Vieraassa kulttuurissa ja maassa vieraillessa on tuntosarvet aika herkät kaikelle uudelle ja erilaiselle. Matkan varrella olen jo huomannut monenlaista outoa tai erilaista. Jännää.
Junamatkalla Kansain lentokentältä Matsuyamaan huomasin, että konduktööri tervehtii junavaunua heti sisäänastuessaan kumartamalla. Tämä toistui joka kerta vaunuun astuessaan.
Liike-elämässä japanilaiset ovat tunnettuja hullun pitkistä työpäivistä. Myös akateemisessa maailmassa työpäivät ovat pitkiä, mutta jopa paikalliset myöntävät sen olevan vain näennäistä tehokkuutta. Pitkät työpäivät eivät näy sen kummemmin tehokkuutena vaan työpaikalla lorvitaan, jutustellaan ja jopa nukutaan. No, samaa menoa se oli Ranskassakin, tosin sillä erotuksella, että ainakan yliopistolla ei opiskelijoiden päivät olleet nukkumisineenkaan mitenkään pitkiä.
Japanilaiset rakastavat hiljaisuutta. Kovaan ääneen ei puhuta. Junissa on kännykkä oltava äänettömällä. Asuntolassa on ollut hipihiljaista aamusta iltaan ja illasta aamuun. I love this!
Täällä pyykätään ahkerasti. Kun katsoo mitä tahansa asuintaloa, on siellä lähes aina pyykit ulkona kuivamassa. Jos on vaikka 10 asunnon talo, on kahdeksalla parvekkeella kymmenestä pyykit kuivamassa.
Vielä en ole japanilaisen suusta kuullut sanaa ei. Työhön liittyvissä jutuissa professori aina ilmaisee kiertäen, jos ei ole jotain saanut aikaan. Tämä lienee tyypillistä täälläpäin maailmaa.
Tiedä sitten onko tämä omaa kuvitelmaani, mutta omasta mielestäni täällä on turvallista. Suurkaupungeissa voi asia olla vähän toisin, mutta puolen miljoonan asukkaan Matsuyamassa ei tarvitse pelätä. Jotain kertoo mm. se, että yliopiston tilat ovat auki aamusta iltaan. Samoin on työhuoneeni, jonka jaan usean opiskelijan kanssa. Läppärin voi jättää pöydälle huoletta esim. lounaan ajaksi. Itse kyllä lukitsen tietokoneen niin, ettei toiset pääse sitä selailemaan.
Yliopistokampuksella on kokonaista yksi tie, jota pitkin saa ajaa autolla. Loput kulkureiteistä on pääasiassa jalankulkijoille. Ja vain osa väylistä on sallittu pyöräilijöille. Pyörällä ei siis saa ajaa kampuksella missä hyvänsä vaan se on rajoitettua. Fillareita on täällä kyllä todella paljon ja niillä ajavat niin nuoret kuin vanhat.
Japanilaiset kävelevät usein laahaten jalkojaan pitkin maata. Jokseenkin ärsyttävää henkilölle, jonka äiti on aikoinaan opettanut miten sivistyneet ihmiset eivät laahaa kenkiään pitkin asfalttia. Raah raah vaan.
Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Viikonloppuna kävin yhdessä puistossa ja temppelissä. Niistä tuonnempana.
sunnuntai 31. toukokuuta 2015
perjantai 29. toukokuuta 2015
Matsuyama ja Ehime
Matsuyaman kaupunki, jossa vierailen kuukauden, on Ehimen prefektuurin pääkaupunki. Sen verran olen jo oppinut japania, että tiedän Matsuyaman tarkoittavan mäntyvuorta (matsu = mänty, yama = vuori). Matsuyama kirjoitetaan japaniksi 松 山. Ainakin minä näen näissä kahdessa merkissä ihan loogisesti männyn ja vuoren. Eikö?
Innokkaat sieniharrastajathan tietävät, että matsutake on männyntuoksuvalmuska, suoraan käännettynä mäntysieni.
Ehime taas tarkoittaa kaunista prinsessaa (e = kaunis tai ihana, hime = prinsessa). Voi miten voikaan olla noin kaunis nimi!
Että on paikannimistö vähän eri maata kuin Pöljät tai Terskanperät.
Venäläisten sotilaiden hautausmaa Matsuyamassa
Moni matkailusivusto (kuten tämä tai tämä) mainitsee Matsuyaman yhtenä nähtävyytenä venäläisten sotilaiden hautausmaan. Se sattuu sijaitsemaan reilun kilometrin päässä majapaikastani, joten tietenkin siellä käyn, kun täällä kerran olen.
Mutta helpommin sanottu kuin tehty. Katselin etukäteen kartasta, missä hautausmaa sijaitsee, mutta Google Maps ei näytä tätä kovin tarkkaan ja saamani turistikartat ovat vielä epäselvempiä sijainnin suhteen. Ajattelin, että asiahan selviää lähtemällä tutkimaan seutua. Periaatteessa hyvä idea, mutten ottanut huomioon, että ko. seutu vilisee hautausmaita, pyhäkköjä ja muita rakennelmia, jotka meikäläisen silmään voisivat näyttää venäläisten hautausmaalta.
Ei ollut tämä...
...eikä tämä...
...eikä tämäkään.
Hautausmaalle on muutamia opasteitakin, mutta ne eivät varsinaisesti auta, kun tie haarautuu ja kyltit katoavat kuin pieru Saharaan. Tietenkin tämä olisi helppo ratkaista Nokian Here-karttasovelluksella mutta kas kun se ei sisällä Japanin karttoja.
