Mutta sitten itse asiaan, eli ensimmäiseen matkaani Afrikkaan. Joskus keväällä kollega kyseli, josko haluaisin lähteä mukaan Tansaniaan Dar es Salaamiin, ”Dariin”, käynnistämään projektia sikäläisen yliopiston kanssa. No mikä jottei! Tuppaan edelleen sanomaan kaikelle työhön liittyvälle jutulle kyllä, niin tähänkin.
Ennen matkaa olikin enemmän valmisteluja kuin yleensä matkustaessa. Oli rokotesuojan päivittämistä, malarianestolääkityksen hankkimista, pitkähihaisten ja -lahkeisten pellavavaatteiden hankkimista ja käsittelyä BioKillillä, ja rahavyön hankkimista. Matkustimme kollegan kanssa vain käsimatkatavaroin, joten mukaan otettavien vaatteiden määrää oli rajallinen. Toisekseen en itse halunnut ottaa perässä vedettävää matkalaukkua vaan päätin pärjätä vain läppärirepulla. Aivan hyvin onnistuu ahtaa 5 päivän matkatavarat yhteen läppärireppuun. Nimimerkki ”7 päivää jenkeissä 8 kilolla käsimatkatavaraa”.
Lensimme kaikki lennot Qatar Airwaysillä, josta minulla ei ole aikaisempaa kokemusta. Täytyy sanoa, että kaikilla lennoilla palvelu pelasi loistavasti. Vettä ja muuta juomaa oli tarjolla tämän tästä ja 6 tunnin lennoilla sai sekä ruuan että välipalan, joten palvelutaso oli parempaa kuin yleensä Euroopan lennoilla (lue: Finski/SAS). Tähän kun vielä lisätään kenttien lounge-vierailut niin ei matkapäivinä ainakaan nälkä tullut. Kollegalta kun löytyy sellainen kultakortti, jolla myös matkaseuralainen pääsee business loungeen. Ei ihan huono. Lentomatkustuksesta tuli yllättävän mukavaaa.
Vaihdoimme konetta Qatarissa, jossa lämpö huiteli lähes 50 C:ssä ja ilma oli kosteudesta harmaa. Todella tuskaista olla ulkona hetkeäkään. Erilainen kuumuuden tunne kuin saunassa, jotenkin paahteisempi. Onneksi rakennukset oli ilmastoitu. Kylmän kesän jäljiltä meikäläiset olisi sulaneet ulos.
Turvallisuus
Olimme varanneet hotellin kautta etukäteen kyydin lentokentältä hotellille. Koska kuski oli ok, käytimme samaa kuskia joka päivä matkoilla hotellilta yliopistolle ja takaisin. Näin pitemmät matkat taittuivat turvallisesti ja suht jouhevasti. Kuski oli ilmeisen kokenut ja tottunut paikalliseen liikenteeseen. Viimeisenä päivänä kentälle meitä kuskatessaan kuski sanoi matkan kestävän tunnin ja se todella kesti tasan tunnin, huolimatta siitä, että kökimme lounasajan ruuhkassa hetken, jos toisenkin.
Muuten liikuimme kaupungilla jalan. Emme käyneet kovin pitkällä hotellilta mutta rannalla ja torilla kävimme. Ranta oli periaatteessa todella hieno, valkoista hienoa hiekkaa, mutta roskainen, likainen ja haisi pahemmalle kuin mikään sikala ikinä koskaan. Siis sellainen haju, ettei siitä oikein tiennyt oliko se viemäri, rannalla mätänevät merilevät vai mikä, mutta voi ällötys! Hajunkin vielä kesti, ainakin hetken, mutta kun kävelimme rannalle ja näin hiekassa huumeneulan, päätin, että kiitos, mulle riitti nyt ja palasin takaisin tielle. Eipä matkakumppanit sen pitempään rannalla viihtyneet. Ranta on kyllä siellä todellinen hukattu mahdollisuus. Miten hienoa olisi suurkaupungin keskustassa kävellä valkoiselle hiekkarannalle? Sansibar on kuulemma samanlaista valkoista hiekkaa ilman hajuja ja roskia. Mutta Darin ranta on hukattu mahdollisuus.
