Koska emme ole Venäjän tai venäjän tuntijoita, valitsimme pikavisiitin, lyhyen ensipuraisun. Matkasimme laivalla yön yli Helsingistä Pietariin ja seuraavana yönä takaisin, ja päivällä jäi muutama tunti aikaa ihmetellä Pietaria. Periaatteessa kätevää ja toki viisumivapaata. Kätevyydestä en niin tiedä kyllä... Matkan jälkeen voin todeta, että on reissuja, joilta palaa haikeana, ja on reissuja, joilta palaa helpottuneena. Tämä oli tuota jälkimmäistä sorttia. Hartiat laskivat 10 senttiä alemmas palattuamme turvallisesti Helsinkiin.
Varasin matkan St. Peterlinelta ja matkaan lähdimme Princess Anastasialla. Laiva on 1980-luvulla rakennettu, mutta ilmeisesti kokenut jonkinlaisen kasvojenkohotuksen, jota ei kyllä kaikilta osin huomannut. Melko rustiikkinen ja tuli mieleen kulahtaneimmat Ruotsinlaivat, mutta kuitenkin periaatteessa ihan käypänen. Kellui ja kulki, mitäs muuta sitä tarvitsee? Jos maalipinnat eivät olleet aivan ehjiä tai lattiamatot vähän rispaantuneita, mitä pienistä? Emme siis odottaneetkaan mitään luksusta tai hienouksia, mutta silti meno ihmetytti paikoin.
Hytissämme toimi ilmastointi, valot, lämmin vesi ja vessakin veti. Elämän pieniä iloja! Perspektiiviä toki itselleni antaa mm. Nepalin ja Ranskan matkat… Olen aina niin iloinen posliinipöntöstä renkaineen. Hyttimme ilmastointi kuitenkin lopetti toimintansa joskus paluumatkan aikana, ja aamulla lähtöä tehdessä hyttimme oli tunkkainen ja happi meinasi loppua. Itseasiassa koko hyttiosaston ilmastointi oli pois päältä tai rikki, koska käytävällä ilma oli vielä huonompaa. Muilta suomalaisilta kanssamatkustajilta kuulin, että joillain ei ollut toiminut ilmastointi edes ensimmäisenä yönä, toisilla ei tullut lainkaan lämmintä vettä. Että me selvisimme pienillä.
Olin varannut kaikki ruokailut buffetissa etukäteen. Ruokaa oli aina sekalainen valikoima ja se oli ihan syötävää mutta mitään erityisiä makuelämyksiä ei tarjoiltu. Nälän siirtoa lähinnä, eikä ollut pelkoa mistään ylensyönnistä, kuten joskus muiden yhtiöiden risteilyillä. Ehkä hyvä sinänsä. Plussaa tulee maukkaista pelmeneistä ja mehevästä kalkkunanrinnasta toisena iltana, mutta jälkiruuat olivat järjestään hyvännäköisiä mutta mauttomia sokeri-vehnäjauho-kötöstyksiä. Muissa ruuissa ei kehuttavaa. Oman ”lisämausteensa” toivat ruokailutilan kuumuus ja järkyttävän kovalla kuuluvat kuulutukset. Kevyimmät vaatteet päällä ja silti naama loisti punaisena. Enkä edes koskenut viinihanaan.
Laivan palveluiden aukiolot olivat jokseenkin rajalliset. Turha toivoa, että lasten leikkipaikka, myymälät, ravintolat (yhtä kahvilaa lukuun ottamatta), tai ”kylpyläosasto” olisi auki koko ajan. Ei olisi kannattanut saapua laivalle ajoissa, mutta kun kyseessä oli meille vieras laiva (ja vieraat aukiolot), hyödynsimme aikaisen lähtöselvityksen (klo 14.30 ->) ja lopputuloksena kiertelimme laivaa tunnin pari ennen kuin leikkipaikka aukeaisi tai pääsisimme syömään. Mitään aikatauluja ei hytistä tietenkään löytynyt, mutta onneksi löysin tiedotelappusen infosta, joskin kellonajat eivät siinä täysin täsmänneen todellisuuteen. Että jonkinasteiseen epätarkkuuteen kannattaa varautua. Minuuttiaikataululla ei kannata matkaan lähteä.