Normaalistihan varaudun matkaan sillä, että lataan maan kartat puhelimeeni etukäteen, jolloin ne toimivat myös ilman nettiä. Nettiyhteyttä kun ei yleensä ulkomailla ole näppärästi tai taloudellisesti tarjolla. Tämä on ollut hirveän kätevää pitkin Eurooppaa, mutta Japanissakin sille olisi tarvetta. Latasin kyllä Japanin kartat –sovelluksen, mutta se vaatii nettiyhteyden toimiakseen eikä sitä täällä nyt ihan joka nurkalla ole, vaikka netti kämpillä ja töissä toimiikin lähes moitteettomasti.
Harhailin hautausmaata etsien yhden illan, tuloksetta. Sen jälkeen koitin kartasta hahmottaa vielä tarkemmin, että mikä niistä hautausmaista olisi se oikea jos nyt oikeassa paikassa tai lähelläkään kävin. Toisella kerralla löysin – opaskylttien puutteesta huolimatta – oikean paikan.
Hautausmaalle on haudattu venäläisiä sotilaita vuosina 1904-1905. Alueella oli venäläisiä sotavankeja. Historiankirjojen mukaan heidän olonsa olivat hyvät ollakseen sotavankeja. Heitä kunnioitettiin ja katsottiin heidän olevan vastapuolen toimijoita, joilla nyt vain sattui olemaan erilaiset tavoitteet kuin japanilaisilla itsellä. Onhan se aika kehittynyttä ollut ajatella, ettei vastapuolen sotilaita tarvitse tuhota vaan ilmeisesti vain pitää heidät pois tantereelta.
Kunnioituksesta kertoo jotain myös se, että hautausmaata hoidetaan edelleen. Paikalla oli tuoreita kukkia ja muutenkin alue oli siisti ja hoidettu.
Hautojen tekstit on kirjoitettu sekä japanilaisin että venäläisin kirjaimin. En kyllä ymmärrä näistä kummastakaan mitään. Hautakyltteihin on merkattu nimi, sotilasarvo ja kuolinpäivä sekä se, mihin uskontokuntaan kuului. Tulipa muuten mieleen, että Suomihan oli tuon sodan aikaan vielä osa Venäjää.
Mutta helpommin sanottu kuin tehty. Katselin etukäteen kartasta, missä hautausmaa sijaitsee, mutta Google Maps ei näytä tätä kovin tarkkaan ja saamani turistikartat ovat vielä epäselvempiä sijainnin suhteen. Ajattelin, että asiahan selviää lähtemällä tutkimaan seutua. Periaatteessa hyvä idea, mutten ottanut huomioon, että ko. seutu vilisee hautausmaita, pyhäkköjä ja muita rakennelmia, jotka meikäläisen silmään voisivat näyttää venäläisten hautausmaalta.
Ei ollut tämä...
...eikä tämä...
...eikä tämäkään.
Hautausmaalle on muutamia opasteitakin, mutta ne eivät varsinaisesti auta, kun tie haarautuu ja kyltit katoavat kuin pieru Saharaan. Tietenkin tämä olisi helppo ratkaista Nokian Here-karttasovelluksella mutta kas kun se ei sisällä Japanin karttoja.
Normaalistihan varaudun matkaan sillä, että lataan maan kartat puhelimeeni etukäteen, jolloin ne toimivat myös ilman nettiä. Nettiyhteyttä kun ei yleensä ulkomailla ole näppärästi tai taloudellisesti tarjolla. Tämä on ollut hirveän kätevää pitkin Eurooppaa, mutta Japanissakin sille olisi tarvetta. Latasin kyllä Japanin kartat –sovelluksen, mutta se vaatii nettiyhteyden toimiakseen eikä sitä täällä nyt ihan joka nurkalla ole, vaikka netti kämpillä ja töissä toimiikin lähes moitteettomasti.
Harhailin hautausmaata etsien yhden illan, tuloksetta. Sen jälkeen koitin kartasta hahmottaa vielä tarkemmin, että mikä niistä hautausmaista olisi se oikea jos nyt oikeassa paikassa tai lähelläkään kävin. Toisella kerralla löysin – opaskylttien puutteesta huolimatta – oikean paikan.
Hautausmaalle on haudattu venäläisiä sotilaita vuosina 1904-1905. Alueella oli venäläisiä sotavankeja. Historiankirjojen mukaan heidän olonsa olivat hyvät ollakseen sotavankeja. Heitä kunnioitettiin ja katsottiin heidän olevan vastapuolen toimijoita, joilla nyt vain sattui olemaan erilaiset tavoitteet kuin japanilaisilla itsellä. Onhan se aika kehittynyttä ollut ajatella, ettei vastapuolen sotilaita tarvitse tuhota vaan ilmeisesti vain pitää heidät pois tantereelta.
Kunnioituksesta kertoo jotain myös se, että hautausmaata hoidetaan edelleen. Paikalla oli tuoreita kukkia ja muutenkin alue oli siisti ja hoidettu.
Hautojen tekstit on kirjoitettu sekä japanilaisin että venäläisin kirjaimin. En kyllä ymmärrä näistä kummastakaan mitään. Hautakyltteihin on merkattu nimi, sotilasarvo ja kuolinpäivä sekä se, mihin uskontokuntaan kuului. Tulipa muuten mieleen, että Suomihan oli tuon sodan aikaan vielä osa Venäjää.
keskiviikko 27. toukokuuta 2015
Japanilainen wc-pönttö
Mielestäni kirjoitin jo kertaalleen lyhyen stoorin täkäläisten vessanpönttöjen ihmeellisyyksistä, mutta ilmeisesti minä tai blogger on tekstin jonnekin hukannut. En ainakaan löytänyt blogista enkä tekstiluonnoksistani tekstiä pöntöistä. Joten tässä niistä.