Paikallinen liikenne ei ollut ollenkaan niin paha kuin pelkäsin etukäteen. Ei ollenkaan samanlaista kaaosta kuin Nepalissa. Mutta oman lisämausteen teiden ylittämiseen jalan teki se, että suojateitä ei juuri ollut ja liikenne on vasemmanpuoleista. Jaiks! Yhtään ei hahmottanut, mistä suunnasta pitää menopelejä varoa, kun autot ajaa väärällä puolella ja pyöräilijät kumpaan suuntaan vaan.
Kaupungilla liikkuessa emme pitäneet mitään käsilaukkuja tai muuta omaisuutta näkyvillä, vaan kaikki oli piilossa vaatteiden alla. Näin ei ollut mitään ongelmaa taskuvarkauksien kanssa, mutta toisaalta en ottanut montaakaan kuvaa, koska en halunnut olla kaivelemassa kännykkää kaulapussistani jatkuvasti. Turvallisuus oli prioriteetti.
Aikaero
En ollut tajunnut, miten vaivatonta on matkustaa pohjois-etelä-suunnassa. Siis todella. Siitä huolimatta, että matkapäivinä sekä mennessä että tullessa yöunet jäivät lyhyiksi, en kärsinyt missään vaiheessa aikaerorasituksesta. On eri asia nukkua pari yötä huonosti kuin joutua muuttamaan päivänsä yöksi ja yönsä päiväksi ja kohta takaisin. Olimme kokoajan samalla aikavyöhykkeellä – voi miten kätevää!
Hotelli
Yövyimme Holiday Innissä ja se oli ihan ok. Huone oli perussiisti eikä siellä näkynyt mitään merkkejä ylimääräisistä ötököistä. Alakerran ravintolassa kyllä näkyi joku iso ötökkä, ensin lattialla ja sitten lentämässä, mutta liekö ollut joku perhonen, yökkönen tms. Torakka se ei ollut, onneksi.
Kokeilin myös hotellin uima-allasta ja voi, miten virkistävää oli jumpata ja polskutella ulkoaltaalla illan hämärtyessä. Katsella kaupunkia 3. kerroksen tasanteelta ja nauttia altaasta yksin. Piti vain varoa, ettei vettä mene suuhun… Tai ettei lukitse itseään ulos! Oli liki, että olisin lukinnut itseni sinne altaalle ilman kännykkää, mutta onneksi olin oven sisäpuolella oven maksahtaessa lukkoon. Aikaisemmin kun olin sulkenut ovea, se ei ollut kertaakaan mennyt lukkoon. Mutta kerran se sitten menikin, onneksi olin sisäpuolella. Piti kipitellä takaisin huoneeseen soittamaan respaan, josko joku tulisi avaamaan oven. Se oli pienempi vaiva kuin se, että olisin saanut uimakamppeissa huudella altaalta, että AA-PUU-VA! Läheltä piti.
Hotellilla oli ylätasanteella, eli jossain 10. kerroksen tietämillä, ravintola, josta oli kerrassaan hienot maisemat merelle. Jatkuvasti näkyi rahtilaivoja menossa tai tulossa. Tykästyin kyllä kaupunkiin.
Hotellin, tai minkään muunkaan, vesihanasta ei vettä saa joutua suuhun. Käsien pesuun sitä voi kyllä käyttää, mutta hampaiden pesuun on käytettävä pullovettä. Suihkussa käyminen ja kasvojen peseminen on ok, mutta suuhun ei saa joutua. Yhtään. Unohdin ihan tarkistaa mihin suuntaan vesi lavuaarissa pyörii, kun koko ajan keskityin hanalla asioidessa vain siihen, etten vahingossakaan saa vettä suuhuni. Veden pitäisi päiväntasaajan toisella puolella pyöriä toisinpäin kuin Suomessa. Se jäi dokumentoimatta.
