Kathmandu, Nepal

Täytyy sanoa, että kaikkeen sitä ihminen sanoo ”kyllä” työpaikallaan. Tällä kertaa kysyttiin, haluanko lähteä Kathmanduun opettamaan nepalilaisia opettajia hyvästä valaistuksesta ja sen vaikutuksista. Kun pesti on ollut 8 vuotta pätkää pätkän perään, on pitänyt opetella nauttimaan luontaiseduista, kuten matkustelusta ja tietystä tutkijan vapaudesta, ja olla miettimättä liikaa jatkuvaa epävarmuutta. Mutta nyt siis Nepalin maisemiin ja tunnelmiin, olkaa hyvät!



Pidimme Kathmandussa paikallisten yliopistojen ja koulujen opettajille 2-päiväisen koulutuksen valaistuksesta ja valaistussuunnittelusta. Koska seminaarin aikataulu oli sovitettu ranskalaisen professorin tiukan aikataulun mukaan, jouduimme vähän sumplimaan omien lentojemme kanssa. Kävin opetusmatkalla Nepalissa 2015 (LINKKI), jolloin pystyn valita lennot vain yhdellä välilaskulla Delhissä. Nyt kun aikataulu oli tiukka, ainoa vaihtoehto oli ensin lentää Saksaan, sitten Delhiin ja edelleen Kathmanduun. Matkustimme kollegani kanssa, saman, jonka kanssa olimme elokuussa Tansaniassa (LINKKI), ja nytkin pääsimme nauttimaan lentokentillä loungeista ja useimmiten myös nopeammasta koneeseen pääsystä kollegani Gold-kortin ansiosta. Hänellä kun noita lentokilometreja riittää kansainvälisten projektien ansiosta. Itsehän en edes ilman rahaa pääsisi Finnairin loungeen, koska olen vasta silver-tasolla…

Frankfurtin kentällä minulle selvisi, miksi on niin tärkeää, että turvatarkastuksessa manuaalisen tarkastuksen tekee samaa sukupuolta oleva henkilö. Olisi nimittäin ollut ”#metoo”-ryhmään liittymisen paikka, jos kopeloija olisi ollut mies. Ymmärrän, että turvallisuus lentoliikenteessä on ensiarvoisen tärkeää, mutta jotain rajaa sentään… Nimittäin manuaalinen tarkastus oli tarkin ikinä. No, muistuttipa se minulle, että lennolle ei kannata laittaa kenkiä, joissa on metallisoljet. Ikinä. Koskaan. Jatkossa otinkin ne pois jalasta ennen skanneriin astumista. Frankfurtissa kysyin kengistä, että pitääkö ottaa pois. Ei kuulemma tarvitse. Hah, olisi kannattanut… No, kokemus se tuokin. Vähän naurattaa verrata tätä Frankfurtin tarkastusta niihin muutamaan taputukseen olalle ja selkään, mitä niin monille kentillä tehdään ”tarkistuksessa”.

Lennoista vielä sen verran, että menomatkalla pitkä lento Frankfurtista Delhiin lennettiin Airbusin A380:lla, jota täytyy vähän kehua. Istuimme koneen yläkerroksessa, joskin economy-luokassa, mutta koska economy-osasto oli pieni, tarjoilut hoituivat nopeasti ja yleistä hälyä oli merkittävästi vähemmän kuin normaalisti ”sikaosastolla”. Lisäksi istuin ikkunan vieressä, jossa ikkunan ja penkin välissä oli oma iso säilytyslokero läppärille yms. Kerrankin kaikki tavarat pysyivät ojennuksessa ja tallessa lentomatkan ajan, kun ne pystyi kaikki sujauttamaan lokeroon. Vain kengät pyörivät lattialla. Että jos lentokoneeksi osuu A380, suosittelen yläkerroksen economyä, jos ei parempiin luokkiin ole mahdollisuutta.


"Kotikatu"

Sitten itse asiaan, eli Kathmanduun. Viimeksi näin Nepalissa vain Kathmandun lentokentän ja pikkukaupungin, Dhulikhelin. Tällä kertaa olin 4 päivää vain ja ainoastaan Kathmandussa ja nimenomaan aivan keskustassa, turistialueen, Thamelin, lähellä. Tällä kertaa olin myös paremmin varautunut liikenteeseen, lämmityksen puutteeseen ja saasteisiin.


Näkymä hotellilta, kun savusumu ei vielä peittänyt kaikkea.

Majoituin Hoten Encounter Nepaliin, joka sijaitsee aivan Thamelin vieressä. Kollegani ei majoittunut samassa hotellissa, koska hän on alkujaan itsekin Nepalista ja hänen vanhempansa asuvat Kathmandussa, joten hän yöpyi heidän luonaan. Hotelli oli ihan siisti, lämmityslaitteenkin sain toimimaan, ja lämmintä vettäkin tuli, ainakin välillä, sen verran, että parit suihkut pystyi ottamaan. En lähtenyt kuitenkaan urheilemaan sillä, että olisin pessyt hiuksiani, koska pitkien hiusten pesuun todellakin tarvitsee varmasti paljon lämmintä vettä. (Toisekseen olen alkanut pestä hiuksiani kananmunan keltuaisella, joka on pidentänyt pesuväliä monella päivällä, mutta se ei nyt liity tähän. Joskin se on kätevää matkoillakin, kun hiukset on helppohoitoiset.)


Herkullinen kesviscurry: ei liian tulinen kunhan riisiä on riittävästi.