Sekä majapaikassani että työpaikallani on vessa varustettu ns. älypöntöllä, sellaisella, mistä olen kuullut jotain tarinoita ja legendoja. On pesuria, bideetä, pöntönrenkaan lämmitintä, veden paineen ja lämpötilan ohjausta ja ees-taas-toimintoa. Jaiks. Integroitu painepesuri puuttuu?
Töissä vessa on varustettu "mökäradiolla", joka aktivoituu läsnäolon perusteella. Ettei vaan kukaan kuule, millä asialla olet ja oliko se eilinen sushi sittenkään ihan kuranttia.
Vieläkään en ole älypönttöjen ominaisuuksia uskaltautunut kokeilemaan. Sen verran monta namiskaa löytyy. Lisäksi varsinkin majapaikan hanoista saa hetken aikaa valuttaa vettä saadakseen lämmintä vettä, joten kylmä suihku sinne, minne aurinko ei paista, ei houkuttele.
Majapaikan pönttökin lienee varustettu pöntönrenkaan lämmittimellä, mutta se on pois päältä. Sen sijaan työpaikan vessassa pöntönreunus on lämmin ellei kuuma. On se aika jännä istahtaa lämpimälle renkaalle. Sauna seat?
Töissä ohjeistus on vain japaniksi, nice.
Sen lisäksi, että on aivan järjetöntä lämmittää pöntön reunusta kesäkelissä, luin jostain, että myrkyllinen puna-musta hämähäkki on levinnyt Japaniin juuri lämmitettyjen pönttöjen ansiosta. Hämähäkki asustaa normaalisti Australiassa mutta on rahtilaivojen mukana kulkeutunut myös Japaniin.
Normaalisti Japanin sää ei ole suotuisa myrkkyhämähäkille, mutta lämmitetyt pöntönrenkaat tarjoavat sille sopivan ekolokeron. Siis hyi yööks! En osaa sanoa mikä näistä on inhottavinta, vai kaikki, mutta en todellakaan halua a) nähdä myrkkyhämähäkkiä b) nähdä myrkkyhämähäkkiä wc-pöntössä c) kuvitella hämähäkkiä kipittämässä persposkiani pitkin. Hrrr…
Olkoonkin pöntönlämmitin aikamoinen turhake ja haitake hämähäkillä tai ilman, voisi sitä kuitenkin markkinoida esim. Ranskaan. Ainakin taannoisessa asumuksessani asukkaat voisivat arvostaa ko. kapistusta talviaikaan.
Olipa taas tähdellistä asiaa huussista…
PS. Tamponinpoistajaa ei tiettävästi näkemissäni pöntöissä ole joten miehetkin voivat huoletta istahtaa pöntölle.
Sekä majapaikassani että työpaikallani on vessa varustettu ns. älypöntöllä, sellaisella, mistä olen kuullut jotain tarinoita ja legendoja. On pesuria, bideetä, pöntönrenkaan lämmitintä, veden paineen ja lämpötilan ohjausta ja ees-taas-toimintoa. Jaiks. Integroitu painepesuri puuttuu?
Töissä vessa on varustettu "mökäradiolla", joka aktivoituu läsnäolon perusteella. Ettei vaan kukaan kuule, millä asialla olet ja oliko se eilinen sushi sittenkään ihan kuranttia.
Vieläkään en ole älypönttöjen ominaisuuksia uskaltautunut kokeilemaan. Sen verran monta namiskaa löytyy. Lisäksi varsinkin majapaikan hanoista saa hetken aikaa valuttaa vettä saadakseen lämmintä vettä, joten kylmä suihku sinne, minne aurinko ei paista, ei houkuttele.
Majapaikan pönttökin lienee varustettu pöntönrenkaan lämmittimellä, mutta se on pois päältä. Sen sijaan työpaikan vessassa pöntönreunus on lämmin ellei kuuma. On se aika jännä istahtaa lämpimälle renkaalle. Sauna seat?
Töissä ohjeistus on vain japaniksi, nice.
Sen lisäksi, että on aivan järjetöntä lämmittää pöntön reunusta kesäkelissä, luin jostain, että myrkyllinen puna-musta hämähäkki on levinnyt Japaniin juuri lämmitettyjen pönttöjen ansiosta. Hämähäkki asustaa normaalisti Australiassa mutta on rahtilaivojen mukana kulkeutunut myös Japaniin.
Normaalisti Japanin sää ei ole suotuisa myrkkyhämähäkille, mutta lämmitetyt pöntönrenkaat tarjoavat sille sopivan ekolokeron. Siis hyi yööks! En osaa sanoa mikä näistä on inhottavinta, vai kaikki, mutta en todellakaan halua a) nähdä myrkkyhämähäkkiä b) nähdä myrkkyhämähäkkiä wc-pöntössä c) kuvitella hämähäkkiä kipittämässä persposkiani pitkin. Hrrr…
Olkoonkin pöntönlämmitin aikamoinen turhake ja haitake hämähäkillä tai ilman, voisi sitä kuitenkin markkinoida esim. Ranskaan. Ainakin taannoisessa asumuksessani asukkaat voisivat arvostaa ko. kapistusta talviaikaan.