Ruoka
Hotellin aamupala oli ok ja se vaihteli vähän joka aamu. Aika varovaisesti söin mitään, koska varoin vatsavaivoja, mutta niitä ei missään vaiheessa matkaa tullut. Antibioottikuurista huolimatta. Mutta reissun jälkeen on ollut vatsavaivaa, epäilen antibiootin sekoittaneen vatsan. Ihan hyvä tuuri, kun en muista milloin viimeksi olen antibioottia syönyt, mutta sitten kun lähden ensimmäistä kertaa Afrikkaan, joudun syömään antibiootit sitkeään poskiontelotulehdukseen. Tuuria se on huonokin tuuri.
Samosat, eli Intian lahja Afrikalle, oli herkullisia hotellin ravintolassa. Niiden saaminen pöytään oli hieman haasteellista (miten vaikeaa on tuoda 3 annosta samoja samosoja samaan pöytään?), mutta ah, rapeita ja sopivan mausteisia, herkullisia! Ehdottomasti jatkoon. Mutta palveluasenne oli joko huonoa tai hyvin vaihtelevaa.
Dar es Salaamin yliopistolla meistä pidettiin kyllä hyvää huolta. Paikalliset olivat järjestäneet riittävästi ruokaa ja juomaa. Vesipulloja oli kokoajan saatavilla ja aamupäivän välipala, tai mikä se nyt sitten ikinä olikaan (ei siis lounas), oli nami nami. Melkein kuin suomalaisia lettuja ja munkkeja ilman sokerissa pyörittämistä. Paikallinen pikakahvi oli yllättävän hyvää. Sanottakoon, etten juo kahvia kuin ehkä 2 kuppia kuussa enkä ollut maistanut pikakahvia ollenkaan aikaisemmin. Miksi tuhlata kahvikiintiötään huonoon kahviin, kun voi odottaa kun on herkkua espressoa pannussa? Sen verran olen kuitenkin kuullut kahvia juovilta tutuiltani, että pikakahvi on saatanasta seuraavaa. Pahempaa. Mutta eipä ollut tansanialainen pikakahvi! Tämä on ihan juotavaa. Suklainen, paahteinen maku, joka sopii aivan erinomaisen hyvin, jos tarjolla on jotain suklaista. Dominokeksi ja pikakahvi – kuka voisi arvata, että on niin herkkua?
Jälkipyykki
Näin ensimmäisen Afrikan matkan jälkeen voin todeta, että vähemmälläkin etukäteisstressaamisella olisi voinut pärjätä. Malariaestolääkityksen hieman kyseenalaistan, koska näin koko matkan aikana yhden, kokonaista yhden, hyttysen. Eikä nyt ollut mikään sadekausi. Ja malarialääkkeet ei ole mitään terveystuotteita. Minulle aiheutti tasapainoaistin häiriöitä. Epäilin useaan otteeseen maanjäristystä tai että Afrikka kelluu, kun niin heitätti. Mutta ei. Syy löytyi lääkepurkista. Ehkä noin lyhyellä reissulla ja kun se on vain Dariin eikä minnekään safarille, huolellinen hyttysiltä suojautuminen voisi riittää.
Yllätyin todella positiivisesti kyllä kaikin puolin. Onhan siellä elämänmeno erilaista ja köyhyyttä näkyy eri lailla kuin Suomessa, mutta projektiin osallistuvien ihmisten kanssa keskustellessa tuli olo, että nyt ollaan tekemässä jotain todella hyödyllistä. Jotain aivan eri tavalla hyödyllistä kuin ns. normaali tutkimustyöni. Jos tulee jatkossa kutsu lähteä Afrikkaan töiden puitteissa, sanon edelleen ”kyllä”.
