko Lyonin ylle. Maisemakuvista voi erottaa Part Dieun tornin. Horisontissa näkyisi kuivalla ilmalla Mont Blanc ja muutakin Alppien vuoririvistöä, mutta kameraan asti ne eivät yltäneet. Paljaalla silmällä sieltä jotain vuorta erottuikin.













Basilika oli upea ulkoa, varsinkin tuossa maisemassa, mutta sisältäkin ihan hieno.



Basilikan läheisyydessä on myös kaksi roomanaikaista amfiteatteria. Huikeita rakennelmia!



Kävin Lyonissa pikaisesti myös vähän ostoksilla hotellin lähellä sijaitsevassa kauppakeskuksessa. Ilmeisesti vaatemakuni on jämähtänyt Ranskaan, koska kaikki, myös ne keväiset(!) vaatteet näyttivät mielestäni hyviltä. Olisin voinut ostaa vaikka koko malliston, mutta tyydyin yhteen huiviin. Kauppakeskus oli sellainen labyrintti, että kun yhdestä ovesta astui sisään, ei voinut olla aivan varma, että löytää samasta ovetsa ulos. Tai että löytää ylipäätään ulos. Kävin ostamassa naamanputsaria Lushista (hinnat ei ainakaan Suomea kalliimpia) ja kävelin onnellisena paperikassi kädessä heiluen hotellille. Vasta perillä huomasin, että pussihan oli "asennepussi". Ei sillä, että minulla olisi mitään sitä vastaan, että eläinkokeet poistuisivat maailmasta, mutta haluaisin sentään itse valita, miten ja minkä asian puolesta liputan. Noh, c'est la vie.



Tulipa tästä nyt kuvineen kaikkineen pitkä stoori. Tack och adjö!

Nepal, Dhulikhel

Pääsin helmikuussa muutamaksi päiväksi Nepaliin. Meillä on töissä parikin projektia, joissa tehdään yhteistyötä Katmandun yliopiston kanssa. Näiden projektien tiimoilta minuakin pyydettiin mukaan opetushommiin. Mikäs siinä, olen avoin ehdotuksille ja tässä vaiheessa uraa lienee parempi sanoa useammin "kyllä" kuin "ei".



Näin siis pääsin viettämään pitkää viikonloppua intensiivikurssilla luennoinnin ja laskuharjoitusten merkeissä innokkaille nepalilaisopiskelijoille. Matka oli ensimmäiseni Nepaliin ja vasta toinen kertani Aasiassa, joten osasin odottaa kulttuurishokkia. Itse asiassa odotin pahempaa, mutten kuitenkaan osunut etukäteiskuvitelmissani kovin oikeaan.



Odotin etukäteen todella huononnäköisiä rakennuksia ja paljon hökkeleitä, mutta itseasiassa rakennukset olivat ihan kohtalaisia. En toki ehtinyt nähdä kuin murto-osan maasta, pienen pistokeikan. Lensin Katmanduun, josta painelin suoraan Dhulikheliin, jonka kupeessa Katmandun yliopisto sijaitsee, ja saman reittiä takaisin. Jos odotinkin vähemmän laadukasta rakentamista, rakentamisen turvallisuutta en edes ajatellut. Mitkä turvalaitteet?



Ruuan suhteen olin ehkä vähän liiankin skeptinen ja varovainen, mutta ehkä juuri sen vuoksi en saanut matkalla minkäänlaisia mahavaivoja. Pesin käsiäni tämän tästä, käytin käsidesiä ja desinfioivia käsipyyhkeitä, söin maitohappobakteereja ja valitsin vain kuumennettua ruokaa tai sellaista, jonka voin itse avata paketista tai hedelmiä, jotka voin itse kuoria. Järkeilin etukäteen, että liikaa varovainen en voi tässä asiassa olla. On todella tylsää saada mahavaivoja ja vielä tylsempää, jos tauti pilaa ne vähät matkapäivät. Ei ole siis varaa sairastella.