Olipa taas tähdellistä asiaa huussista…
PS. Tamponinpoistajaa ei tiettävästi näkemissäni pöntöissä ole joten miehetkin voivat huoletta istahtaa pöntölle.
tiistai 26. toukokuuta 2015
Ruuan hankinta Japanissa
On ollut lievästi sanottuna haasteellista pitää yllä mitään järkevää ruokavaliota. En ole mikään suuri nuudelikeittojen fani, mutta käytännöllisyytensä vuoksi niistä on tullut ruokavalioni kulmakivi. Ruuanlaittovälineenäni kun on vedenkeitin. Vedenkeittimessä voi muuten keittää kananmunia, testattu. Keitin on varustettu termostoiminnolla, joten ei muuta kuin munat veteen, vesi kiehumaan ja kiehumisen jälkeen jätetään hautumaan termostoiminnolla. Keitin ei suostu uudelleen kiehauttamaan vettä, ellei laitetta tyhjennä välillä tai vesi ole viileää, joten termostoiminto on ihan nppärä.
Onneksi majapaikan läheltä löytyy useampikin ruokakauppa, joissa jokaisessa on erilainen valikoima. Yhdestä saa mm. pakastemustikoita ja valmiita vihersalaatteja, toisesta inarisushia ja tuoreita hedelmiä.
Lähikauppani
Aika varovasti saan ruoka-aineksia ostella, kun ei yleensä ole hajuakaan, mitä tuote oikeasti sisältää. Tuoreet hedelmät ja vihannekset nyt ovat helppoja. Banaanin tunnistaa banaaniksi Japanissakin. Mutta kaikenlaiset pakatut tuotteet, huoh. Tsekatkaapa itse.
Olisin ostanut vihreää teetä mutta...
Yllätyksekseni täkäläiset kirsikkatomaatit on lähes sitä tasoa, että minäkin voisin niitä melkein paljaaltaan syödä. Ei nimittäin Suomessa myytävät puoliraa'at tomaatit nappaa raakana ja kirsikkatomaatitkin parhaiten kuumennettuna esim. munakkaassa. Salaatin seassa ne menee, pienissä määrin. Ne kun maistuvat kirpeän karvalta suussani. Mutta nämä japanilaiset, tai mistä minä tiedän mistä kaukaa ne on tänne tuotu, kun en paketin tekstistä mitään ymmärrä, ovat makoisampia kuin "normaalit" kirsikkatomaatit. Eivät ne kyllä mitään hirveän edullisia täälläkään ole...
Jo vanhastaan tiesin pakata mukaan hedelmäveitsen, suolaa ja haarukan. Kas kun majapaikka ei tarjoa teesetin ja vedenkeittimen lisäksi mitään keittiövälineitä. Jotain ne Ranskan matkat ovat sentään opettaneet. :) Jääkaappi sentään on, mikä on ihan luksusta.
Maustamatonta jogurttia olen koittanut löytää, tuloksetta. Kaikki sen näköisetkään purkit ovat maustettuja ja makeutettuja. Blaah. Pakastemustikat olivat epäilyttävän makeita. Ehkä niissä oli lisättyä sokeria tai ne on jotain omaa lajikettaan. Mene ja tiedä.
Nuudelikeitoissa on se hyvä puoli, että niiden kuvista voi aika pitkälti päätellä maun ja nuudelityypin. Niitäkin kun on montaa erilaatua. Ne "tavalliset" vaaleat nuudelit eivät ole oma suosikkini, mutta tattarista tehdyt sobanuudelit maistuu paremmalta. Ne tunnistaa kuvista tummuutensa ansiosta. Tuoteselosteet on kaikissa tuotteissa vain japanilaisin kirjaimin, joten ainesosista en ota selvää. Onneksi ei ole keliakiaa, koska vaikka sobanuudeleissa käytetään pääasiassa tattaria, voi niissä aivan hyvin olla osa vehnääkin mukana. Lasinuudeleista, niistä sellaisista ohuista, läpinäkyvistä ja luiruista, olen alkanut jopa pitämään. Ne ovat vähän kevyempää kuin muut nuudelit ja tuntuvat luiskahtavan suusta mahaan ja eteenpäin. Helposti sulavaa.
Luulin ostavani ananassäilykettä ananasliemessä läpinäkyvässä purkissa, mutta se olikin ananaspaloja hyytelössä. Ihan syötävää toki, ja vähemmänhän se sottaa kun ei ole liemet pitkin poikin. Toisen kerran ostin (kuvassa) hedelmäsalaattihyytelöä, nyt tarkoituksella.
Että vähän riskillä, tuurilla ja arvalla täällä mennään syömisen puolesta. Toistaiseksi en ole kuollut nälkään.
Onneksi majapaikan läheltä löytyy useampikin ruokakauppa, joissa jokaisessa on erilainen valikoima. Yhdestä saa mm. pakastemustikoita ja valmiita vihersalaatteja, toisesta inarisushia ja tuoreita hedelmiä.
Aika varovasti saan ruoka-aineksia ostella, kun ei yleensä ole hajuakaan, mitä tuote oikeasti sisältää. Tuoreet hedelmät ja vihannekset nyt ovat helppoja. Banaanin tunnistaa banaaniksi Japanissakin. Mutta kaikenlaiset pakatut tuotteet, huoh. Tsekatkaapa itse.
