Refuge de Rulhe

Lauantaipäivä ja päiväpatikka Rulhen mökille. Ai hitsi, mikä reissu!

Aamu starttasi harmaasta Toulousesta ja ajomatkalla satoi vettä. Ehdin jo ajatella, että hei, come on, eka patikka Pyreneillä, se ei voi sataa. Mutta kun patikan alkupisteelle Laparanin padolle päästiin, taivas oli selkeä. Lämpötila oli vain 10 astetta mutta äkkiä lämpeni, sekä lämpötila, että patikoijat, kun ylöspäin lähdettiin kapuamaan.

Reittinä oli numero 26, lähtö kartan yläosasta D:stä ja punaisella merkattu kierros tuli tehtyä.

Maisemat olivat upeat, niin kuin tuppaa noilla vuoristoseuduilla olemaan. Vai onko se kauneus sitten vain katsojan silmissä, mutta tämä katsoja on ainakin ihan onnesta soikeana näiden maisemien edessä.

Patikkaseurana ja hovikuskina toimi Miika. Matkan varrella meitä vastaan tuli niin hevosia, lampaita kuin lehmiäkin, kaikilla kellot kaulassa. Tässä Miika & meetvurstit.

Puolivälissä pysähdyimme Rulhen mökille lounastamaan. Pikkupysähdys jouduttiin tekemään jo aikaisemmin, kun eräältä tahtoi loppua energia. Oli turhan heikko aamupala ja edellisen päivän juoksu (lue: palautusjuoma viini) painoi reisissä.

Eväät tuttuun tapaan hyvin ranskalaisia: kuivaa kyrsää, patonkia, viiniä, suklaata...

Paluumatka kiersi Rulhen lammen vieritse ja vuoristopuroa mukaellen.

Loppumatka olikin sitten laskettelua mukavassa maastossa, poislukien aivan loppurytistys irtokivisen ja muutenkin minulle perkeleellisen serpentiinialamäen osalta. Ei siinä paljoa naurattanut, mutta onneksi sain edetä omaan tahtiin. Välillä kiroten, välillä vähän kovempaa...

Aivan superihana patikka! Posket taisivat vähän palaa, vai olikohan se punaviini niin vahvaa, että posket punottaa vielä 10 tuntia lounaan jälkeen...?

Ja huomenna nokka kohti Suomea haikein ja odottavin mielin. A bientôt!

Terkut Toulousesta

Läksin tänne hoitamaan opiskelijaksi rekisteröitymistä toiseksi (ja toivottavasti viimeiseksi) vuodeksi. Varasin hommiin varuiksi viikon, koska vuosi sitten rekisteröitymispapereitten täyttämiseen meni 4 työpäivää. Enemmänkin olisi silloin ehkä mennyt, ellen olisi puolessa viikkoa alkanut lyödä nyrkkiä pöytään (opettamaan suomalaisia kirosanoja) ja vaatinut asioiden hoitumista nopeammin, koska en asu Ranskassa ja olen vain viikon paikan päällä. Niin hommat hoituvat ”vain” 4 päivässä.

No joku on vuoden aikana muuttunut tai uudestaan rekisteröityminen on helpompaa, koska 2 työpäivän jälkeen kaikki tarvittavat paperit allekirjoituksineen ovat plakkarissa. Lopun ajastahan voin vaikka tehdä ihan oikeasti töitä (vai nautiskella hyvästä ruuasta ja juomasta ja kesäisestä kelistä…). Se tutkijakoulun sihteeri, joka oli vuosi sitten hyvin nihkeä ymmärtämään ranskaani tai tilannettani Suomen ja Ranskan yliopistojen välillä, kehui, että ranskankieleni on petraantunut ja paperit hoituivat 10 minuutissa. Varmaan ennätys! :D

Kokkasin eilen papereitten hoitamisen kunniaksi ihka ensimmäistä kertaa ankan filettä. Ja voin kertoa, että 10 euron kilohinta ei ollut ollenkaan liikaa tosi mureasta lihakimpaleesta, jonka kyytipojaksi oli aivan pakko ostaa paikallinen viinipullo. Voiko suomalainen viinisieppo yksinkertaisesti kieltäytyä, jos luomupunaviini maksaa 4 euroa pullolta? Tiedä sitten oliko syynä se, että punaviini oli luomua, vai se, että nautin sitä vain 3 lasia, mutta aamulla ei ollut minkäänlaista jomotusta tukanjuuressa.