Laivan ”kylpyläosasto” oli jotain aivan omaa luokkaansa. Eikä mitenkään hyvällä tavalla, sen takia lainausmerkit... Eihän sitä ensikuulemalta voisi uskoa, että kolmesta altaasta kahdessa olisi 20-asteista vettä ja yhdessä lastenaltaassa 30-asteista lämmintä vettä. 20? Ostimme liput silti. Virhe! Todellisuudessa 20 astettakin oli liioittelua ja koko kylpyläosastolta tuntui puuttuvan lämmitys, niin vedestä kuin ilmastakin. Vain lasten altaassa oli siedettävän lämpöistä vettä, ja siinä me sitten pienessä pyöreässä altaassa liotimme nahkaamme parin virolaisen tytön kanssa ja naureskelimme kokemukselle. Miesten puolella 4 suihkusta vain 1 toimi kuten pitää, muista ei säädöt toimineet. Saunassa sentään oli lämmin, mutta lattia poltti pienimmäisen jalkoja ja valot olivat kuin pienet tuikut lauteiden alla. Ehkä oli haettu jotain pimeää savusaunan tunnelmaa, tai ehkä lauteiden kuntoa haluttiin peitellä himmeällä valaistuksella, tiedä häntä. Kokemuksen kruunasi allasbaarin puolelta saatava lämmin lonkero. Että jos ei osata altaiden vettä lämmittää, ei myöskään juomia viilentää. Opimmepa jatkossa varmistamaan vieraaseen kylpyläosastoon pyrkiessämme, onko altaissa vettä, miten paljon, onko se lämmintä, toimiiko porealtaan poreet ja onko osaston ilma lämmitetty. Kaikkea sitä oppii, kun matkailee. Mitään ei kannata ottaa itsestään selvyytenä, näköjään. Toisaalta olen tyytyväinen lyhyestäkin kelluttelusta siinä ainoassa lämminvesialtaassa, koska se tuo oman rentouden ja raukeuden tunteensa, oli kokemus muuten sitten miten absurdi.
Olin varannut St. Peterlinen kautta meille 3 tunnin bussikiertoajelun pitkin Pietaria. Tämä osoittautuikin aivan erinomaiseksi ratkaisuksi, sillä laivan saapuessa satamaan, pääsimme opasryhmän kanssa rajatarkastusjonossa hyvin etunenään. Laiva oli hieman klo 9 jälkeen satamassa ja me olimme jo koko porukka bussissa lähdössä ajelulle vähän klo 10 jälkeen. Ilman bussiajelun opastusta olisimme lojuneet tuntikaupalla passijonossa, koska tarkastus tapahtui todella hitaasti, pitkän protokollan mukaan. Korkeammissa hyttiluokissa matkustavat pääsevät myös jonon kärkeen, mutta meitä kun on 4, A4-hytti oli ainoa järkevä vaihtoehto. Korkeammat luokat kun olivat max. 3 hengelle enkä lähtenyt riskeeraamaan matkasängyn varaamisen kanssa. Voin siis lämpimästi suositella opastetun kiertoajelun varaamista.
Ylipäätään rajamuodollisuudet olivat vähän erikoiset. Paljon leimoja papereihin mennen tullen. Opasteet rajatarkastusalueella oli puutteelliset, eikä ollut ollenkaan selvää, mistä ovesta pääsee ulos, varsinkaan kun mitään jonoa ei päässyt syntymään, kun yksittäisiä ihmisiä tipotteli tarkastuksesta läpi. Palatessamme satamaterminaalin opasteet olivat yhtä epäselvät ja löysimme takaisin laivaan lähinnä yritys-erehdys-menetelmällä. Selkeitä opasteita on turha odottaa.