Yllätyksekseni täkäläiset kirsikkatomaatit on lähes sitä tasoa, että minäkin voisin niitä melkein paljaaltaan syödä. Ei nimittäin Suomessa myytävät puoliraa'at tomaatit nappaa raakana ja kirsikkatomaatitkin parhaiten kuumennettuna esim. munakkaassa. Salaatin seassa ne menee, pienissä määrin. Ne kun maistuvat kirpeän karvalta suussani. Mutta nämä japanilaiset, tai mistä minä tiedän mistä kaukaa ne on tänne tuotu, kun en paketin tekstistä mitään ymmärrä, ovat makoisampia kuin "normaalit" kirsikkatomaatit. Eivät ne kyllä mitään hirveän edullisia täälläkään ole...
Jo vanhastaan tiesin pakata mukaan hedelmäveitsen, suolaa ja haarukan. Kas kun majapaikka ei tarjoa teesetin ja vedenkeittimen lisäksi mitään keittiövälineitä. Jotain ne Ranskan matkat ovat sentään opettaneet. :) Jääkaappi sentään on, mikä on ihan luksusta.
Maustamatonta jogurttia olen koittanut löytää, tuloksetta. Kaikki sen näköisetkään purkit ovat maustettuja ja makeutettuja. Blaah. Pakastemustikat olivat epäilyttävän makeita. Ehkä niissä oli lisättyä sokeria tai ne on jotain omaa lajikettaan. Mene ja tiedä.
Nuudelikeitoissa on se hyvä puoli, että niiden kuvista voi aika pitkälti päätellä maun ja nuudelityypin. Niitäkin kun on montaa erilaatua. Ne "tavalliset" vaaleat nuudelit eivät ole oma suosikkini, mutta tattarista tehdyt sobanuudelit maistuu paremmalta. Ne tunnistaa kuvista tummuutensa ansiosta. Tuoteselosteet on kaikissa tuotteissa vain japanilaisin kirjaimin, joten ainesosista en ota selvää. Onneksi ei ole keliakiaa, koska vaikka sobanuudeleissa käytetään pääasiassa tattaria, voi niissä aivan hyvin olla osa vehnääkin mukana. Lasinuudeleista, niistä sellaisista ohuista, läpinäkyvistä ja luiruista, olen alkanut jopa pitämään. Ne ovat vähän kevyempää kuin muut nuudelit ja tuntuvat luiskahtavan suusta mahaan ja eteenpäin. Helposti sulavaa.
Luulin ostavani ananassäilykettä ananasliemessä läpinäkyvässä purkissa, mutta se olikin ananaspaloja hyytelössä. Ihan syötävää toki, ja vähemmänhän se sottaa kun ei ole liemet pitkin poikin. Toisen kerran ostin (kuvassa) hedelmäsalaattihyytelöä, nyt tarkoituksella.
Että vähän riskillä, tuurilla ja arvalla täällä mennään syömisen puolesta. Toistaiseksi en ole kuollut nälkään.
maanantai 25. toukokuuta 2015
Hommia
Lienen jokseenkin työorientoitunut ihminen, kun podin jonkinlaista ahdistusta sen takia, etten oikein tiennyt, tuleeko tästä hommasta täällä mitään, vai meneekö haahuiluksi. Muutaman päivän lorviminen ja aikaerorasitus ei varsinaisesti auttanut asiaa. Ei sillä, että tässä nyt olisi yhdessä työpäivässä ihmeitä tapahtunut, mutta ainakin toinen täkäläisistä proffista on nyt kartalla siitä, mitä olimme toisen proffan kanssa alustavasti ajatelleet tehtävän ja mitä minä olin asiasta jatkokehitellyt päässäni. Ehkä tästä tulee jotain.
Kuukausi on kuitenkin työn kannalta tosi lyhyt aika, vaikka aika täysipäiväisesti pystynkin keskittymään aiheeseen. Aikataulun takia olemme rajanneet tutkimusaihetta aika rankasti. Ainakin minun tavoitteenani on saada tästä yhteinen artikkeli, mikä ei onnistu, jos ei heti alkuun keskustele asiasta ja päätetä miten edetään. Nähtäväksi jää, miten yhteystyö onnistuu ja saadaanko aiheesta artikkeli, mutta jos se minusta kiinni on, niin arvaatte varmaan lopputuloksen.
Ehimen yliopiston pohjoisportti
Pääportti
Faculty of Engineering –rakennus a.k.a. työpaikkani
En ihan hirveästi viitsisi kitistä sinne koti-Suomeen, että onpa kuuma, mutta kun on! Huikeaa ilmastointia ei toimistolla ole, joten lämmössä riittää. Tai ehkä täällä ei ole vielä laitettu kylmästöintiä päälle, kun ei ole vielä kesä. Joka tapauksessa, seuraan kauhulla sääennusteita. +25 näyttää tässä kosteudessa olevan kipurajalla tottumattomalle finskille. Aamut vielä menettee ja iltapäivästäkin viiden aikaan on jo ihan siedettävää, mutta keskipäivä, klo 11-15 on aika tuskaa. Läski hikoo, sano.
Kuukausi on kuitenkin työn kannalta tosi lyhyt aika, vaikka aika täysipäiväisesti pystynkin keskittymään aiheeseen. Aikataulun takia olemme rajanneet tutkimusaihetta aika rankasti. Ainakin minun tavoitteenani on saada tästä yhteinen artikkeli, mikä ei onnistu, jos ei heti alkuun keskustele asiasta ja päätetä miten edetään. Nähtäväksi jää, miten yhteystyö onnistuu ja saadaanko aiheesta artikkeli, mutta jos se minusta kiinni on, niin arvaatte varmaan lopputuloksen.