Vaikka tunnen Toulousea ja ihmisiä täällä jo jonkun verran, tuntuu kaupunki tällä kertaa tyhjältä. Moni tutuistani ei ole täällä enää. Yksi muutti takaisin Suomeen, toinen taivaiseen valtakuntaan, kolmas on työreissulla. Ehkä sitä täytyy laajentaa tuttavapiiriä.

Asioiden hoitaminen ja kaikesta huolehtiminen on jokseenkin raskasta ja välillä tuntuu, että taistelen tuulimyllyjä vastaan, kun koitan sovittaa kahta täysin erilaista yliopistomaailmaa ja -systeemiä keskenään. Siitä huolimatta olen tosi tyytyväinen, että lähdin tähän koko hommaan. Olen saanut ihan mielettömiä tilaisuuksia urani kannalta, nähnyt paljon maailmaa, ja tutustunut tosi upeisiin tyyppeihin. Aika paljosta olisin jäänyt paitsi, jos olisin jättänyt kysymättä 2 vuotta sitten, että mitä tarkoittaa projektisuunnitelmassa tutkijavaihto Ranskaan. Se olikin jotain muutakin kuin vain kauniita sanoja.

First trip to Italy

Thanks to working in Grenoble in March, I had the opportunity to visit Italy. I met an Italian girl, Silvia, in Grenoble and she invited me to visit the mountains in northern Italy near the border to Austria. Magical mountains, I can add. I spent one amazingly wonderful week with her and her family. The view wasn't that bad either...

As we planned my visit to Italy, Silvia wisely suggested to go to the mountains. +38 C or even above +40 C in the cities with high humidity is intolerable for the Italians, so you can only imagine how does it feel for a Finn… High temperatures are much more tolerable in the mountains, and it wasn’t that hot.

We stayed the week in Rasun (di Sotto or di Sopra, I can’t remember). First day we walked in Valley of Fiscalina, saw Lake Braies and Lake Anterselva, and stopped by in City of Monguelfo.

Second day we spent in Austria in Kaiser-Franz-Josefs höhe to see Grossglockner and Pasterze. It’s a pity that the distances and sizes do not translate to the pictures.

The next day we rode a bike in Valley from Rasun to Anterselva. In the evening, I prepared some Finnish food: pulla, and Finnish-style meatballs with potato puré. Everybody ate, so it probably means that they liked.

The fourth day we woke up early to go to Tre Cime and did a hike around the three tops.

On the way back, we visited the city of San Candido, but it was way too hot to stay there for a long time. We ate dinner out, in a restaurant name of which I’ve forgotten. The end of the dinner, that’s unforgettable. There was a huge thunder storm with incessant lightning. We ran to the car in pouring rain and got soaked. But what a laugh in the car… :D

I miss the Italian sun already...

The next day, us ”three kids” went shopping and sightseeing in a town of Brunico. We took a train there. On the way back, the train was an old one and that was an experience... No air-conditioning and the window was jammed! I can’t understand how the Italians do that!

We headed also to Prato Piazza to see a view to the mountains.

Last day in the mountains, we headed to Lake Anterselva. We did a tour around it with a beautiful view.

I realised that even if I’d spoken and even thought in English for a week, but if I’m surprised or scared, my mind is still very much in Finnish. That’s why I cried ”hyi saatana” out loud when I saw a snake, probably a viper, on the walking path.

Last evening we returned to Bergamo, or actually to a small town nearby, Chiari. Late in the evening I got a tour in Bergamo with Silvia. Even at 23 o’clock the temperature was well above 30 C. I could manage with less...

After this week, I’m able to translate the recipe of pulla in Italian, but I can’t order anything in a restaurant. Not yet. I need to go back.

Words are not enough to describe my gratitude to Tullio, Roberta, Silvia and Enrico. All I can say is ”grazie mille”, and hope to see you again. And of course, it goes without saying that if you ever come to Finland, I’ll try to beat your hospitality.