Mutta se ruoka, jota söin, oli ihan hyvää. Kaikki tosin maistui jokseenkin samalta, joltain curryn tai masalan tapaisilta maustesekoituksilta. Kun syö "samaa" ruokaa aamusta iltaan, alkoi se tökkiä jo toisena päivänä. Jopa munakkaat aamiaisella maistui samalle maustesekoitukselle! Viimeisenä iltana päätin olla fiksu ja valita päivällisen hotellin ravintolan listalta niin, ettei se varmasti maistuisi kuten kaikki muut ruuat. Ei se punaviinikana ollut punaviiniä nähnytkään mutta eipähän maistunut (paljoa) currylle ja sehän riitti. Paluumatkalla finskin koneessa olin kyllä hyvin onnellinen juustoisesta(!) kasvispasta-annoksesta, kun ei koneen loppupäässä istuvilla ollut mahdollisuutta valita ruokaa. Nautin! Kaikkea se Nepal opettaa...

Nepalilainen liikenne on aika karmeaa ja sekamelskan kruunaa vasemmanpuoleinen liikenne. Kulttuurierot liikenteen suhteen osasin olettaa etukäteen, mutta silti hieman hirvitti. Nopeusrajoitus oli kaiketi "niin kovaa kuin kulkee". Torvea käytettiin kommunokointivälineenä aivan jatkuvasti. Mopoja ja muita kaksipyöräisiä sinkoili sinne tänne. Kaistamerkinnät olivat vain koristeita. En suostuisi ajamaan itse Nepalissa. Selvinpäin. Paitsi ehkä panssarivaunua.

Maalaistytön silmään pisti paikalliset traktorin ja peräkärryn yhdistelmät. Niissä kuskin pukki oli siirretty peräkärryn etuosaan, jolloin vetävään osaan ei tarvita kuin yksi rengaspari.



Käveltiin hotellilta yliopistolle peltomaiseman läpi. Käveltyä tulikin pääasiassa ylä- ja alamäkiä, tasaista ei juuri ollut. Liekö ollut ohuempaa ilmaakin, kun meinasi happi loppua ylämäissä. (Jaa mikä rapakunto?)





Helmikuun loppu on ajankohtana jo talven jälkimaininkeja ja lämpötila alkaa kohota. Päiväsaikaan lämmintä oli n. 25 astetta ja auringossa tarkeni. Onneksi kollegani varoittivat etukäteen kylmän kalseista rakennuksista. Päivän lämpö ei riitä karkottamaan yön kylmentämiä rakennuksia. Lämmityslaitteet loistivat poissaolollaan, mutta pärjäsihän siellä, kun kietoi itsensä hiihtokerrastoon, fleeceen, pipoon, hanskoihin, villasukkiin, kahteen peittoon ja kuumavesipulloon. Hrrr. Ja kunnolla suihkussa kävin vasta paluumatkalla Delhin lentokenttähotellissa, kun Dhulukhelin majapaikassa ei yksinkertaisesti tarjennut suihkuun. Lämmintä vettä tuli kyllä, useimmiten, mutta huoneilma oli niin kylmää, ettei vaan pystynyt. Ei minua saisi avantoonkaan!

Mutta se, mihin en osannut varautua, oli hajut. Siis kerta kaikkiaan, uhh. En osaa edes kuvitella, millaista hajumaisemaa on tarjolla kesäaikaan, kun jo nyt, kevään kynnyksellä, hajut olivat melkoisia. Jaa mikä siellä haisi? Noh, paikasta riippuen, erilaiset ihmisten tai eläimien eritteet, pakokaasut ja mädäntyvät jätteet. Ei tehnyt mieli hengittää syvään oikein missään, varsinkaan isompien teiden varsilla. Onneksi hotelli oli vähän syrjemmässä päätieltä, eikä siellä hajuhaittoja ollut. Jos nyt ei sitä omaa suihkun välttelyä lasketa...

Näkymä hotellihuoneen parvekkeelta oli "ihan ok" näin pilvisellä ilmalla.



Dhulikhelistä on selkeällä ilmalla upea näkymä Himalajan vuorijonoon, ainakin kun etukäteen maisemia googlettelin. Mutta tietenkään niiden muutamien päivien aikana, jotka siellä vietin, ei vuorijonosta näkynyt vilaustakaan. Paitsi viimeisenä päivänä, aivan pieni vilaus. Kuvista ei vuoria juuri erota, mutta paljain silmin muutama vuoren huippu näkyi aivan selvästi. Uskokaa pois, siellä ne vuoret on!





Kaikenkaikkiaan matka oli avartava kokemus. Teki oikein hyvää omalle ajatusmaailmalle nähdä erilaista maailman menoa. En ehkä aivan heti hingu Nepaliin uudestaan, mutta joskus myöhemmin, miksikäs ei?