En ihan hirveästi viitsisi kitistä sinne koti-Suomeen, että onpa kuuma, mutta kun on! Huikeaa ilmastointia ei toimistolla ole, joten lämmössä riittää. Tai ehkä täällä ei ole vielä laitettu kylmästöintiä päälle, kun ei ole vielä kesä. Joka tapauksessa, seuraan kauhulla sääennusteita. +25 näyttää tässä kosteudessa olevan kipurajalla tottumattomalle finskille. Aamut vielä menettee ja iltapäivästäkin viiden aikaan on jo ihan siedettävää, mutta keskipäivä, klo 11-15 on aika tuskaa. Läski hikoo, sano.
Kutsumaton vieras
Tähän mennessä yhden kahden (yksi per päivä) onnettoman hämähäkin lisäksi, huoneeseeni on ollut tunkua myös ikkunasta. Lämmön ja ilmanvaihdon vuoksi on pakko pitää ikkunaa välillä auki, mutta nyt oli vaihtoilman lisäksi huoneeseeni tunkemassa jotain karvaisempaa. Kissa! Olen pohjakerroksessa, joten ihmekös tuo. Onneksi olin ikkunan lähellä passissa, ettei mennyt kaurapuurot parempiin suihin. (Ja kyllä, otin muutaman puuropussin mukaan, että on jotain muutakin huttua kuin nuudelia.)
sunnuntai 24. toukokuuta 2015
Matsuyaman linna
Matsuyaman linna on yksi Matsuyaman tärkeimmistä nähtävyyksistä, ellei tärkein. Se sijaitsee sopivan kävelymatkan päässä majapaikastani, joten sinne tulee varmasti lähdettyä toistamiseenkin. Linna on näin suomalaisen silmään todella kaunis ja erikoinen. Mahtavuutta lisää vielä linnavuorelle rakennetut kivimuurit.
Linna sijaitsee Katsuyaman vuorella keskellä kaupunkia. Ylös vuorelle pääsisi köysirataa pitkin, mutta minä otin visiitin kuntoilun kannalta. Tästä se mäki alkaa.
Hiukan pukkasi hikeä kun kosteassa kesäkelissä rappusia ja ylämäkeä kävelin. Puuh. Onneksi ei ollut kiire mihinkään. Rappuset veivät linnan lisäksi pyhäkköön, joita täällä tuntuu olevan vähän joka nurkalla. Pyhäkön käyttötarkoitus on vielä vähän epäselvä, mutta jonkinlaista yhteyttä henkimaailmaan, tuonpuoleiseen tai yläkertaan näillä kai haetaan. Yksi pyhäkkö on aivan asumukseni vieressä, mutten ole siellä vielä käynyt. Rappuset oli reunustettu kivipaasilla, joihin oli kaiverrettu tekstiä. Mitähän mahtaa tarkoittaa?
Toisaalta köysiratasysteemi ei näyttänyt järin houkuttelevalta. Jaa mitkä turvavyöt tai edes kaiteet? (Klikkaa kuvaa suuremmaksi.)
En käynyt vielä linnassa sisällä, vaan jätin sen toiseen kertaan. Vuorella tuli kierrettyä muutenkin ihan riittävästi ja halusin tutustua koko alueeseen. Olisin tehnyt lenkin linnan ympäristössä, mutta osa reiteistä oli remontin takia suljettu ja osa poluista oli alamäkeen sen näköistä, että päätin kääntyä suosiolla takaisin. En erityisesti halunnut tulla kuperkeikkaa mäkeä alas.
Sunnuntain kunniaksi paikalla oli paljon japanilaisiakin. Yhden ranskalaispariskunnankin bongasin, mutta muuten sain edustaa muita länsimaita yksin.
Linnan liepeillä löytyi kahvila vessoineen. Kahvilasta ostin jäätelön. Onneksi menussa oli kuvat, joita osoittamalla sai sitä mitä halusi. Paitsi nyt että maku ja ainesosat jäi kuvasta arvaamisen ja maistelun varaan. Onneksi en ole allerginen millekään, koska ihan maitopohjainen jäätelö ei ollut. Mausta ei ottanut oikein selvää. Ehkä matchaa, muttei pistaasia, vaikka väristä olisi voinut päätellä.
Ja tötterössä mukana tullut tahna lienee jotain paputahnaa. Muistutti vähän sitä, mitä on mochi-palleroisten sisällä, paitsi että tässä oli erilainen koostumus. Ihan kuin olisi ollut pavut kuorineen tahnassa. Itse jäätelö ei kovin makea ollut, mutta tahna tasapainotti. Ruokajutuista kirjottelen myöhemmin lisää. On meinaan sen verran jännää käydä kaupassa. :)
lauantai 23. toukokuuta 2015
Tutkijan taipaleella Japanissa
Työkuviot heittivät minut Japaniin ja täällä sitä ollaan! Pää on vielä vähän hontelon oloinen matkasta ja aikaerosta, mutta eiköhän tämä tästä.
Matkalla Osakan kentältä
Perjantaina heti Matsuyamaan saavuttuani kävin yliopistolla. Paikallisen yhteyshenkilön kanssa olimme sopineet etukäteen, että pääportille saavuttuani kysyisin häntä nimellä, mutta portilla ollut viskaali ei puhunut eikä ymmärtänyt sanaakaan englantia, eikä tietänyt yhteyshenkiköäni nimeltä. Onneksi paikalle osui mies, joka tulkkasi ja sain auttavasti asiani toimitettua. Olkoonkin, että portinvartija neuvoi minut aivan väärään rakennukseen. Onneksi olin kirjoittanut ylös yhteyshenkilön puhelinnumeron, joka yllätyksekseni toimi ja sain hänet kiinni. Muuten haahuilisin varmaan vieläkin kampuksella. Ja toisin kuin monet muut, yhteyshenkilöni puhuu oikein hyvää englantia.