Hotellilla toimi ravintolakin, joskin se sijaitsi ulkona, eli kaikki ruuat aamiainen mukaan luettuna syötiin ulkona. Kun ulkolämpötila on aamukahdeksalta nippa nappa +5 astetta, oli hyvä varautua untuvatakilla, pitkillä kalsareilla ja pipolla. Söin joka aamu munakkaan joko ilman täytettä tai omelette masalan, joka tarkoitti vihreällä paprikalla, tomaatilla ja sipulilla täytettyä munakasta. Maukasta, kypsää ja sillä nälkä pysyi poissa monta tuntia.

Hotellilla oli ihan ”normaali” wc pönttöineen kaikkineen, mutta osasin jo edellisen Nepalin matkan perusteella ennustaa, ettei näin ole joka paikassa. Seminaaripäivät menivätkin sitten juomia vältellen, koska koulun wc-tilat olivat melkoisen karmeat: 3 reikää rivissä lattialla, ei ovia eikä paperia, vain matalat väliseinät. Sama toistui muuten hienosti rakennetussa Chandragiri-näköalapaikalla, mutta siitä myöhemmin lisää. Vaikuttaa siltä, että vain harvoissa laadukkaissa ravintoloissa ja hotelleissa on wc-tilat järkevällä tasolla. Muuten julkisten tilojen wc:t ovat yksinkertaisesti karmeita.



Nepalilainen liikennekulttuuri on sitten viime kerran edistynyt desibelitason suhteen. Jos viimeksi matka lentokentältä Dhulikheliin oli jatkuvaa tööttämistä, niin että kulkupelit tuntuivat käyvän jatkuvaa keskustelua keskenään, tällä kertaa riikkaria painettiin vain oikeasti tarvittaessa. Ehkä siksi, tai ehkä sen takia, että tiesin jo mitä odottaa, liikenne ei tuntunut ollenkaan niin kaoottiselta kuin viimeksi. Toisaalta kävelimme joka ilta muutaman tunnin Thamelin alueella, ja siellä on vain yksinkertaisesti totuttava siihen, että autoja, mopoja, riksoja, polkupyöriä ja kävelijöitä vilahtelee joka puolella molempiin suuntiin kapeilla kujilla. Näennäisestä kaaoksesta huolimatta emme nähneet yhtä ainoaa onnettomuutta koko aikana. Ranskalainen proffa summasi, että täällä ei yritetä tappaa ketään, täällä koitetaan vain päästä eteenpäin.



Thamel on Kathmandun turistialue, josta löytyy paljon turisteille suunnattuja kauppoja ja ravintoloita. Hinnat on myös sen mukaisia ja tuotteet tuskin ovat aitoja. Paljon mainostettiin ”aitoja” cashmir- ja pashmina-huiveja ja koruja, mutta tiesin jo entuudestaan, että ne tuskin aitoja ovat. Sen sijaan valitsin tuliaiset sen perusteella, että ne miellyttivät omaa silmää. Kas kun kyllä se joku sekoitehuivikin asiansa ajaa ja korvikset korvissa pysyvät, vaikkei ne nyt juuri olisikaan vuohen pehmeää alakarvaa tai aitoa hopeaa. Teetä löytyi myös, monesti kauniisti kaiverrettuun puurasiaan pakattuna. Oma teevarasto pullistelee tällä hetkellä yli äyräittensä, mutta tuliaiseksihan teerasiat olivat mukavia.





Thamel on hyvin suosittu ilta-aikaan, jolloin valot ja lippunauhat rajaavat näkyvyyden vähän tällaiseksi putkimaiseksi. Viimeisenä aamuna meillä oli ranskalaisen proffan kanssa aikaa käydä kaksin Thamelissa vielä kierroksella ja päivänvalossa alue näyttikin aivan erilaiselta. Rakennusten yläkerroksetkin tulivat näkyviin. Lisäksi tiistai-iltana tuntui monessa ravintolassa ja baarissa olevan livemusiikkia, ehkä jonkinlainen ”kymppitiistai” sielläkin, tiedä häntä. Ehkä siksi keskiviikkoaamuna Thamelin kadut olivat paljon tyhjemmät emmekä nähneet yhden yhtä turistinnäköistä ihmistä, vain paikallisia kiirehtimässä töihin.


Hammaslääkärillekin olisi päässyt...

Kävimme myös Durbar-aukiolla, jossa osa rakennuksista on sortunut, osaa korjataan vielä kevään 2015 maanjäristyksen jäljiltä ja osa on säilynyt ilman suurempia näkyviä tuhoja. Tuolla aukiolla on kuninkaallinen palatsi, johon emme kuitenkaan pyrkineet sisälle. Tiedä sitten olisiko sinne päässyt, mutta oviaukolla olevat miehet armeijan varusteissaan eivät luoneet kovin houkuttelevaa kuvaa.





Palatsissa asuu elävä jumalatar, "living goddess", eli noin 4-vuotias tyttö, joka on valittu tehtävään. Emme häntä nähneet, koska emme osuneet paikalle päivittäisten näyttäytymisten aikaan. Muulloin tyttö viettää aikansa yksinään lähinnä itseään varjellen. Tyttö valitaan tehtävään sen perusteella, että hän on virheetön: suorat hampaat, ei haavoja, sileä iho jne. Pestiä riittää siihen asti, kunnes "ensimmäinen veripisara poistuu hänen kehosta", kuten taksikuski minua asiasta valaisi, eli siis joko jos sattuu tulemaan haava tai kuukautiset alkavat. Johan on kriteerit pestin saamiseen, ainakin näin länsimaalaisen vinkkelistä!









Koska tästä tuli nyt jo itsessään tällainen maratonpostaus, jätän matkan upeimmat palat, eli Chandragiri-vuorten maisemat seuraavaan kertaan. Silloin voi unohtaa pölystä sakean ilman ja kaoottisen liikenteen ja vain nautiskella maisemista. Mutta niistä myöhemmin.