Bussissa istuimme kuuntelemassa suomenkielistä (venäläisellä aksentilla ja venäläisellä tyylillä, paikoin ehkä vahan tuhma…) opastusta Pietarin kaupungin historiasta kirkkoineen, palatseineen, suomalaisine alueineen ja Mannerheimeineen. Nuorimmainen otti matkalla tirsat, mikä helpotti varsinkin omaa stressiäni äkäisestä taaperosta vieraiden kanssamatkustajien kanssa samassa bussissa. Itse kuuntelin pääasiassa kiinnostuneena tarinoita. Kaupunki on suurkaupungiksi yllättävän uusi, vasta 1700-luvun alkupuolella perustettu. Enkä tiennyt sitäkään, että Pietarista haluttiin kanavineen Pohjolan Venetsiaa, joskin kanavat on rakennettu tai kasvaneet umpeen ja tilalla on nykyään katuja. Siltojen ja jokien ristikko luo kaupunkiin edelleen omalaisensa fiiliksen.
Arkkitehtuuri on kerrassaan hienoa, joskin osittain tutunoloista. Paljon saman tyyppistä kuin Helsingissä mutta useasti paljon isompaa. Oli Iisakin kirkkoa ja Verikirkkoa.
Sää suosi meitä ja saimme ihastella kaupunkia auringon paisteessa. Tuli jotenkin epätodellinen olo kävellessä Talvipalatsin ohi järjettömän isolla Palatsinaukiolla. Jotain sellaista historia havinaa. Ja taskuvarkaiden varomista.
Koko matkalle laivamatkoineen A4-hytillä, kaikkine buffetruokailuineen laivalla (2 x aamupala, 2 x illallinen), opastettuine 3 tunnin kiertoajeluineen ja bussikyyteineen takaisin satamaan maksoi 4 hengeltä noin 750 euroa. Matkan jälkeen tuli mieleen, että tuolla hinnalla saisi varmasti melko laadukkaan 4-hengen hotellihuoneen Helsingistä aamupaloineen ja ravintolaillallisineen. Koska pesueemme on kasvamassa yhdellä pienellä ensi vuoden pääsiäiseen mennessä, pohdimme jo, että entä jos tekisimmekin kohta jo perinteeksi muodostuvan pääsiäismatkamme niinkin kauas kuin Helsinkiin? Tietty tuttuus yhdistettynä pieneen luksukseen voisi toimia. Ja miten helppoa, 20 minuutin metromatkan päässä! Mahdollisen tulevan reissun idea olisikin, että tutustuisimme kotikaupunkiimme uusin silmin, turistina, maisemia ja arkkitehtuuria ihastellen ja nautiskellen ravintoloissa, joissa emme ole aikaisemmin käyneet. Ehkä vuoden päästä, mene ja tiedä.
Pietariin ei meillä jäänyt kovaa hinkua takaisin, mutta ehkä joskus kokeilemme junalla menemistä, hotelliöitä ja Eremitaasin kierrosta. Eikä tuo nyt mitenkään mahdoton reissu ollut lastenkaan kanssa tai turvallisuutta ajatellen. Siellä sentään uskalsi pitää käsilaukkua näkösällä, toisin kuin joissain muissa paikoissa...
Reissulta palattuamme olin tosi iloinen Suomen ja Helsingin toimivuudesta, tuttuudesta ja turvallisuudesta. Edes ne kymmenet koiran kakat pitkin kävelytietä kävellessämme metroasemalta kotiin, jotka normaalisti saavat otsasuoneni tykyttämään, eivät latistaneet kotiinpaluumme tunnelmaa. Yhtään jätöksiä en kyllä nähnyt Pietarissa, että joku siellä on sentään paremmin!