Majoitun kampusalueen liepeillä "kansainvälisessä talossa". Huone ei nyt kovin kummoinen ole, mutta mitäs sitä muuta tarvitsisi, kuin kylppärin ja makuuhuoneen? Ja vain yhden hämähäkinkin olen vasta löytänyt. Kylpyhuoneesta löytyy wc-pönttö, mutta se vaatii jo ihan oman tekstinsä joskus paremmalla ajalla... Ehkä sitten kun olen älypöntön ominaisuuksia uskaltautunut kokeilemaan. Juuri niin, se on sellainen japanilainen wc-pönttö.
Huoneeseen kuuluu talon puolesta on pieni jääkaappi, vedenkeitin (ruokaa! teetä!), teepussi per päivä, liinavaatteet, saippuat ja hammasharja. Eli siis sata kertaa enemmän kuin joskus taannoin Toulousen ekassa residenssissä. Muistan vieläkin sen jääkaapittomuuden ja vessan käytävän päässä. Että tämähän on ihan luksusta.
Talon pääpiru, vanhemman puoleinen nainen, ei puhu yhtään englantia. Alkujutut hoidettiin yhteyshenkilöni kanssa. Hän on kyllä ihan taivaan lahja. Tokihan se auttaisi, jos itse puhuisi edes auttavasti japania, mutta sitä ei nyt tähän hätään ehdi. Paikallisilla on kyllä yllättävän huono englannin taso, ja sekin vähä, mitä he puhuvat, sanotaan niin vahvalla aksentilla, ettei sitä englanniksi juuri erota. Osakassa oli kohtalaiset opasteet ja kuulutuksetkin asemalla englanniksi, mutta mitä kauemmas suurkaupungista pääsin, sitä vähemmän ymmärsin. Onneksi sentään numerot kirjoitetaan samalla tavalla.
Ostoskatuja Matsuyamassa
Matsuyamassa toistaiseksi vastaan tulleet länsimaiset ihmiset on laskettavissa yhden käden sormilla. Siitä huolimatta paikalliset eivät mitenkään tuijota tai näytä pitävän erikoisena. Tai ehkä tämä on nyt sitä japanilaista kohteliaisuutta. Plussana pidettäköön sitä, että näkymät täältä "yläkerrasta" ovat käytännössä esteettömät, vaikka olisi tungostakin.
Perjantaina heti Matsuyamaan saavuttuani kävin yliopistolla. Paikallisen yhteyshenkilön kanssa olimme sopineet etukäteen, että pääportille saavuttuani kysyisin häntä nimellä, mutta portilla ollut viskaali ei puhunut eikä ymmärtänyt sanaakaan englantia, eikä tietänyt yhteyshenkiköäni nimeltä. Onneksi paikalle osui mies, joka tulkkasi ja sain auttavasti asiani toimitettua. Olkoonkin, että portinvartija neuvoi minut aivan väärään rakennukseen. Onneksi olin kirjoittanut ylös yhteyshenkilön puhelinnumeron, joka yllätyksekseni toimi ja sain hänet kiinni. Muuten haahuilisin varmaan vieläkin kampuksella. Ja toisin kuin monet muut, yhteyshenkilöni puhuu oikein hyvää englantia.
Majoitun kampusalueen liepeillä "kansainvälisessä talossa". Huone ei nyt kovin kummoinen ole, mutta mitäs sitä muuta tarvitsisi, kuin kylppärin ja makuuhuoneen? Ja vain yhden hämähäkinkin olen vasta löytänyt. Kylpyhuoneesta löytyy wc-pönttö, mutta se vaatii jo ihan oman tekstinsä joskus paremmalla ajalla... Ehkä sitten kun olen älypöntön ominaisuuksia uskaltautunut kokeilemaan. Juuri niin, se on sellainen japanilainen wc-pönttö.
Huoneeseen kuuluu talon puolesta on pieni jääkaappi, vedenkeitin (ruokaa! teetä!), teepussi per päivä, liinavaatteet, saippuat ja hammasharja. Eli siis sata kertaa enemmän kuin joskus taannoin Toulousen ekassa residenssissä. Muistan vieläkin sen jääkaapittomuuden ja vessan käytävän päässä. Että tämähän on ihan luksusta.
Talon pääpiru, vanhemman puoleinen nainen, ei puhu yhtään englantia. Alkujutut hoidettiin yhteyshenkilöni kanssa. Hän on kyllä ihan taivaan lahja. Tokihan se auttaisi, jos itse puhuisi edes auttavasti japania, mutta sitä ei nyt tähän hätään ehdi. Paikallisilla on kyllä yllättävän huono englannin taso, ja sekin vähä, mitä he puhuvat, sanotaan niin vahvalla aksentilla, ettei sitä englanniksi juuri erota. Osakassa oli kohtalaiset opasteet ja kuulutuksetkin asemalla englanniksi, mutta mitä kauemmas suurkaupungista pääsin, sitä vähemmän ymmärsin. Onneksi sentään numerot kirjoitetaan samalla tavalla.
Matsuyamassa toistaiseksi vastaan tulleet länsimaiset ihmiset on laskettavissa yhden käden sormilla. Siitä huolimatta paikalliset eivät mitenkään tuijota tai näytä pitävän erikoisena. Tai ehkä tämä on nyt sitä japanilaista kohteliaisuutta. Plussana pidettäköön sitä, että näkymät täältä "yläkerrasta" ovat käytännössä esteettömät, vaikka olisi tungostakin.
maanantai 18. toukokuuta 2015
Unelmia ja suunnitelmia
Mielestäni matkustamisen yksi parhaita puolia on se, kun odottaa matkaa. Saa suunnitella ja haaveilla. Etsiä tietoa, reittejä, majoitusvaihtoehtoja ja ravintoloita. Nähdä sielunsa silmin miten kaunista matkakohteessa on. Aina unelmat ja todellisuus ei kohtaa, mutta useimmiten löytyy jotain vielä upeampaa.
Viimeisen 5 vuoden aikana minulla on pääsääntöisesti ollut joku matka kokoajan joko tiedossa tai jo varattuna. Ja silloin kun ei ole ollut, on olo ollut vähän vajaa - ei sillä että aina muutenkaan kävisin kaikilla pytyillä. Jotain on puuttunut, olen kaivannut ja haikaillut. Enpä olisi uskonut entisenä Suomessa jurnuttajana, että matkailuun voi jäädä näin koukkuun.
Tilanne on tosin vähän muuttunut naimisiinmenon jälkeen, tai oikeastaan jo ihan siitä lähtien, kun aloimme seurustella. Sepä ei enää ollutkaan niin mahtavaa matkustaa yksin, kun olisi halunnut olla toisen kanssa ja kokea näkemänsä asiat yhdessä. Jakaa matkustuksen ilot ja surut toisen kanssa. Aikaisemmin liitelin työmatkoilla pääasiassa yksin, joskus työkavereiden kanssa. Villi ja vapaa. :) Onhan se edelleen kivaa matkustaa, vaikka matkat ovatkin yleensä pikaisia piipahduksia tiukalla aikataululla eikä perillä ehdi nähdä kuin kokous- ja hotellihuoneen, koska kyseessä on useimmiten työmatka. Ihka oikeasta lomamatkasta haaveilen edelleen. Ah, viikko jossain täyshoidossa, irti arjesta!
Käväisin huhtikuussa työn merkeissä Romaniassa ja Japanissa vietän touko-kesäkuun. Bukarest yllätti kauneudellaan ja arkkitehtuurillaan, sen vähän perusteella, mitä ehdin nähdä. Kevät oli huhtikuun lopulla jo paljon pidemmällä kuin Suomessa, mistä todisteena tämän tekstin kuvitus. Paljoa en kaupunkia ehtinyt nähdä, kas kun osallistuin konferenssiin. Onneksi tapahtumaan kuului myös muutama "valokierros" kaupungissa, valaistusalan konferenssi kun oli, joten ehdin nähdä edes valoja.
Bukarestia ei turhaan sanota pikku-Pariisiksi. Kaupungeissa on paljon samaa, mutta Bukarest ei (vielä) pullistele turisteja ja hintatasokin on kohtuullinen. Jos ja kun kaupungin ehostustyö jatkuu, turistit varmasti löytävät Bukarestin.
Japaniinkin lähden töiden ansiosta. Matka on osa Aasian ja Euroopan välistä vaihto-ohjelmaa, jossa tuetaan jatko-opiskelijoiden ja post-doccien lisäksi myös yliopistojen henkilökuntaa. Olisin voinut hakea ohjemasta post-doc-vaihtoa, mutta se olisi puolen vuoden pituinen ja huonommalla rahallisella korvauksella. Henkilökunnalle tarkoitettu 1 kuukauden vaihto houkutteli enemmän, koska puoli vuotta Japanissa olisi ollut nyt tähän elämäntilanteeseen nähden liian kauan liian kaukana. Sitten kun löydän jostain matka-apurahan, joka kattaisi järkevällä tasolla myös muun perheen muuttamisen, sitten voisin saada elämäni miehet mukaani. Sitä odotellessa...
Vaihtokohteeni sijaitsee Shikokun saarella Matsuyaman kaupungissa Ehimen yliopistossa. Shikokun saari on Japanin neljästä pääsaaresta se pienin ja ehkä tuntemattomin. Etukäteen olen jo vähän selvitellyt, mitä saarella olisi nähtävää. Olen oppinut, että saarella on 88 temppeliä käsittävä pyhiinvaellusreitti. Ehkä ei tule kierrettyä noita kaikkia, mutta varmasti osassa tulee käytyä. Karttaa tutkiessani olen huomannut, että temppeleitä on vähän joka nurkalla. Nähtäväksi jää, miten jaksan saarella kierrellä jalan tai muutenkaan, koska kysessä on kuitenkin sadekausi, jolloin lämpötila huitelee lähes 30 asteessa ja kosteusprosentissa riittää. Toukokuun lopun sääennusteet eivät onneksi ihan hurjilta näytä.
Juna- ja bussiyhteydet ovat osassa Shikokua aika hintsut, joten taidan keskittyä pääasiassa Matsuyaman ja sen lähistön tutkailuun. Auton vuokraaminen ei houkuta vasemmanpuoleisen liikenteen vuoksi, joten olen pitkälti julkisten varassa. Matsuyaman lähellä - tai no, mikä nyt on "lähellä", 50 km? - löytyy ainakin Shikokun ja Honshun saarten väliset hienot sillat, joita olisi kiva päästä tutkailemaan. Ja Sisämerelle, eli Shikokun, Honshun ja Kyushun saarten väliselle merialueelle tahtoisin seilaamaan.
Ja japanilainen ruoka, ah! Voi sitä sushin määrää, minkä napaani tulen ahtamaan. Ja udon-nuudelien. Vielä vain haaveilen Japanista, mutta kohta siitä tulee totta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)